Kuulumisia

Kävin tällä viikolla apteekissa. Sanoin, että otan paketin Lyricaa, mihin mulla on resepti. Farmaseutin pitikin tietää tarkemmin miksi ja mihin se on määrätty, koska heillä oli tiedoissa vain, että ”kipuun”. Tämä ei riittänyt, ja kerroin, että sairastan ms-tautia ja tarvitsen lääkkeen neuropaatisiin kipuihin. Farmaseutti poistui konsultoimaan kollegaansa. Olin ihmeissäni, koska aiemmin minulla ei ole ollut ongelmia saada kyseistä lääkettä. Lopulta sen lääkkeen kuitenkin sain, ja tarkennuksena oli hermokipu. 
Oli pakko googlata koko lääke, ja siellähän väitettiin, että huumaavassa tarkoituksessa ko. lääke on noussut opiaattien ja bentsojen rinnalle.
No ilmankos. Syön sitä sekä Noritrenia (masennuslääke, mutta mulla se on kipuun), ni en oo itkeskellyt enää sitä, että sairastan invalidisoivaa ja sokeuttavaa tautia ja että minusta tulee vammainen. No ennen näitä lääkkeitä taisinkin itkeä monien viikkojen edestä ja eiköhän se itku tulee vielä palaamaan monesti kuvioihin…

Olen nyt kuitenkin voinut yllättävän hyvin. Toki oireet mulla edelleen on, mutta kahteen sormeen on tunto palautunut suhteellisen normaaliksi. Toiveissa siis olisi, että muutkin sormet palautuisivat ja kädet alkaisivat toimimaan kunnolla. Kömpelöt ne on esim. näppäimillä kirjoittaessa, mutta parannusta on tapahtunut, jos vertaa vaikka kuukauden takaiseen. Huomasin tuossa vaan, etten eilen oo muistanut ottaa lääkettä ollenkaan. Eli en edes kahta viikkoa pysty syömään lääkettä niin, että muistaisin ottaa sen joka päivä.

Aubagio ei tunnu aiheuttaneen minulle minkäänlaisia sivuoireita. Ihan kun en mitään lääkettä edes söisi. Hiuksia saattaa kuulemma alkaa lähtemään vasta myöhemmin, sitä odotellessa. Tai ei. Mut ei kai niitä sivareitakaan tule, jos ei edes lääkettä muista syödä…

Oon pyrkinyt nyt joka päivä ulkoilemaan töiden jälkeen ja oonkin siinä onnistunut hyvin ilman suurempaa uupumusta. Kesällä etenkin unet tuppaa jäämään aika lyhyiksi valoisien öiden takia, joten lukisin tämän väsymyksen mikä paikoitellen on ihan normaaliksi?

20170627_212650_001.jpg

 

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Terveys