Manserokin teho vauvoilla

Otsikko on kummallinen, myönnetään. En vaan tähän hätään keksi muutkaan kuvaamaan meidän aiempia tuutulaulu-sessioita. Kun Jätkä-Pätkä huusi ensimmäiset puolitoista kuukautta elämästään sain usein neuvoksi laulaa pojalle. Monesti se auttoikin, esimerkiksi pojan isoäiti lauloi tämän usein uneen, samoin kummitäti. Mutta annas olla kun minä alan visertämään. Ainoat biisit, jotka monen tunnin huudosta ja yöheräilyistä sekaisin oleva pääni keksi olivat Popedan Kersantti Karoliina tai Matkalla Alabamaan ja Eppu Normaalin Baarikärpänen ja Vuosi 85. Ei varsinaisesti ihan perinteisimmästä päästä tuutulaulurintamalla. Eivätkä toimivimmat, eivät näes toimineet lainkaan.

Voi olla että pääsyy oli oma epäuskoni siihen, ettei siihenastisen elämäni suht sujuvasti toimiva ajattelukyky tuottanut muita tuloksia kuin enemmän tai vähemmän Manserock tai sitten se, että huolimatta tilanteen epätoivoisuudesta ja tragikoomisuudesta minua nauratti todella paljon mielikuva itsestäni muiden silmillä katsottuna sillä hetkellä; epätoivoinen, mustilla silmänalusilla varustettu variksenpelättimen näköinen nainen punaisena kiljuva vauva olkapäällään veisaamassa Baarikärpästä ja olettamassa, että se toimisi, huhhuh.

Äsken uskaltauduin kokeilemaan uudemman kerran vanhaa tuttua repertuaariani lisättynä Pate Mustajärven, Topi Sorsakosken, Harri Marstion ja Jorma Kääriäisen vedolla ”Mä elän vieläkin”. Lopputulos: Jätkä 4,5kk nauraa kihertää katketakseen. Olen siis mitä ilmeisemmin jonkinasteinen Mansemusiikin koomikkoesittäjä maailman puoleettomimman yleisön mielestä. Tästä ei maanantai enää parane, ehkä… Mutta Mä Elän Vieläkin!

http://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xA

Kuvan tausta www. macwallpapers. eu