Kolmen vuoden täydellisyys
Meille oli miehen kanssa aina selvää, että jos vain mahdollista haluaisimme kaksi lasta – ajatus ajankohdasta oli vain hyvinkin erilainen. Mä itse aloin vauvakuumeilemaan tytön ollessa reilun vuoden, kun taas miehen päähän ei mahtunut vielä siinä vaiheessa mitään vauvoihin liittyvää. Mies olisi halunnut rämpiä ensin suht kuiville vesille esikoisemme kanssa ja sitten vasta, kun elämämme rullaisi eteenpäin ilman yöheräilyjä, päättömiä raivareita tai jatkuvaa säätöä olisimme voineet toivottaa uuden tulokkaan tervetulleeksi. Itse taas halusin vetää putkeen pikkulapsivaiheen ja siksi saada vauvan siihen samaan jo käsillä olevaan kaaokseen. Meidän ajatusmaailmamme sisarusten sopivasta ikäerosta oli aika ääripäitä ja lopulta päädyimmekin jonkinlaiseen kompromissiin.
Aloin odottamaan poikaa, kun tyttö täytti kaksi ja heille tuli ikäeroa hitusen vajaa kolme vuotta. Ja täytyy sanoa, että ainakin meillä tuo melkein kolmen vuoden ikäero on hiponut lähes täydellisyyttä, sillä hommat ovat sujuneet paremmin kuin osasimme ikinä kuvitellakaan. Toki asiaan vaikuttaa myös noiden minikavereiden luonteet, mutta uskon sopivalla ikäerollakin olevan jotain osuutta arkemme sujuvuuteen. Kolmevuotiaaseen voi nimittäin luottaa jo ihan eritavalla kuin parivuotiaaseen, ja pystyin esimerkiksi jättämään tytön sekä vastasyntyneen pikkurääpäleemme keskenään lastenhuoneeseen samalla, kun olin itse hääräämässä jossain muualla. Tyttö oli myös pojan syntyessä jo sen verran iso, että harmittavan usein käyttämäni sanat odota hetki tai kohta eivät olleet hänelle pelkkää sanahelinää, vaan ne ihan oikeasti tarkoittivat jotain.
Pidin ja pidän edelleen helpottavana asiana myös sitä, ettei meillä ole kuin yksi syötettävä, puettava sekä vaippaikäinen kerrallaan. Tietysti tyttöä piti vielä vuosi sitten auttaa aika tavalla, mutta nykyään hän hoitaa itsensä hyvinkin omatoimisesti eikä juurikaan tarvitse muiden apuja. Kaikista merkittävin asia oli kuitenkin se, että tyttö oli nukkua posottanut täysiä öitä jo hyvän tovin ennen kuin kuopuksemme syntyi, eikä nukkumaan menossakaan ollut enää mitään ongelmaa. Tämä jos mikä helpotti ihan suunnattomasti meidän vanhempien jaksamista, sillä yhdessäkin yöräyhääjässä oli ihan tarpeeksi kestämistä.
Ainoa mitä ihan oikeasti kaipasin oli se, että myös se esikoinen olisi nukkunut päiväunia. Olin nimittäin välillä ihan totaalisen rikki siihen, ettei mulle jäänyt päivän aikana hetkeäkään hengähdysaikaa. Hoidin päiväaskareet pää väsymyssumusta kipeänä ja yritin turhaan saada tytön puuhailemaan omiaan, jotta voisin juoda edes kupin teetä rauhassa. Onneksi nykyisin nuo kaksi touhuavat keskenään jo sen verran, että voin ihan huoletta hiippailla päivällä keittiöön ja olla hetken rauhassa.
En usko, että on olemassa mitään tiettyä hyvää ikäeroa joka toimisi täydellisesti kaikkien kohdalla, mutta meille tuo vajaa kolme vuotta tuntui sopivan todella hyvin. Näin jälkikäteen ajateltuna en olisi halunnut ainakaan yhtään aikaisemmin toista lasta, vaikka kuka tietää, se olisi voinut toimia vieläkin paremmin. Me olimme onnekkaita, että saimme lapsemme meidän toivomalla ikäerolla vaikkei sillä kyllä loppupeleissä taida olla sen suurempaa väliä.