Mistä se rakentuu

Aluksi kaikki jännitti aivan valtavasti. Syöminen,  iltatoimet, nukkuminen, ulkoilu. Ja joskus jännittää vieläkin. Huomaan usein lykkääväni uloslähtemistä tai jotain reissua vain siitä syystä että ajattelen sen olevan hankalaa lapsen kanssa. Eikä se sitten kuitenkaan ole kun vaan lähtee.

Jatkuvasti pohdin kaikesta teenkö asiat oikein vai pitäisikö toimia eri tavalla. Miten tulevaisuudessa toivon että menneisyyden minä olisi lapsen kanssa toiminut. Mistä tuli ne traumat ja mikä taas rakensi ja tuki eheää, onnellista tyyppiä.

Samalla yritän parhaani mukaan tehdä asioita juuri niinkuin ne meidän perheelle sopivat. Tämä on se miten meillä toimitaan. Näin minä ja puolisoni rentoudumme, juhlimme ja elämme arkea. Tämä on lapsemme perheen tapa toimia. Tämä on nyt se perhe joka hänelle valittiin, näin meillä hoidetaan hommat. Toki lapsentahtisesti ja soveltaen nyt kun hän on pieni, mutta kuitenkin rennosti.

Ehkä tästä syystä arki ei rassaa eikä uuvuta. Varmasti osansa on myös auringolla ja kesän lämmöllä. Kurahaalareita pukiessa tai pääkallokeleillä liukastellessa ensimmäiset kuukaudet saattaisivat olla vähän karumpia.

Kyllä tätä vaan kannatti odottaa.

 

 

 

perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *