Heräsin tänään levollisena ilman herätyskelloa. Tuuletin makuuhuonetta kymmenen minuuttia, koska ulkona pakkanen oli piirtänyt rajat kaikkialle. Olin joskus sattunut lukemaan jostain, että mikäli haluat pitää kotisi nämä ja nämä kriteerit kohdillaan -artikkelia, tulisi makuuhuonetta tuulettaa joka ikinen aamu vuoden ympäri kymmenen minuuttia ennen vuoteen petaamista. Tein sen kuitenkin tänään. Edellinen kerta oli viime sunnuntaina. Lätkäsin luomun Aloe Vera kasvokuorinnan naamaan ja lopuksi heitin muut joka-aamuiset vedet ja suihkeet ja rasvat päälle. Olo tuntui hyvältä ja pysähdyin taas hetkeksi miettimään, miten kaikki on oikeasti hyvin. Rutiininomaisesti kulautin litran keitettyä vettä sitruunoiden ja inkiväärien kera; samaan aikaan sytytin innokkaana kaikki tuikut palamaan jotka kodissani omistan. Tämän vuotinen joululista on soinut tässä koko aamun eikä näin aikainen joulufiilistely tunnu ollenkaan pahalta, koska joskus se ahisti. En halunnut avata yhtäkään joulusoittolistaa paria päivää ennen jouluaattoa, koska pelkäsin että joku itsessäni kyllästyy. No sitä ei kyllä tule koskaan tapahtumaan ainakaan joulun suhteen, mutta ehkä syyskuussa olisi vähän liian absurdia soittaa Do You Want To Build A Snowman? biisiä.
Idätin tänään ensimmäistä kertaa papuja. Se ei todellakaan ollut ensimmäinen niiden sadan muun asian joukossa, joita tein ekaa kertaa tänä vuonna. Liotushan on vuosisatojen aikana tehty toimenpide (alan kuulostamaan jo liikaa tulevan ammattini harjoittajalta), josta on hyöytynyt varsinkin kaikki paleo-ruokavaliota noudattavat. Myönnän, etten osaa sitä täysin. Ei, siis osaan, mutta en todellakaan ole niin kärsivällinen kuin pitäisi. Jos joku katsoisi mun astiankuivauskaappiin nyt, multa kysyttäisiin että mitä hittoa. Sieltä löytyy iso lasiastia neljänkymmenenviiden asteen kulmassa sojottamassa isoon käsipyyhkeeseen kiedottuna. Siinä sen pitäisi olla vähintään neljä tuntia, parhaimmillaan kuusi vuorokautta. Ja päivässä huuhteluita tulisi tehdä kahdesta kolmeen kertaan. Mä menen ihan omalla kaavalla eli illalla aion keittää pavut, jolloin ne eivät kyllä ole edes itäneet, mutta yritinpä olla vähän coolimpi tällä kertaa. Laitoin joululaulut nyt hetkeksi pois, koska tajusin että jouluun onkin aika pitkä aika vielä. :DDDD

Mulla tuli muutama päivä sitten iso kaipuu lapsuuteen, jolloin asuin kotipaikkakunnallani ja mulla oli vielä mun paras ystävä melkein naapurissa. Joka joulukuun kuudes päivä oli erityinen päivä ratsastustallilla: joulujuhla, jossa oli kauniita kouluratsastusnäytöksiä ja esteratsastuskilpailuja. Me oltiin aina välillä taluttamassa pikkuponeja, joiden turkin sekaan oli ihana laittaa kädet, kun niiden tuli kylmä. Meidän lempparit olivat nekut. Otettin koko ilta kuvia tallin pihassa ja kotona naurettiin niille silmät punaisina. Mä kaipaan sitä, kun jaoin nuo kotoisat tunteet mun parhaan ystävän kanssa. Talli oli mun toinen koti ja aina edelleen kun sinne palaan, tuntuu se toiselta kodilta. Yritän monesti miettiä asioiden tarkoituksia. Monen ihmisen mielestä jokin heiltä viety tai menetetty asia tuntuu todella epäreilulta, koska se merkitsee ja merkitsi niille jotain niin suurta. Kaikki muu tyhjänpäiväinen on samantekevää, jos ne viedään pois sun mukavuusalueelta. Mitä nuo muut asiat voisivat olla? Mitä jos niille voisi antaa enemmän merkitystä?
Kun menen jouluksi lapsuudenkotiini, aion keittää inkivääriteetä. Aidoista inkivääreistä niin kuin omassa kodissani joka aamu. Laitan polviin asti ulottuvat vaaleat villasukat jalkaan ja menen olohuoneen karvamatolle kissojemme kanssa. Odotan, että aamuaurinko nousee paremmin esiin ja sitten lähden ulos hengittämään ilmaa, mikä ei tuoksu vain pakkaspäivältä, vaan enemmänkin taianomaiselta olemme lähellä joulua -tuoksulta. Kävelen lähimetsäämme ja kaivan taskusta kynsisakset. Leikkelen kuusenoksia ja laitan ne muovipussiin. Lähetän ystävälleni Whatsapp-videoita toimistani ja tarkkailen ettei kukaan nää. Ei kukaan nää, ja vaikka näkisikin, tuskin ketään kiinnostaa. Kotona odottavat ihanat joulutuoksut, mä olen elossa. Palataan siihen, että mä nyt elän kuitenkin tässä. On valoisaa ja mä aion kävellä tänään rantaan (”rantaan” -sitä täällä ei kyllä tässä kaupungissa ole). Musta tuntuu että jotain isoa on edessä, koska mä en oikein tiedä mitä odottaa -mitä odottaa edes ensi viikolta. Odotetaan ja annetaan sen tulla minkä täytyy tulla.

//Jenni