Onni on?

Jos joku olisi kuusi vuotta sitten sanonut, että olen onnellisimmillani mökillä keskellä metsää vauvan, miehen ja koiran kanssa olisin todennäköisesti letkauttanut tilanteeseen sopivan, mustaakin mustemman huumoritölväyksen, joka olisi tehnyt tyhjäksi kaiken euforisen tunnelman, joka ylläoleva kuvaus edes yrittää luoda. Kuusi vuotta sitten, silloin 23-vuotias insinööriopiskelija nautti suunnattomasti nokkelasta suun soittamisesta silloisille naapureille ja kelle tahansa tielleen eksyvälle, salmarin naukkailusta tenttiin lukemisen sijasta ja silloisten kurssikavereiden ylenkatsomisesta hölmön aksentin takia. Silloinen minä olisi todennäköisesti tehnyt abortin jos olisi ”nalli napsahtanut”. Kuulostaa pahalta tällä hetkellä ajateltuna, mutta noin asia olisi todennäköisesti mennyt.

Tänään taasen koen onneksi salmarin sijaan hiljaisuuden lumen keskellä ( kunnes koira kirmaa jäälle ja juoksee siksakkia pitkin poikin myllertäen tasaisen lumipeitteen). Tiedän, että koira tulee niin lumiseksi, että sulettuaan lopputulos on märempi, kuin mökin lattia kunnon vesipesun jäljiltä, mutta hurtan ilo on niin suunnatonta, ettei pieni vesivahinko haittaa.

Toinen pieni onnenaiheeni on päiväsauna, jonka rentouttavampaa paikkaa en tähän hätään keksi. Nyt taas jaksaa päivän loppuun ja ehkä ensi yönkin, jos poika on yhtä levoton, kuin viime yönä.

Nyt loppuilta menee isännän kainalossa viinilasin kera takkatulta tuijottaen. Vauva nukkuu kuistilla vaunuissa sikeästi ja koira röhnää jaloissa maailman parhaimman jalanlämmittäjän olomuodossa. Vanha minä olisi ainakin kuvainnollisesti oksentanut hömppäromanttisesta tunnelmasta, mutta uusi minä pyllistää vanhalle ja nauttii elämästä välittämättä tai valittamatta mistään!