Työjuttuja- ja suhteita
Pari viikkoa sitten kerroin siis töissä tiimilleni sairaudestani. Ja vastaanotto oli tyly ja mulla jäi siitä todella paskan maku suuhun ja pahoitin mieleni. Asiasta kirjoitinkin silloin. Puhuin asiasta myös esimieheni kanssa ja hän oli koin harmissaan ja kysyi saako nostaa asian esille, että käydään asia läpi niin, että hänkin on paikalla. Vastasin, että tottakai hän saa, että ehkä niin on hyväkin.
Viime viikolla sitten oli tämä ”tilaisuus”, että istuttiin koko tiimin kanssa alas ja käytiin asiaa läpi. Ja mun kohdaltahan se meni sit lopulta ihan itkuksi enkä pystynyt enää oikein puhumaan mitään vaikka olisin ehkä halunnut sanoa enemmänkin. Työkaverit (tai ne muutama ketkä avasi suunsa) sanoivat, että olen ollut etäinen ja tullut vaikutelma, etten halua olla tekemisissä. Voi olla, mutta sairauslomalta palattuani yritin saada kontaktia. En saanut ja lopulta annoin asian olla.
Siinä keskustelussa kyllä tajusin kuinka paska vuosi tää on ollu käydä töissä sen jälkeen, kun palasin helmikuun alussa pitkältä sairauslomalta. Olen ollu aika lailla yksin siitä saakka. Esimieheni kysyi, että miten tästä eteenpäin ja sanoinkin, että tää tilanne on jatkunut jo niin kauan, etten tiiä onko tässä mitään tehtävissä. Ja kun en halua sellaista väkisin vääntämistä, et ”me nyt ollaan kavereita sun kanssa, kun on vähän pakko vissiin”. Suhteet syntyy jos on syntyäkseen.
Keskustelun jälkeen kaksi työkaveria tuli juttelemaan kanssani ja sovimme, että muuttaisimme kaikki kolme samaan työhuoneeseen, niin kenenkään ei tarvitsisi olla yksin. Ja minusta se oli tosi kiva idea. Toki mulla voi olla fatiikkipäiviä, etten jaksa olla hirveän seurallinen, mutta toivottavasti he ymmärtävät, kun sairauteni on nyt tiedossa.
Nykyinen työpaikkani on siitä outo, että mulla on aiemmista työpaikoista jäänyt useita kavereita, osasta tullut jopa ystäviä. Yleensä olen aina löytänyt jonkun kenen kanssa ”klikkaa” suhteellisen pian työssä aloittamiseni jälkeen, sellaisia henkilöitä kenen kanssa olen viettänyt aikaa vapaa-ajalla enemmänkin. Nyt 1,5 vuoden työssäolon jälkeen mulla ei taida olla yhtäkään sellaista työkaveria, kenessä olisi edes ”potentiaalia” tulla ns. oikea kaveri. Mutta katsotaan miten meillä lähtee synkkaamaan uusien työkämppisteni kanssa.
Ja lisäksi konttorimme muutto toisen konttorimme yhteyteen noin vuoden päästä tuo mulle iloa tulevaan, koska uudessa paikassamme tulee olemaan 160 toimihenkilöä, kun nyt meitä on ainoastaan meidän tiimi.
Kuulin myös ihan kamalia uutisia; mun maailman paras pomo vaihtaa työpaikkaa. Uutinen aiheutti mulle melkein shokkitilan ja teki mieli itkeä. Miten jatkossa pärjään ja selviän työpaikallani? Mun pomo on ollut mulle niin ihana tuki ja ainoa kenen kanssa olen oikeastaan viime aikoina konttorilla edes jutellut. Hän yrittää ymmärtää mua parhaansa mukana ja ymmärtää, ettei kaikki työ sovellu mulle. Mua ahdistaa kuka ja millainen ihminen tulee esimieheksemme.
No mutta huomenna sitten konttorille ensimmäistä kertaa uusien kämppisteni seuraan. Ja esimieheni on kuitenkin vielä pari viikkoa töissä, eli nautin maailman parhaan pomon alaisuudessa olosta niin kauan kuin voin.