Mietin miten tuuli ehtii kuljettaa laineita niin lempeästi, kun merellä on kiire

– oli lause, jonka muistan kirjoittaneeni päiväkirjaani kahdeksan vuotta sitten kello 21:29 istuen ison vihreän mäen päällä, lähistöllä olevan hevostallin pihassa.
Oli viileä kesäilta, purppurainen taivas pilkotti hauraiden pilvien takaa ja oli syntymäpäiväni. Ei parhain mahdollinen sellainen, mutta lahjaksi sain jälkeenpäin sen, että kasvoin henkisesti uskomattoman paljon vahvemmaksi.

Pysähdyn noihin lauseen sanoihin aina silloin tällöin. Ne muistuttavat minua siitä, että kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta kaikilla ja kaikella on tarkoitus hyvään. Myös siihen, että uskaltaa luottaa asioiden etenemiseen, oman mielenrauhan asettumiseen ja itsepäisyydestä irtautumiseen.

Kun näen sen henkeäsalpaavan katseen ja ne tuikkivat silmät, tuntuu, että pauhaava ja kiirehtivä meri lakkaa olemasta. Jäljelle jää pieni sydän avaran, mutta niin lämpimän maailman edessä. Se on jotain, mitä en voi sanoilla kertoa. Siinä hetkessä, kun minut suljetaan turvalliseen syliin, ja sammutetaan ulkopuolella oleva, näen konkreettisesti mielessäni tuulen lempeästi kuljettamat aallot.

Kun päivä vaihtuu yöhön, tuulenvireessä on vivahteita eri duureista ja molleista. Kaikessa on yhtäkkiä rauha ja tässä hetkessä on helppo elää hetkessä. Ennen kuin nukahdan, en pelkää etten sinua enää näkisi.
Minulla on sinut aina suljetuissa silmissäni.

🤍:Jenni

//

I wonder how the wind manages to carry the waves so gently when the sea is in a hurry

– a sentence I remember writing in my diary eight years ago at 9:29 pm while I was sitting on top of a big green hill, in the yard of a nearby horse stable.
It was a cool Summer evening, the purple sky was peeking out behind the fragile clouds, and it was my birthday. Not the best possible one, but the gift I got afterwards was knowing that I grew mentally incredibly much stronger.

I stop at those words of that sentence every now and then. The words reminds me that despite all the incoherences, everyone and everything has a purpose for good. Likewise, that you dare to trust in the progress of things and the calmness of peace of mind.

When I see that breathtaking look and those twinkling eyes, it feels like the roaring and rushing sea ceases to exit. What remains is a small heart in front of the wide but warm world. It’s something I can’t put into words. At that moment when I  am closed in a safe embrace, and everything that exists outside will be turned off, I can concretely see in my mind the waves gently carried by the wind.

When the day turns to night, there are nuances of different majors and minors in the wind. Everything is suddenly peaceful, and it is just easy to live in the moment.
Before I fall asleep, I’m not afraid of that I won’t see you again.
I have you always in my closed eyes.

🤍:Jenni