On-off ihminen
Mä olen aina ollut joko tai ihminen. Joko olen täynnä energiaa ja hommat hoituvat tuosta vain tai sitten en saa aikaiseksi kun ne ihan kaikista pakollisimmat jutut, ja nekin hammasta purren. En tunne käsitettä vähän oikein missään elämäni osa-alueessa. Se on täysillä tai sitten ei ollenkaan. Parhaimmillani olen 160 senttinen energiapakkaus joka tarttuu toimeen ja hoitaa asian kuin asian pikavauhtia, tosissaan sekä tietysti täydellä teholla. Välillä taas laiskottaa niin, että pyykkivuori kasvaa ihan mahdottoman kokoiseksi ja kaikki omat jutut jäävät puolitiehen tai aloittamatta kokonaan. Ja se on ajoittain ihan tosi raskasta.
Joskus olisi kiva tehdä asioita siinä kultaisessa keskitiessä ilman stressiä tai sen suurempia tavoitteita. Mun kun pitäisi koko ajan tehdä paremmin, saavuttaa ja saada aikaiseksi. Tai sitten heitän kaikki ihan läskiksi eikä mistään tule yhtään mitään. Vaikka elämässä pitää olla tavoitteita, unelmien eteen on tehtävä töitä ja välillä on hyvä osata heittää ne hanskat tiskiin, ei noista mun on-off vaihteistani ole pidemmän päälle oikein kumpikaan hyvä vaihtoehto. Molemmat puolet rasittavat omalla tavallaan ja aiheuttavat stressiä. Tai jos saisin edes sen On -puolen koskemaan vain tiettyjä asioita elämässäni, niin muut ei niin tärkeät hommat voisin hoitaa sitten sillä off -meiningillä.
Paahdan melkein aina täysillä eteenpäin eikä siinä mitään, tykkään olla tehokas. Koti kiiltelee puhtauttaan, kaikki tavarat ovat järjestyksessä, lapset ulkoilevat säännöllisesti, syömme terveellisesti, urheilen useita kertoja viikossa ja siinä sivussa mulla pyörii kymmenen muutakin projektia oikein onnistuneesti ja tietysti koko energiallani. Mutta tällainen elämäntyyli on myös lopulta aika rankkaa, joten välillä mun on pakko antaa vaan olla ja potea huonoa omatuntoa tekemättömistä hommista tai siitä, etten ole käynyt taaskaan lenkillä. Tietysti tämä on-off-luonteeni tuo myös paljon hyötyä, enkä missään tapauksessa haluaisi luopua kokonaan eteenkään siitä nupit kaakkoon piirteestäni, mutta ihan näinkään mustavalkoisesti en haluaisi elää. Pitäisi opetella ripauksen verran hälläväliä -asennetta ja miettiä, että joskus voi livahtaa sieltä mistä aita on vähän matalampi.