HOPE IS A RISK THAT WE MUST RUN. -GEORGE BERNANOS

Olen muistellut viimeisen puolen vuoden aikana niitä kolmea päivää, jolloin kävelin marmorilaatoilla, ovimiesten tarkkailemana ja aidolla kullalla koristelluiden peilien piirittämissä liikkeissä. Ja sitä päivää, kun sain taas sukeltaa kristallinkirkkaaseen mereen jossain tuntemattomassa paikassa, mutta minä vain menin, koska pystyin. En ajatellut missä olin.

En saa enää kirjoitettua mitään ulos. Riittää se tieto, että tarvitsen tuota kaikkea edelleen, uudestaan. Ja sitä päivää, kun pääsen juuri sinne, minne kaiken riskin ottaminen, työn tekeminen, itsensä tsemppaaminen, haastaminen, itsensä uuvuttaminen ja ääretön henkinen rasitus on ollut arvokkainta mitä pieneltä ihmiseltä voi vain vaatia. Tätäkään tekstiä ei tarvitse osata ymmärtää tai tulkita -tarvitsin vain tuoda sen esille mitä mieleni sanoo tällä hetkellä. Kuvat tosin kertovat sitä ja tätä.

♥ Jenni

//

During the last half year I’ve looked back to those three days when I walked on marble slabs, front of attentive doormans and in the stores where was full of mirrors ornated with the real gold. And that day, when I got to dive into the crystal clear sea somewhere random place, but I just went there because I could. I didn’t think about where I was.

I can’t write down anything else now. The sufficient fact is that I further need that all, again. And waiting for that day, when I will get to go there where the whole risk taking, working, self fighting, challenging, exhausting and infinite psychical stress has been most precious that can eve ask for this little person. There is no need to understand this text -I just needed to bring this everything out what my mind is saying to me all the time. Although the pictures will tell all over the place.

♥ Jenni