Positiivinen loppuviikko
Oon huomannut, et oon alkanut kutsua itseäni vammaiseksi. Ja ajattelen olevani vammainen. Kiinnitän todella tarkasti huomiota pyörätuolilla tai muilla apuvälineillä liikkuviin ihmisiin. Ja mietin mikä niistä mulle tulee ja kuinka pian. Ja saako värin valita.
Mutta mulla oli kiva viime viikon loppuviikko. Torstaina olin Robbie Williamsin keikalla ystäväni kanssa, ketä en ole nähnyt pitkään aikaan. Oli kivaa, teki hyvää ja keikka oli loistava. On se Robbie vaan mahtava esiintyjä. Ja mun jalat jaksoi menossa mukana vaikka tulikin tanssahdeltua koko keikan ajan.
Ehdin viettämään hieman aikaa Tampereen keskustassa ja kyllä se vaan on Suomen paras kaupunki. Kaunis ja viihtyisä. Mun sydän kuuluu nyt ja aina Tampereelle. Vaikka kyllähän se hieman on ”junttila”, mutta ehkä se sopii tällaiselle ”maalaistollolle”. Vaikkakin oon alkanut haaveilemaan asumisesta pienen pienessä kaupungissa. Mua on alkanut ahdistamaan ihmispaljoudet ja ryysikset. Keikallakin joku amatsoninainen hyppi koko ajan selkään ja lopulta jyräs alleen, että pääsi lähemmäksi Robbieta. Teki mieli napata tukasta kiinni, ja käskeä suksimaan suolle.
Viikonloppuna pyörähdettiin Tukholmassa, paettiin hurjaa Kiira-myrskyä. Vähän pakoon arkea, kun ei ole ollut yhtään lomaa. Tukholma on kyllä aina kiva kaupunki. Pyörittiin Gamla Stanissa ja vähän Drottninggatanilla tuli shoppailtua. Joko tää tauti on saanut mut herkkuhimoiseksi tai sitten nuo kolmet lääkkeet on lihottanut mua, kun tuntuu, ettei löytynyt mitään kivoja vaatteita. Kaikki näytti ihan kamalilta mun päällä. Mutta kyllä jotain pientä tuli kuitenkin ostettua. Sitä en sit tiedä tuleeko ne käyttöön saakka.
Kerrankin vähän jotain muuta kuin pelkkä tautia. Mutta takaisin tautiin. Oon alkanut miettimään onko mulla fatiikkia? Olen ollut niin tolkuttoman väsynyt ja uupunut. Tukholmassa yksi päivä jalkeilla oloa ja seuraavana päivänä olin ihan puolikuollut. Tai siltä musta ainakin tuntui. Mulla on vuosia sitten ollut masennus ja työuupumus, mutta niitäkin oon nyt alkanut kyseenalaistamaan, että onko sekin ollut fatiikkia? Koska silloinkin mulla oli aivan järjetöntä väsymystä, mikään nukkuminen ei auttanut. Enkä varsinaisesti kokenut itseäni masentuneeksi, olin vain kovin uupunut. Googlailin fatiikista tietoja, niin vastaan tuli:
Yksi tavallinen MS-taudin oire on rasituksensietokyvyn alentuminen. Se voi ilmetä jo kauan ennen sairauden toteamista. MS-tautia sairastavan uupumus, eli fatiikki, on voimakkaampaa kuin unenpuutteen tai liikunnan aiheuttama väsymys. Ruumiillinen rasitus, stressi ja korkea lämpötila lisäävät uupumusta. Oireilua vähentävät lepo ja kehon viilentäminen. (https://ms-nyt.fi/ms-tauti/tietoa-ms-taudista/ms-taudin-oireet)
Viime kesänä hyvin lämpimässä ilmastossa oleminen sai mut voimaan fyysisesti todella pahoin, ja olinkin muutaman viikon sairaslomalla viime kesänä sen takia. Samoin tänä kesänä olen huomannut, että mitä lämpimämpi päivä, sen uupuneempi olen. Onneksi noita helteitä ei tänä kesänä liiemmälti ole ollut. Lisäksi stressiä on koko ajan johtuen koeajasta. Järjellä ajattelen, työnantajalla ei ole varaa laittaa mua pihalle parin kuukauden päästä, mut eihän tässä järjellä ajatellakaan, tunneihminen kun olen. Mutta väsyttää koko ajan niin paljon, että tekisi mieli kävellä työterveyteen ja pyytää viikko sairaslomaa nukkumista varten. Mutta auttaisiko se edes? Epäilen.
Ja jos jotain positiivista oireissani, niin kieli ei ole enää niin kipeä mitä se on parin kuukauden ajan ollut. Nyt se tuntuu jo paikoitellen ihan normaalilta. Kädet mulla on ne mitkä eniten tässä on häirinneet ja niissä oireet on vielä ennallaan. Toivottavasti tämä ei olisi nyt mitään loppuelämän vaivaa, en haluaisi joutua syömään lääkkeitä kipuun loppuelmääni.
Eilen sain poliklinikalta postia, että mulle on varattu syyskuun alkupuolelle soittoaika neurologille. Hän sitten kuulostelee miten on lääkitys mennyt, miten oon voinut ja mitä maksa-arvojen seurantaan kuuluu. Etttä sopiiko lääke vai joutuuko vaihtamaan. En haluaisi ainakaan vaihtaa, koska Aubagio ei ole mulle aiheuttanut mitään sivuoireita, mitä nyt vähän tukkaa lähtee…