Lapsitietoja näyttää tulevan eniten loppuviikolla. Niinpä torstaiaamusta perjantai-iltaan jokainen minuutti on potentiaalinen hetki kuulla ensimmäisen kerran tulevansa vanhemmaksi. Ja niitä minuuttejahan riittää.

Viikot kulkevat samalla kaavalla. Maanantaina viikko näyttää olevan täynnä mahdollisuuksia, tiistai hurahtaa vauhdilla, keskiviikkona alkaa jo ahdistaa, torstai ja perjantai kestävät ikuisuuden. Jossain vaiheessa perjantai-iltaa pitää aina luovuttaa ja huokaista. Viikonloput kuluvat energiaa kerätessä.

Jos puhelin unohtuu johonkin perjantaina aamupäivällä ja joutuu istumaan asiakastapaamisessa ilman sitä, ei keskittymisestä varmasti tule mitään. Jos se on edessä, ei keskittymisestä tule mitään. Ihmeellisesti silti työt hoituvat ja palaute on positiivista.

Joskus mietin muistanko tulevaisuudessa näistä viikoista ja kuukausista mitään muuta kuin puhelimen ruudun. Toivottavasti muistan. Kamalasta odotuksesta huolimatta elän elämäni mukavinta aikaa.