Olen ehkä aiemmissa kirjoitteluissa sivunnut Pätkän odotusaikaa pikaisesti. Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa siitä paljon enemmän, koska ilman ”aika kultaa muistot” -efektiäkin, se oli lastenleikkiä tähän kakkoseen verrattuna. Ainoat pikku kauneusvirheet ennen itse synnytystä olivat veriarvojeni totaalinen mystinen siksak -liike ja jonkinlainen hermojumi pakarassa joka helpotti kun jätkä kiepsautti lähtöasennon.

Noh, tässä toisessa nuo edellämainitus ovat jo ilmaantuneet etuajassa, höystettynä ensimmäisten 3 kuukauden ”asiaan kuuluvalla” pahoinvoinnilla. Oloni ei ollut infernaalinen, mutta tasaisen huono pitkin päivää. Lisäksi rakastamani elämän eliksiiri kahvi, joka ei tuottanut ensimmäistä odottaessa mitään ongelmaa, on toisen kohtalla rajoittunut yhteen pakolliseen kuppiin aamulla, jotta silmät aukeavat. Toisesta aukeaa jo oksennusrefleksi 🙁 edelleenkin.

Uusia tuttavuuksia ovat myöskin keskustelupalstoilta tutut liitoskivut ja mystiset muut kivut, joita tuntuu olevan joka lähtöön. Pahimpana päivänä muistutan 90-vuotiasta mummoa fysiikaltani, eikä tämä projeksi ole kuin vasta puolivälissä! Kauhulla odotan loppuja pariakymmentä viikkoa…

Mutta edellä mainitun närinän kestää, kun tietää kaiken toistaiseksi olevan tietojemme mukaan kunnossa. Pikkuveli kasvaa ja on aloittanut saksipotkuharjoittelun, joskin muutamaa viikkoa isoa veljeään myöhemmin. Toivoa sopii, että pikkuveli olisi ulkomaailmassa hieman rauhallisempi versio isobroidista 🙂