Hengissä ollaan!

Ristiäiset ovat ohi! Yli 50 ihmistä on syötetty ja juotettu ja siinä sivussa pikkuinen poika sai nimen. Hän oli yllättävän vieraskorea, kuten yleensä kun meillä on käynyt vieraita. Ei itketty, ei kylläkään myöskään naurettu, mutta kummitädin sylissä oli hyvä olla ja jätkän ilme muistutti hetkittäin komediaelokuvan roolia, jossa henkilölle on mennyt pari ylimääräistä rauhoittavaa nappia nassuun; silmät puolitangossa, suu raollaan. Lopuksi hän sitten nukahti, eikä edes pään kastelu haitannut. Saimme ruokailutilan käyttöömme tuntia ennen juhlia ja pakko sanoa, että ilman erään sukulaisen suurta apua emme olisi selvinneet. Jos aikaa olisi ollut vaikkapa 3 tuntia, asia olisi ollut eri, mutta noin lyhyellä ajalla ei olisi tullut astioiden laitosta, koristelusta ja ruuan lämmittämisestä yhtään mitään varsinkaan kun itse viihdytin ja ”huolsin” juhlakalua. Loppu hyvin kaikki hyvin, ruokaa meni odotettu määrä ja ihmiset tuntuivat viihtyvän. Juhlakalu ja muu henkilökunta oli illalla sen verran takit tyhjänä, ettei unta tarvinut odotella!