Marraskuu.

Meidän perheeseen tuleva lapsi on ehkä jo syntynyt. Hänellä on oma elämänsä toisessa maassa, hän herää aamuisin ja nukahtaa iltaisin.

Minä sisustan kotona joulua varten ja pohdin minkälainen juhla se tulee olemaan lapsiperheenä. En yleensä ole kovinkaan paljoa joulua kotiin laittanut. Nyt kiertelen kauppoja ja mietin minkälaista kuusta me tulevaisuudessa lapsen kanssa ihastelemme. Ostelen joulupalloja ja tutkin adventtikalentereita ja piparkakkutalojen pohjaratkaisuja.

Ajattelin ensin että jätän koko hulinan tältä vuodelta väliin. Juhlitaan sitten kun lapsi on kotona. Nyt kuitenkin tuntuu aika lohdulliselta valmistautua pimeään keskitalveen. Tuntuu hyvältä kun aika tiukkatahtinen vuosi vähän on alkanut rauhoittua. Töissä kaikki sujuu raiteillaan ja kotona on kaunista ja leppoista.  Elämässä kaikki on hyvin, pidän ohi kulkevista päivistä ja ihmisistä niiden sisällä.

Välillä ajatuksiin pääsee salakavalasti hiipimään kauhu. Entä jos odotamme vielä ensi joulunakin.

Perhe Ajattelin tänään

Miltä kotonani näyttää ensi vuonna

Koitan kuvitella elämää lapsiperheenä.

En vaan onnistu.

Perheeseemme tulee kuulumaan joku kolmas tyyppi. Mutta minkälainen! Onko hän jatkuvasti äänessä, leikkiikö hän hiljaa itsekseen lastenhuoneessa, ovatko hänen leikkinsä mielikuvituskaverin kanssa pelaamista vai onko hänellä kaveriporukka jonka kanssa juostaan lähimetsissä ja puistoissa?

Jos meille tulisi biologinen lapsi, voisin luultavasti kuvitella vastauksen näihin kysymyksiin helpommin. En välttämättä osuisi oikeaan, mutta en olisi näin ymmälläni. Mieheni on aika ujo ja lapsena hän leikki rauhallisesti itsekseen. Edelleenkin hän saattaa vajota tuntikausiksi johonkin puuhaan. Minä taas temmelsin ulkona ja olin aina menossa naapuruston lasten kanssa. Aikuisena minulla pitää olla jatkuvasti jotain tekemistä. On helppo kuvitella, että lapsemme persoona seuraisi jommankumman jalanjäljissä. Mutta hänen mukanaan tuleekin geenejä ja tapoja ja malleja, joista minulla ei ole aavistustakaan, enkä mitenkään osaa kuvitella niitä.

Mitään toiveita tai vaatimuksia minulla ei lapsen suhteen ole. Vain suuri, malttamaton kiinnostus.

Perhe Ajattelin tänään