Olon käydessä viikko viikolta tukalammaksi olen antanut Googlen viuhua toden teolla. Pätkän syntymä meni monella tavoin totaalisen pieleen ja olen tässä puntaroinut uuden tulokkaan maailmaansaattamistapaa hetki hetkeltä enemmän. Edellisen synnytyksen takia sain lähetteen synnytystapa-arvioon, johon mennessä pääni arpakoneen on ratkaistava mille linjalle lähden arvioon mennessäni. Onhan totta, että synnytyksiä on niin paljon kuin synnyttäjiäkin, mutta pari asiaa on nostanut niskakarvat metriseen korkeuteen synnytystapoja ja eri kokemuksia lukiessa. Suvereeni voittaja on niinkin pieni asia kuin sana ”voimaannuttava”, joka usein ilmenee pätemiseen ja omaan ylivertaisuuteen taipuvaisessa tarinassa, jossa ei ole käytetty lääketieteellistä puuttumista/kivunlievitystä. Miten voikaan ärsyttää tällaista pikkusieluista ihmistä noin pieni asia kuin tuo? En tiedä, mutta veikkaan, että ainakin henkisesti täräyttäisin nokkaan sellaista, joka tulee kertomaan miten kaikki on itsestä kiinni ja siitä miten luottaa oman kehon voimaan ja siihen, että luonto hoitaa homman kotiin kunhan ei sotke ihanaa luonnollista ketjureaktiota ottamalla sitä kammottavaa epiduraalia, joka huumaa lapsesi, sotkee synnytyksen, aiheuttaa lapselle addiktion (Siis että mitä?!). Lukemani mukaan kaikki tapahtuu omalla tahdillaan, jos ”malttaa olla puuttumatta”. Paskat sanon minä.

Ehkä olen vähän valuvikainen maanantaikappale, mutta ilman lääketiedettä ja tätä pelottavaa puuttumista oltaisiin pojan kanssa päästy tilastoon, jossa toinen tai molemmat olisi merkitty menehtyneeksi jo ennen sairaalaan menoa, mikäli en olisi lähtenyt tarkistamaan itseäni vaivannutta asiaa voinnissani viikko lasketun ajan jälkeen.

Tähän väliin mainittakoon, että henkilökohtaisesti koen täysin yhdentekevänä miten kukin lapsensa maailmaan hoitaa. Oletan, että voi kokea tilanteen onnistuneeksi, kun lopputuloksena on terveet lapsi ja äiti. Silti en koe asialliseksi, että hyökätään toisen ihmisen henkilökohtaista tuntemusta, kokemusta tai valintaa vastaan nykypäivänä, jolloin on valinnanmahdollisuus.

En laske itseäni synnytyspelkoiseksi, ainakaan pahasti. Toki edellinen kokemus kummittelee takaraivossa, mutta mulla on kova luotto, että synnytystapa-arviossa selvinnee edellisen keikan vaiheet hetki hetkeltä ja niistä saa keskustella asiasta oikeasti tietävän tahon kanssa, joka voi kertoa mielipiteensä askarruttaviin asioihin. Eli en ole arvioon lähdössä mentaliteetilla ”pakko saada sektio!”, mutta jos tilanne uhkaa mennä samanlaiseksi, kuin viimeksi, haluan, että huoleni otetaan vakavasti ja lapsi otetaan ulos vaikka nenän sieraimesta tarvittaessa.

Alla toistaiseksi parhaista bongauksia ja väitteitä (uskomuksia) puoleen ja toiseen mamma-kerhoista, neuvolan odotushuoneesta, perhekerhosta ja aina erehtymättömiltä keskustelupalstoilta:

• Epiduraalin ottajat eivä luota itseensä, eivätkä ole henkisesti tarpeeksi vahvoja.
• Laula kipu pois tai keinuta kipu pallon päällä tiehensä
• Kautta vuosituhansien ovat naiset pystyneet siihen, mikset sinä muka pystyisi?
• Eihän avoleikkaustakaan tarvitse kärsiä ilman lääkettä
• Lääkkeettä synnyttävät haluavat marttyyreiksi ja kokevat olevansa niitä oikeita äitejä
• Jos minä en kestänyt kipua, et kestä sinäkään
• Sektion haluavat ovat itserakkaita ulkonäkökeskeisiä pelkureita, jotka eivät ajattele lapsensa parasta
• Ainoa turvallinen tapa synnyttää on alatiesynnytys

Tuossa oli muutama hupaisimmasta päästä, joskin näitä on pilvin pimein, jos jaksaa ja viitsii vain etsiä, mutta edellisten lukemisen jälkeenkin minua ärsyttää vain ja ainoastaan tuo ”voimaannuttavan kokemuksen” ihannointi ja pakkomaininta jokaisessa mahdollisessa välissä.