Makuuhuonejuttuja

Eräällä seuraamallani palstalla on viime päivät keskusteltu perhepedistä, eli tilanteesta, jossa vanhemmat jakavat sänkynsä lapsen tai lapsiensa kanssa. Kommentoijat ovat ihmetelleet miten vanhemmat saavat nukutuksi, jos lapsi on levoton nukkuja tai miten vanhemmat viettävät kahdenkeskistä tai intiimiä aikaa.

Meille tuli lainapinnasänky jo reilu kuukausi ennen lapsen laskettua aikaa. Olin ajatellut ostaa esimerkiksi huuto.netistä käytetyn sängyn, josta saa laidan alas ja siten mahdollistaa lapsen nukkumisen mahdollisimman lähellä itseäni. Lainaksi saamassamme sängyssä vain pohja liikkui. Se oli parilla lapsella ollut jo iäkkäämpi sänky, muttaa hurjan kaunis ja mielettömän hyväkuntoinen, joten ajattelin että hyvin se hommansa hoitaa tulevan lapsemme nukkumapaikkana. Kuten hoitaakin, päikkäreillä ja vähän yöunilla… 😀 kuulostaapa oudolta, joten avataampa vähän asiaa.

Kuten varmasti monella muullakin, itsellänikin oli alitajunnassa pelko, että odotusaikana jokin menee vikaan, koska pelottavan monella lähipiirissäni oli joko omakohtaista kokemusta tai omassa lähipiirissään kohtukuolema, kätkytkuolemia ja ennenaikainen synnytys, josta lapsi ei selvinnyt. Sanomattakin selvää, että itseä hirvitti. Klisee on, että vanhemmuus on loppuelämä pelkoa. Puolivälissä odotusta aloin ymmärtämään em lausetta paremmin ja paremmin. Kun poika oli sitten oman draamansa saattelemana saatu kuin saatukin terveenä maailmaan ja 5 päivän sairaalaolon jälkeen kotiin, olin aika skeptinen ja epäileväinen makuuhuoneen toisessa nurkassa nököttävää pinnasänkyä kohtaan. Siellä se nökötti ja odotti, että laittaisin reilu 3-kiloisen, puolenmetrin pätkäni sen uumeiin yöunilleen ja itse menisin sänkyyn odottamaan ensimmäistä inahdusta ja kuulostelemaan koska lapsi olisi hereillä. No eihän siitä sitten tullut oikein mitään.

Poikani syntyi kiireellisellä sektiolla. Sängystä nousu oli melko haasteellista ensimmäisen kuukauden ajan synnytyksestä, mutta ensimmäiset pari viikkoa sängystä nousu oli yhtä helvetillistä kipua. Poika nukkui ensimmäisenä yönä pinnasängyssä huonosti, puolen tunnin pätkissä nousin laittamaan tuttia ja kokeilemaan, josko olisi nälkä. En nukkunut silmäystäkään koko yönä ja seuraavana yönä otin pojan viereeni nukkumaan 2 ylösnousun jälkeen, koska vierestä oli helpompi nostaa poika syömään. Ei tarvinut kuin itse nousta istumaan, joka sattui noin 70% vähemmän kuin koko kropan punkaaminen ylös sillä nopeudella, ettei vauva ehdi alkaa parkumaan koko volyymilla. Siitä lähtien poika nukkui ensin ”kainalossa”, joka ei meillä toiminut, hän valui keskelle sänkyä ja oli peiton alla ym, joka piti minut hereillä varmistamassa, ettei mitään tapahdu. Sitten mieheni muisti, että sairaalassa oli käytetty peittorullaa pitämässä kapaloitu vauva paikallaan, ja teimme äitiyspakkauksen peitosta hevosenkengän muotoisen kaaren pojan ympärille ja nostimme hänet tyynyjemme väliin omia päitämme ylemmäs. Näin nukuimme joulun välipäiviin asti. Poika nukkui vähintään kahden tunnin pätkiä välissämme, usein pidempiäkin, joka teki ihmeitä omalle jaksamiselle. Lisäksi se, että kuuli pojan hengityksen, mahdollisti omankin rentoutumisen yön ajaksi.

Joulun välipäivien aikana poika tuli nuhaiseksi ja jouduimme korottamaan hänen ”nukkumatilaansa”. Laitoimme pojan vaunukoppaan, josta oli irrotettu päällinen. Laitoimme pinnasängyn patjan mukana tulleen nuhakiilan kopan alle ja poika nukkui paremmin ja henki kulki. Flunssan jälkeen koppa on jäänyt käyttöön, toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi, koska se yksinkertaisesti toimii. Jätkällä on oma tila, mukavan pieni, ja samalla pienet laidat, jolla hän on ihan kuin omassa pienessä herneenpalossa keskellä sänkyämme.

Aiomme jatkaa perhepetiämme ainakin hetken vielä, ehkä siihen asti, kun muutamme uuteen kotiin. Saa nähdä miten viihdymme, kun poika alkaa liikkua. Voi olla että hän siirtyy jo täällä pysyvästi omilleen nukkumaan, mutta viimeistään uusissa ympyröissä siirto on ajankohtainen, koska siellä on mahdollista sijoittaa pinnasänky meidän sängyn viereen. Olen sitä mieltä, että noin pieni vauva ei tarvitse omaa huonetta (ei meillä toki sellaista olisikaan, koska mahdollinen tuleva asuntommekaan ei ole mikään kartano 🙂 ).

Toisen palstan kommentoinneissa pohdittiin, miten vanhempien intiimielämä ja läheisyys toteutuu jos lapsi nukkuu seassa. Meillä ei ole ollut suurta ongelmaa asian kanssa. Lapsihan nukkuu esim päiväunia ulkona (koko huoneisto tilaa olla intiimisti!) tai kun illalla poika menee nukkumaan (koko muu osa kodista tilaa hempeillä). Voin sanoa, etten olisi sängyssä kovin intiimisti silloinkaan, jos vauva olisi pinnasängyssä samassa huoneessa, joten kunnes poika saa oman huoneen, joudumme soveltamaan ja käyttämään mielikuvitusta ja luovuutta, mutta mitäs sitten, sehän piristää kummasti ja tuo pientä omaa lisäänsä yhdessäoloon ;)