Nyt on tämän residenssin kesälomat, vanhempainvapaat, isyyslomat ja isäkuukausi lusittu. Monessa paikassa ehdittiin käydä ja paljon asioita nähdä, joista lisää viikon edetessä. Kesä oli omalta osaltani niin lomailumoodilla, etten ole täälläkään käynyt sitten edellisen postauksen ja nyt on sitten kiinniotettavaa seuratuissa palstoissa, mutta parempi mulle, kun on paljon hyvää luettavaa! Toisaalta ei mulla ollut oman palstan puolesta mitään sen kummempaa sanottavaakaan, joten päätin olla ihan interwebbisesti turpa rullalla hiljaa :). Nyt on sitten senkin puolesta sanottavaa! Tosiaan meilläKIN on arki alkanut, Isännällä normi työarjen muodossa, minulla hoitovapaan, joka kestää ainakin vuoden loppuun asti, jonka jälkeen tehdään tilannekatsaus. Mun mielipiteeni on, että tuo meidän 10kk on aivan liian nuori muuhun kuin kotihoitoon, jonka takia sitten kärvistellään taloudellisesti aikamme. Mun mielestä työpaikka ei tarvitse mua niin paljon, kuin pieni poika kotona, eikä työ ole aamupäikkäreiltä heräämisen jälkeisen hymyn arvoista, vaikka työstäni pidänkin. Poika ehtii mielestäni olla hoidossa myöhemmin ihan tarpeeksi, vauvana hän leikkii kotona omilla palikoillaan ja omalla paloautollaan.

JätkäPätkä on oppinut hurjasti kesän aikana. Hauskaa on, että useimmat oivallukset ovat tulleet mökillä. Liekö raitis ilma ja mökkimoodi jotenkin inspiroivia? Hän aloitti oppimistrilogiansa helluntaina, jolloin keksittiin miten istutaan ilman tukea ihan itse. Kesäkuun alussa poika nousi seisomaan tukea vasten ja pari päivää ennen Juhannusta lapsi otti jo askelia tukea vasten. Itsenäiset askeleet odottavat vielä ottajaansa, mutta 10kk pojalla on onneksi aikaa eikä äidin puolesta ole kiire mihinkään. Toistaiseksi poika nousee jo ilman tukea seisomaan, ja kevyellä kauhulla odotan ensiaskelia ja -juoksenteluja, kun tuntuu siltä, että nelivedollakin lapsen tuhovoima on tornadon luokkaa :). Pieni hyrrämme ehtii joka paikkaan ja kaikki kiinnostaa. Myöskin ilmeisesti poikageeni alkaa nostaa päätään; lapsi ajaa kaikella mitä voi liikuttaa pitkin lattiaa. Onneksi matot suojaavat lattiaa silloin kun ajovuorossa on puupalikka ja ihanaa punaista paloautoa voi ajaa päin ovea ihan luvalla.

Itsekin opin erään melko merkittävän asian noin kuukausi takaperin; olen huomattavasti kestettävämpi ja mukavampi ihminen, kun olen taas alkanut harrastamaan liikuntaa. Hurahdin pyöräilyyn ja olenkin kesäkuun viimeisen päivän jälkeen vispannut tähän päivään mennessä 415 km pitkin keskistä Uuttamaata. Tuntuu ihan superhyvältä ja ehkä tästä alkaa palautuminen omaan kroppaan pikkuhiljaa! Olen toistaiseksi saanut kaiken todella hyvään alkuun, tsemppiä kaipaa enää lihashuolto, jossa en koskaan ole ollut hyvä. Pitää kai alkaa lukea liikuntablogeja ja hakea venyttelyispiraatiota…