Jos olisin tiennyt…

Että 1v8kk ikäero on yhtä kuin miniunet, minihermot, mini-ihmisiä joka paikassa, miniaika omaan ”huoltoon”. Tai sen miten paljon rakastankaan yöuniani? Tai suihkua? Tai sitä, että klo 20 jälkeen ilta on ”vanhempien omaa aikaa”. Tai sitä, että voin istua vessassa. Huoh.

Viime postauksesta onkin lähes päivälleen 2 kuukautta. Sen tein välihöyryissä Hyvinkään sairaalan synnytyssalista. Sen jälkeen onkin menty ”tukka putkella” paikasta a paikkaan ö vajailla yöunilla ja kiukkuisella äyskimisellä aikuisten kesken ynnä muulla asiaan kuuluvalla rekvisiitalla. 

10 pisteen poika syntyi Juhannuspäivänä pari minuuttia puolen yön jälkeen. Selkeimmät seuraavat muistikuvat tuon puolenyön maagisen merkkipaalun jälkeen ovat jostain aamupäivältä, kun koetin koikkelehtia vessaan, mutta meinasin pyörtyä. Näistä sitten joskus lisää, kunhan asiat on prosessoitu korvien välissä ja muut välit edes jotenkin kuoseissaan.

Jännää, että menin luulemaan, ettei salama iske kahdesti samaan paikkaan tauotta itkevän vauvan osalta, väärin luulin! Esikoisen pari ensimmäistä kuukautta olivat, no, hieman haasteelliset. Tällä uudella tulokkaalla ensimmäiset 1.5 viikkoa olivat kuin tanssia, vauva söi ja nukkui. Ja nukkui. Ja nukkui. Sen jälkeen hän ilmeisesti tuumasi nukkuneensa tarpeeksi ja alkoi huuto. Ei mikään pikkukitinä, vaan huuto. (Tuon ikäisellä muuten tulee kyyneleitä, jos toisin joku väittää niin sanon että paskapuhetta) 

Normaalit koliikkidiagnoosit eivät uponneet tämänkään lapsen osalta, vaan olin jo laitoksella alkanut kiinnittää huomiota märehtimiseen, nieleskelyyn ja jatkuvaan hikkaamiseen. Kävimme lääkärillä, joka on erikoistunut mm. refluksiin ja lapselle laitettiin vuorokaudeksi ph-mittauslaite, josta selvisi, että esim yöllä, ennen jokaista herätystä on vartin verran takaisinvirtausta ja ph:n selkeä lasku. Nyt alkoi vatsahapon neutralisoijalääkitys ja…..(*miettii sanaa pitkään, syytän univajetta) optimistinen toivominen asioiden parantumisen puolesta. Hieman katkeransuloisesti luen ja kuuntelen samassa tilassa olevien tuttujen kertomuksia lunkista kakkossisaruksesta, joka on perustyytyväinen, eikä turhia itke. Onkohan sellaisia vauvoja todella? Miksei meille ole tullut yhtäkään? 

 

Kommentit (4)
  1. Voih, jaksamisia sinnekin – toivottavasti pian helpottaa! Meillähän kans meni eka kuukaudet ihan sisätiloissa, mutta joskus 4 kk jälkeen kovasti helpotti. Vaikka tän vauvelin persoona on edelleen omanlaisensa (kiihtyy nollasta sataan sekunnissa), niin silti ajat on helpommmat nyt. Nyt jälkikäteen vähän tuntuu hassulta, että miksi koin silloin vähän niin kuin sosiaalista painetta olla reippaampi (poistua kotoa kahden kanssa). Silloin ei vain vauva ollut valmis siihen. Nyt 4 kk iässä on, ja tilanne on ihan eri.

    Mutta joo, toivottavasti helpommat ajat ovat teilläkin pian edessä!

  2. Apua, meillä nukutaan öisin edes jotenkin.. Päivisin pojat elävät ristiin eli kun toinen nukkuu niin voi olla 100% varma, että toinen on hereillä. 

    Tällä juniorilla on myöskin mahavaivaa, joskaan ei niin paljon, kuin isoveljellään. Tämä uusi poju (kuten isoveljensä samassa iässä) on osittaisimetyksellä, ja nyt korvike vaihdettiin samaan jauhemaiseen, jota esikoinenkin sieti hyvin. Toivon totisesti, että happolääke yhdistettynä (toivottavasti) siedetympään korvikkeeseen rintamaidon ohella toisi meille semmoisen iloisen ja hyväntuulisen ja ennenkaikkea maha-ym vaivattoman tyypin 🙂

    1. Meillä kävi ilmeisesti niin että lääke aiheutti vatsavaivat, onneksi lääkkeen vähentäminen on tähän mennessä onnistunut. Meillä on vielä täysin tissilapsi. Vaatii syliä, ei nuku päivällä kuin liikkeessä ja nyt yöt meni ähinäksi.. Edelleen odotan kauhulla jos seuraava päättää tulla maailmaan pian… Välillä sitä toivoo että lapset olis valmiiksi esim puolivuotiaita. ;D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *