Vertaistukea

Jäin yksin diagnoosin jälkeen ja tottakai aloin hakemaan lisää infoa netistä. Toki oon hakenut sitä jo viimeisen reilun kahdeksan vuoden ajan enemmän ja vähemmän.  Jo oireiden alkaessa olin varma, että nyt se diagnoosi näiden vuosien jälkeen viimein tulee ja taas kerran palasin mäsäläisten sivustolle lukemaan ja tällä kertaa viimein myöskin kirjauduin sinne.

Ensin kirjoittelin sinne yleisesti oireistani ja vähän ajan kuluttua aloin kirjoittelemaan yksityisviestejä toisen sairastuneen kanssa. Ja myöhemmin siirryttiin kirjoittelemaan Facebookin Messengeriin, kun uskaltauduttiin paljastamaan henkilöllisyytemme. Kutsun häntä tässä nyt vertaistuekseni.

Tapasin eilen tämän mun vertaistuen ensimmäistä kertaa livenä. Ja vitsit kun oli  mukava jutella  ihmisen kanssa, kuka oikeasti ymmärtää ja tietää mistä puhun. Ja oli kiva puhua avoimesti. Eikä tullut olo, et mitähän toi nyt ajattelee musta? Edelleenkään en oo tästä sairaudesta kertonut, töissä ei tiedetä, mun kavereista tietää kolme, mun perheestä ainoastaan mun sisko tietää, äidille en ole vieläkään kertonut. Ja tietysti mun mies tietää ja hän joutuukin kuulemaan tästä ihan liikaa, ja uskon hänen jo olevan ihan tympiintynyt ja kyllästynyt. Mut eilen sain puhua vapaasti, ilman, että täytyy varoa sanojaan. En tajunnutkaan ennen eilistä kuinka tärkeää vertaistuki oikeasti on. Jäi kyllä hyvä fiilis kotiin mennessä. Toivottavasti tapaamme pian uudestaan. 

Eilisen tapaamisen perusteella mietin, että taidan kuitenkin mennä molempiin kerhoiltoihin, vaikka riskinä onkin se, että ahdistun ja tulee paha mieli. Ainahan tuon jälkimmäisen voin sit perua, jos koen ensimmäisen liian raskaaksi. Mutta nyt jopa odotan niitä, että pääsen tapaamaan samanlaisia vammaisia kuin minä.