Joogaa ja työhyvinvointia
Olen aiemmin harrastanut joogaa, vuosia sitten. Kokeilin useampaa joogan muotoa ja astangajoogasta muodostui mun lemppari.
Ennen diagnoosia kävin ilmajoogassa ja se se vasta kivaa olikin. Tykkäsin todella paljon. Kun pahenemisvaihe viime vuoden loppukeväästä alkoi ja puutuminen muuttui kivuksi, en enää uskaltanut käydä ilmajoogassa, koska en voinut luottaa siihen, että pystyn käyttämään käsiäni entiseen malliin. Enkä sen koomin ole ilmajoogassa käynyt. Vaikka kiinnostaisi se edelleen.
Sen sijaan aloitin ”vammaisten joogan”. Eli jooga missä käy pelkästään MS-tautia sairastavia. Viime vuonna olisi ollut jo mahdollisus aloittaa, mutta silloin en halunnut tai uskaltanut. Viime viikolla jooga alkoi kesätauon jälkeen, mutta olin sairaana. Mutta viime viikon tiistaina raahasin itseni paikalle. Ja olihan meitä siellä varmaan joku 10 joogamattojen kanssa. Joogan vetäjä oli todella mukavan tuntuinen nainen, kuka kertoi selvästi mitä tehdään ja näytti myöskin ”helpomman” vaihtoehdon puolapuita hyväksi käyttäen.
Ja kyllä huomasin kuinka jumissa ja kankea olen. On kyllä paljon hommaa edessä, että saan itteeni vähän vetristeltyä. Mutta oli kyllä kiva jooga. Vetäjä toimii fysioterapeuttina, joten hän ymmärtää meitä sairaita ja mitä meissä kannattaa painottaa. Jatkan kyllä ehdottomasti siellä käyntiä.
En tosin ollut hetkeen käyttänyt joogamattoa, mutta joku muu näköjään oli…
Uinti on toinen harrastus. Tai ei voi sanoa, että nyt on harrastuksena, mutta toivottavasti tulevaisuudessa. Vuosien tauon jälkeen muutama vuosi sitten uskaltauduin uimaan ja kylläpä olikin kivaa. Nyt kesällä mökillä uin joka päivä ja päätinkin, että otan uinnin mukaan elämääni. Ikävä kyllä meidän lähihalli on remontissa vuoden loppuun saakka, joten joko aloitan vasta ensi vuonna siellä käynnin, tai menen seuraavaan lähimpään halliin.
Salilla käynti on nyt jäänyt ihan kokonaan ja kyllä se vähän harmittaa. Harmittaa siksi, etten ole ylläpitänyt kuntoani siellä. Kesän fatiikin aikana en vaan yksinkertaisesti jaksanut raahautua salille ja nyt kun syksy on tullut, niin ei vaan kiinnosta. Pitäisi kyllä joku ryhtiliike saada aikaiseksi, että pääsisi taas salilla käymään. Mun 10 kerran korttikin on jo umpeutunut, kun se pitää käyttää aina kolmen kuukauden aikana.
Torstaina meillä puolestaan oli työhyvinvointi-iltapäivä töissä ja matkattiin lautalla Vallisaareen lenkkeilemään. Mua kyllä vähän epäilytti koko iltapäivä, koska mulla ei noita ”läheisiä” työkavereita ole. Ja aamupäivän aikana töissä oli taas aika puhumatonta. Tai kyllä mulle puhutaan, jos itse kysyn jotain tai aloitan jutun, mutta koskaan mulle ei tulla juttelemaan. Lukuunottamatta mun entistä kämppistä.
Kuten arvelinkin, lähes koko tiimi paineli hirveetä kyytiä Aleksanterinpatterin kierrokselle. Itse en pysty kovin lujaa kävelemään, koska polvi on hieman kiukutellut viime aikoina. Onneksi esimieheni ja muutama muu tiimiläinen jäi kanssa ”jälkeen””, niin käveltiin heidän kanssaan reitti. Ja minusta meillä oli oikein mukavaa.
Ja olihan siellä todella nättiä. En ole ennen siellä käynyt. Voisi kyllä ihan omallakin ajalla käydä siellä joskus pyörähtämässä. Ilma kyllä suosi torstaina. Edellisenä iltana ukkosti ja satoi aivan kaatamalla, mutta torstaina aurinko porotti siniseltä taivaalta. Tuuli oli kyllä kova, mutta lämmin. Oli erittäin miellyttävää lenkkeillä saarella. Olen jotenkin viehättynyt tuollaisiin ”patikkaretkiin” nykyisin, ei se viehätys ihan diagnoosista ole alkanut, mutta se on vahvistunut valtavasti diagnoosin jälkeen.
Pysähdyttiin myöskin jäätelölle Jäätelökahvila Pajaan. Pajassa myytiin heidän omatekemiään jäätelöitä. Olisin halunnut tummasuklaa-merisuolajäätelön, mutta se oli harmikseni loppu. Sain kuitenkin kaapia kulhon, missä sitä jäätelöä oli ollut ja harmitti vielä enemmän, että se oli loppu. Se oli todella hyvää. Turkinpippurijäätelöstä sain jämät, koska sekin veteli viimeisiään ja kylkeen laitettiin mojitojäätelöä. Ai että, oli kyllä hyvät valinnat. Todella hyviä. Lisäksi työkaveri oli tuonut Italiasta Limoncello-keksejä, mitä maisteltiin lauttaa odotellessa.
Mainitsin ravitsemuksesta taannoin enkä ole saanut tehtyä sellaista ryhtiliikettä asiassa mitä olin toivonut. Olen edelleen syönyt lounaan jälkeen huonosti ja miten sattuu. Ystävän suosituksesta latasin puhelimeeni Yazio-sovelluksen, jotta voisin pitää ruokapäiväkirjaa. ja sovellus muistutteleekin, kun pitäisi syödä. Ne ilmoitukset on vaan niin helppo kuitata pois, jos on muka huono hetki. Lisäksi syömisten kirjaaminen sinne on ihan toivotonta. Muistin ja jaksoin tehdä sitä ehkä kaksi päivää ja siihen levis. Jotenkin mua ärsytti, kun se laskee kaloreita, enkä jaksaisi nyt mitään sellaista. Mutta silti niinä päivinä, kun muistaa laittaa syömiset ylös, tuijottaa sitä hitsin kalorimäärää siinä ja miettii, että syön ihan päin mäntyä koko ajan. Vaikkei mun oo tarkoitus edes laskea kaloreita, vaan säännösllistää mun syöminen ja vähentää tiettyjä ruoka-aineita. Mutta kyllä tämä tästä… Pakko.
Mikäli tietäisin sata prosenttisen varmasti, että tietyllä ravinnolla on suosiollinen merkitys tämän sairauden kanssa, olisi se paljon helpompaa noudattaa sitä. Nyt kaikki on vaan kokeilua ja arvailua, että mites tämä ja tuo ruoka-aine. Punaista lihaa en ole syönyt yli vuoteen enkä enää edes uskaltaisi ottaa sitä takaisin ruokavalioon, kun eräs vertainen sanoi palanneensa kasvissyöjästä sekasyöjäksi ja sairaus oli tämän jälkeen mennyt huonompaan suuntaan.
Mutta hiljaa hyvä tulee, ja paras ”elämäntapamuutos” tuleekin pikkuhiljaa, eikä niin, että kaikki pitäisi handlata kerralla. Ollaan kuitenkin menty eteenpäin, sanois Timo Jutila.