Elämä jatkuu…?

Tässä on nyt henkisellä puolella ollut aikamoista myllerrystä viimeisen reilun kuukauden ajan. Alitajuisesti oon koko ajan tiennyt, että tuun sairastumaan MS-tautiin ennemmin tai myöhemmin. No se hetki on sit just nyt. Ei tarvi enää odotella tai pelätä, että tuleeko se vai ei tule. Se vaan päätti tulla just todella paskamaiseen saumaan. Todennäköisesti mäsä on mulla ollut jo koko ajan, nyt vaan tuli niin raju pahenemisvaihe, että viimein sen diagnoosin sain.

Ajatukset on heitelleet paikoitellen hyvinkin itsetuhoisista yllättävänkin positiivisin, silloin kun ei siis ole ajatukset sairaudessa. Kyllä, niitäkin hetkiä on. 🙂 Eilen esimerkiksi tuli ulkoiltua aika lailla koko päivä eikä sairaus ollut mielessäni.

Illalla toki mietin, että koskahan joudun pyörätuoliin ja loppuu päivittäisten askeleiden mittaus. 🙁

Vaikka lääkäri perjantaina sanoi, että sairauteni (historiani huomioiden) vaikuttaa ”hyvälaatuiselta”, niin ei se silti paljon lohduttanut. Sairaus se on joka tapauksessa. Sairaus mitä kannan mukanani lopun elämääni. Sairaus mistä en halua kertoa juuri kenellekään. Pelkään, että jos asia tulee tietoon, minut leimataan ”vammaiseksi”, aletaan katsoa eri tavalla, aletaan käyttäytymään eri tavalla, menetän elämästäni ihmisiä. Ne ihmiset ketkä tietävät sanovat, että tuo on vain mun päässäni. En tiedä onko, mutta en halua kokeilla. Ehkä pikkuhiljaa voin kertoa sairaudestani läheisille. Nyt asiasta tietävät vain ne läheisimmistä läheisimmät. 

Mutta ilmeisesti elämä jatkuu, diagnoosista huolimatta. Olen kuitenkin edelleen se sama nainen mikä olin ennen diagnoosia. Ei sairautta tällä hetkellä näe ulospäin mitenkään. Hymyilen jatkuvasta kivusta huolimatta, harrastan kuten ennen, käyn töissä normaalisti, laitan ruokaa…

Sopeutuminen ajatukseen ”olen mäsä” varmasti ottaa aikansa, ei sitä näin viikonlopussa sulateta. Ja siksi toivonkin läheisiltäni pitkää pinnaa ja sietokykyä, koska huonoja päiviä tulee varmasti olemaan paljon. Tänään tuntuu taas olevan huono päivä, koska en ole jaksanut nousta edes sängystä ja kello on jo yksi. 

Ja toivon myös, että Kela tekee sen päätöksen pian, että pääsen aloittamaan lääkitykseni.