Pätkän alettua syömään ihmisten ruokaa ja liikkumaan on vaatehuolto meidän residenssissä muuttunut. Pesukone pyörii ja kulutus on kova. Pojan vaatteet ovat suurimmalta osin kierrätyksen myötä meille tulleet, en muista montaakaan uutena ostettua vaatekappaletta. Jos vaate kestää toiselle, sen on pakko olla hyvänkuntoinen, eiks? Vai onko tietyn merkkinen ja hintainen vaate merkki siitä, että ”meillä ei napeilla pelata, käytämme vain priimaa ja edullinen/halpa ei ole koskaan hyvää”? Alla pari omaa väittämääni vaatteista, joita olen joko käyttänyt pojan päällä tai nähnyt kaupassa/kirppiksellä. Pahoitteluni, jos joku vetäisee jotain nokkaansa. Edustan vain omaa pinnallista näkemystäni 😀

• Tutta: ei juurikaan jälleenmyyntiarvoa. ”Kun äitiyspakkauksenkin kautta ilmaiseksi annetaan niin saletisti ihan paskaa kamaa”. Itselleni on sitten ilmeisesti osunut hyvät yksilöt, koska Tutan vaatteet ovat pitkäikäisiä käytössä, pakkasin juuri pois Pätkän kotiintulobodyn, joka on ollut ehdoton suosikkini tähän asti. Hinta-laatu -suhteeltaan ihan hyvä, mutta kärsii arvostuksen puutteesta.
• Marimekko: väri pysyy hyvin, bodeissa ja paidoissa iso pääntie, joten ei tarvitse tapella pään pujottamisen kanssa. Unikko-kuosi saa oksun kurkkuun. Jokapoika vois olla paremminkin Eiyksikäänpoika.
• Polarn o Pyret: lähes kaikki näkemäni ovat olleet helvetin rumia. Vaakaraitaa ja palloja viuhuu silmissä vielä tovin Pop-lapsen kadottua horisonttiin. Toki olen pari örkki-paitaa tms nähnyt, joita voisin pitää Pätkällä. Ainut käyttämäni Pop on tähän asti ollut body, jossa on pieniä eläimiä pareittain siellä täällä. Se toki on ollut todella kiva ja laatukin on ollut hyvä, mutta tuo brändin pääteema on sellainen, että voin pahoin.
• Metsola: kusenkeltainen ja ruikuliruskea. Tarvitseeko muuta sanoa, kuin että hyi minkä näköisiä. Tietyt värit ja kuosit kuuluvat retron mummonmökin verhoihin, pitäkäämme ne siellä pois lasten päältä. Keltainen väri voi olla myös nätissä sävyssä juu nou? Näistäkö oikeasti maksetaan maltaita?
• Me & I / riepukutsumerkki. Miksi niiden kuvien pitää olla ylösalaisin ja mitensattuu? Ja toiseksi, mikä siinä kasarityylisessä ruskea-oranssissa yhdistelmässä kiihottaa? Turkoosit on nättejä ja sopivat Pätkälle. Housujen pussihousumaista punttiresoria en ymmärrä, mutta toki jos mokoma ei haittaa niin mikäpäs siinä, velour on toki pehmeä matsku aikuisenkin päällä.
• Maxomorra: Kuosit ja sävyt ihan kivoja, mutta onko hintansa väärti? Näin muutaman käytetyn Maxomorran bodyn, eikä tehnyt kyllä vaikutusta. Koko 80 oli lyhyt ja leveä. Vastasi pituudeltaan kokoa 62, mutta leveydeltään olisi ollut tilaa kahdelle lapselle. Liekö pesussa kärsinyt, mutta jos ks ihmisen muut vaatteet pysyvät samassa pesussa kuosissaan ja nuo eivät, ei laatu päätä huimaa.
• Pomp de Lux, toinen riepukutsumerkki. Mielestäni ks. vaatteet edustavat Sveitsiä. Eivät aiheuta tunnetta puoleen eikä toiseen. Ihan kiva jos tykkää rikotuista sävyistä ja pastelliväreistä. Melko mitäänsanomaton poikien mallisto, tyttöjen vaatteet toivat mieleen kliseiset 50-luvun kotirouvat. Laadusta en ole kuullut suurempia moitteita, joten jos värit miellyttävät, ovat ilmeisesti hintansa väärti.
• Nosh. Kotimainen. Laadusta en tiedä, törmäsin merkkiin vasta äskettäin. Kuoseja ja tyylejä on vähän kaikilta edellämainutuilta, lisäksi on sitten myös apinoitu niitä värejä…myös niitä ”ekologista” mielikuvaa rakentavia ulostevärejä, jotka saisivat mun mielestäni jäädä historiaan. Kuvat kivoja, mutta hinta on sellainen, että samalla rahalla ostan mieluummin jotakin pitkäikäisempää käyttötavaraa, kuin tekstiilejä.
• Ticket to Heaven: ihan pirteitä värejä, mitäänsanomattomia kuoseja. Miksei haalareissa ole mielikuvituksellisempia kuvia??? Vaatemerkin nimi on sellainen, ettei kaapissa oleva taikauskoinen ostaisi tuota merkkiä. Enkä minä, mulla ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään sosioekonomisesta statuksestani.

Yksi silmiinpistävä asia on jäänyt mieleen, johon haluaisin joskus vielä saada vastauksen. Miksi henkilö, joka ostaa esimerkiksi Facebookin nettikirppiksiltä tuotteita ja maksaa (mun mielestä) ylihintaa esim. käytetyistä sukista ja paidasta, pyytää sitten myyjältä maksuaikaa seuraaviin tukiin asti? Eikö tilanteessa, jossa ei ole irrottaa esim. 15-20€ kirppisostoon olisi hyvä jättää mokomat ostamatta ja laittaa vaikka säästöön pahan päivän varalle? Merkitseekö status ja varakkaan mielikuvan ylläpito niin paljon? Onko se onnea, että lapsella on päiväkodin kalleimmat haalarit ja pipo? Veikkaan että vaatteisen merkki ja hinta ovat useimmille lapsille täysin yhdentekevät, itse en edes muista mitä minulla oli päällä omana tarha-aikanani. Harva todennäköisesti kiittää äitiään siitä, että sai kulkea Metsoloissa. Haukkua sen sijaan saattaa vanhempana, mikäli Metsoloiden hankkiminen edellytti jonkun laskun maksamatta jättämistä ja sitä kautta esim. maksuhäiriömerkintää.

Lopuksi lainaus ystävän keskustelusta:

”Ihmisille ei enää kehtaa tarjota käytettyä. On niitä, jotka kiittävät hymyssä suin ja sitten selän takana puhuvat seuraavalle äidille, että ”tällaistaa paskaa… heitin kaikki roskiin.. mitä sekin oikein luulee, että mulla ei oo rahaa ostaa lapselleni vaatteita?” Näin se menee, ei uskalla enää laittaa tavaraa kiertoon kun sen kiitoksen takana saattaa seisoa hyvinkin ”muotitietoinen” äiti, joka ei taatusti laita lapselleen ylle mitään käytettyä!!”

Pelottavan totta.