Kevään eka

Kun lammas oli syöty ja viimeisen suklaamunan kääreet heitetty roskikseen pakkasimme eväät reppuun, vauvan Manducaan ja suuntasimme kevään ensimmäiselle retkelle lähimetsään. Koska tytön kävelykapasiteetti ei ole vielä kovin suuri ja väsymys saattaa iskeä nopeastikin, suuntasimme melko suoraan metsän poikki kalliolle, jossa oli tarkoitus pitää tauko. Tyttö sai tutkia metsää, mutta kuitenkin sen verran lähellä, että pääsisi vielä omin jaloin syömään eväitä.

Mehu ja voileivät nautittiin jo meille vanhemmille tutuksi tulleessa paikassa, jossa joskus käytiin iltapäiväkahvilla kun vielä ei ollut lapsia. Siinä me nyt istuttiin vierekkäin kalliolla vauvan nukkuessa ja auringon paistaessa, samalla kun tyttö kaiveli kepillä märkää maata ja etsi keijuja puskista. Ilma oli ihanan lämmin ja kun laittoi silmät kiinni, saattoi melkein kuvitella että olisi kesä.

Kevään ensimmäinen retki ajoitettiin juuri sopivaan aikaan. Eväät pystyi syömään ilman hanskoja niin, ettei sormia tarvinnut välissä lämmittää lapasen sisällä ja kalliolla saattoi istua ilman sen suurempaa pelkoa virtsatieinfektiosta. Tytönkin oli aika päästä luontoon, sillä hän oli näköjään talven aikana vieraantunut elävästä luonnosta sen verran, että liian lähellä kävelevä leppäkerttu sai aikaan paniikinomaisia reaktioita. Mutta pian niitä olikin mukava katsella, työntää paljaat kädet mutaan ja kirmata pitkin kallioita. Kevät oot ihana!