Osaeläkeläisenä

Nyt on yksi kokonainen viikko mennyt näin osaeläkeläisenä.  Ja toinen viikko puolivälissä, enemmänkin.Hyvin omituista. Töitä on niin vähän. Tuntuu, kuin olisin luvatta pois töistä. Vähän ollut hämilläni, että mitä pitäis tehdä. No, maanantain eläkepäivänä nukuin kolmet päiväunet, että uupumus kyllä vaivaa aika voimakkaasti. eilen työpäivän jälkeen nukuin kolmen tunnin päiväunet… Jospa tää tästä kuitenkin vähän helpottais, kunhan tottuu tähän eläläisenä olemiseen ja lyhyempään työviikkoon. Osaa vähän säädellä omia voimavarojaan jatkossa. Ainakin toivottavasti.

Kun sain päätöksen osakuntoutustuesta ja päätin jääväni osarille, hain Kelasta vammaistukea. Ajattelin, että mikäli tuki mulle myönnettäisiin, niin saisin siitä hieman kompensaatiota tippuviin tuloihin. Olin kyllä varma, ettö tukea ei myönnetä, etten ole kuitenkaan niin ”huonossa kunnossa”. Mutta kas kummaa, kirjauduttuani viime viikon loppuna Kelan asiointipalveluun, tuki olikin myönnetty ja vieläpä takautuvasti vuoden alusta. ensin ajatelin, et jee, hieman lisää rahaa, mutta sit iski myös ahdistus. Näinkö vammainen olen, että tukeakin myönnetään?

Elämä tämän sairauden kanssa on kyllä jatkuvaa sopeutumista. Hetken, kun kuvittelee, että nyt taidan olla sopeutunut, niin aina tulee jotain, mikä romuttaa sen kuvitelman. Pärjään kuitenkin sairauden kanssa tällä hetkellä hyvin ja toivon, ettei nyt ainakaan hetkeen tulisi mitään suurempia muutoksia, pahenemisvaiheita tms.

Mun piti alkaa osarin myötä käymään pitkästä aikaa salilla ja uimassa, voimavarojen mukaan tietysti. Mutta vallitsevan koronapaniikin takia taidan ne jättää toistaiseksi odottamaan aikaa terveempää ja tyytyä ulkoilemaan luonnossa mahdollisuuksien mukaan. Ja tämähän olikin hyvä aasinsilta tähän koronaan.

Itse en ymmärrä paniikkia ja vauhkoamista tästä asiasta. Media lietsoo koko ajan kuinka paljon on sairastuneita ja kuolonuhreja. Parantuneista ei kuitenkaan kerrota sanallakaan. Tiedän, kuulun itsekin vahvasti riskiryhmään ja moni vertainen on ihan vauhkona koronasta. Olen miettinyt, että pitäisikö minunkin olla vauhkona, mutta miksi?  Diagnoosin jälkeen olen tehnyt tietoisia valintoja, etten saisi kaiken maailman kausiflunssia yms. Jokainen tauti kun voi pahentaa tätä perussairautta, oli se sitten flunssa tai noro. Olen niin tottunut hygieenisyyteen kuin ihmismassojen välttelyyn, ettei tämä korona muuta  toimintatapojani mitenkään. Mulla on aina käsidesiä mukana, pesen käsiä sisälle tullessa, ennen ruokailua jne. En mene väkisin paikkoihin, missä tiedän olevan valtavasti ihmisiä, missä en saa sitä omaa tilaa, esimerkiksi keikoille.

Joten peace ja elämä jatkuu. 🙂

 

Kommentit (2)
  1. Kuntosalin korvikkeeksi Näin koronan aikaan netistä löytyy erilaisia jumppia livenä kuntosaliketjuilta. Tosin hienoa!
    Mun jaksaminen on vähän huonoa ms:n takia mutta noi onnistuu ja jää hyvä fiilis ja energiaa säästyy kun ei tartte mennä mihinkään. Teen siis vanhuksille suunnattua tuolijumppaa mutta ehkä kunto kasvaa vähitellen 🙂

    1. Juu, netissä on kaikkea nyt, jumppaa, joogaa jne. 🙂 Ja onneksi ulkoilla voi ja säätkin olleet ihan kivat. Kunhan välttää pahimpia maisemapaikkoja. 😀

      Kyllä se kunto siitä pikkuhiljaa kasvaa, vaikka tekisikin vaan vähän kerrallaan. Mun jaksaminen on kanssa vähän niin ja näin, mutta päivä kerrallaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *