Offline-tila ja kosketuksen taika

Ensimmäinen suuri muutos tavoissani ja tottumuksissani on offline-tila. Ennen saaton räplätä kännykkää samalla kun leikin lasten kanssa. (Nyt tuntuu syylliseltä edes tunnustaa tätä.) Nyt keskityn vain yhteen asiaan kotona ollessani, eli lapsiin ja mieheeni. Yhteydenpito ystäviin ja blogin pitäminen, sekä kaikenlainen sometus ja nettiselailu hoituu työmatkani aikana junassa, ja tärkeämmät asiat työpaikalla kahvi ja lounastauoilla. Toki ystäviä tavataan vapaa-ajalla, mutta en oikeastaan lue tapaamisia ja yhdessä asioiden tekemistä tähän.

Lasten nukahdettua, selaan vielä nopeasti viestit ja puhelut. Pidän puhelinta kotona äänettömällä. Koko känny menee kiinni viimeistään kello yhdeksältä illalla, ettei se haittaa muutenkin vähäistä yöuntani. Imetän vielä öisin nuorimmaistani, mutta sen mitä nukun, olen nukkunut parempaa unta.

Toinen tietoinen asian jonka olen käytöksessäni muuttanut, on kosketus. Toki olen pitänyt lapsiani sylissä ja hellinyt heitä, mutta nyt vielä enemmän. Samoin kosketan vielä enemmän, myös miestäni ja ystäviäni, ihan arkisen päivän kuluessa, ohimennen. Pieni kosketus istuvan olkapäälle, miehelle ja lapsille pieni silitys ohikulkiessani. Pieniä asioita, mutta tärkeitä uudenlaisen yhteyden luomiseen. Muutamassa päivässä olen huomannut pienen eron koko perheen tunnetilassa, kaikki tuntuvat oudon rauhallisilta. Uhmaiän kiukkua tai pikkuisen itkeskelyä on selvästi ollut vähemmän. Suurin ero on kuitenkin omassa voinnissani, offline-tilan aloittamisen jälkeen aikaa on yllättävän paljon enemmän käytössä ja pienet tyhjät hetket tuntuvat suloisilta, mieleni on rauhoittunut. Niin paljon enemmän näkee kun nostaa katseen kännykästä.