Kipuilua, töitä ja väsymystä

Mun tekis mieli repiä kieli irti.

Tätä kielen kipua on jatkunut nyt voimakkaampana pari viikkoa. Oikeastaan mulla on historiaa jo kielen kipuilusta vuosia ennen diagnoosia ja silloin mulle sanottiin, että kuvittelen koko asian. Itse asiassa en edes muistanut tuota aiempaa kipuilua kuin vasta tilattuani entisestä työterveydestäni kaikki potilaskertomukseni. Mutta siellähän se luki, useampaan kertaan. Nykyinen kielen kipuilu alkoi diagnoosiin johtaneesta pahenemisvaiheesta. Eli toukokuussa 2017. Eli onhan siitä tovi tässä jo kärsitty. Mutta tässä on ollut paljon parempia päiviä. Kipua ei aina edes huomaa, kipuunkin voi näköjään tottua. Turtua. Mutta kun paha päivä iskee, niin tekisi mieli repiä kieli irti. Sattuu. Polttaa. Pistelee.

Ja tämä kipu paheni yhtäkkiä. En oikein keksi muuta syytä kuin stressin. En pitäisi tätä kuitenkaan pahenemisvaiheena. Oirekorostumana ehkä, johtuen stressistä? Töissä oli hieman epämiellyttävä koulutus asiasta, mitä en todellakaan haluaisi tehdä. Ilmaisin esimiehelleni, ettei tämä ihan kuulu työkykyneuvottelussa sovittuun, mutta oli kuulemma vain koulutus. Kuitenkin minun tulisi toimia jatkossa koulutuksen mukaisesti. Olen jo kahdesti ilmaissut esimiehelleni, että haluan vaihtaa tiimiä, ettei suunta, mihin tätä tiimiä ajetaan, ole mieluinen eikä työhyvinvoinnilleni suotuisa. Odotan maaliskuun puolivälissä olevaa kehitys- ja palkkakeskustelua innolla, koska mulla on paljon sanottavaa.  Meidän tulee etukäteen täyttää kehityskeskustelulomake ja olenkin sen täyttämistä jo pikkuhiljaa aloittanut.

Pidän työpaikastani, pidän tiimikavereistani, pidän esimiehestäni. Mutta työnkuvaan haluaisin ehdottomasti muutosta. Se työ mitä alun perin menin tekemään, on muuttunut tämän parin vuoden aikana runsaasti. Tiimimme on nykyisin ns. kokeilutiimi ja olemme pilotoineet uusia  toimintatapoja. Ja ilmeisesti jatkossakin tulemme kokeilemaan. Itse haluaisin suhteellisen rutiininomaista työtä, jotta mäsä ei ainakaan stressin takia kiukuttelisi.

Ja sitten tuo väsymys. Kun ei sen takia kehtaisi sairaslomallakaan olla. En edelleenkään osaa hyväksyä väsymystä osaksi sairautta, vaan ajattelen edelleen, että olen vain laiska vätys, kuka ei vaan jaksa tehdä mitään. Vuosia ennen diagnoosia kärsin erittäin pahasta väsymyksestä, jolloin sain diagnoosin vakavasta tyuupumuksesta ja vaikeasta masennuksesta. Vaikka kuinka yritin tolkuttaa, etten ole masentunut. Mulla oli koko ajan tosi huono omatunto siitä, etten jaksanut tehdä mitään ja nukuin kaiken vapaa-ajan. Sinänsä helpottavaa, että diagnoosin myötä on varmistunut, että se taisikin vain olla fatiikkia. Kyllä neurologin papereissa itseasiassa lukikin, että vaikuttaa fatiikilta, muttei hän koskaan minulle siitä sanonut, koska eihän mulla ollut diagnoosia. Olisin vaan pelästynyt turhaan.

Tällä viikolla nukahdin Skype-palaveriinkin ja vetelin tirsoja vielä vartti kokouksen päättymisen jälkeen. Onneksi olin tuolloin etätöissä kotona enkä toimistolla. Joinain etäpäivinä olen suosiolla nukkunut puolen tunnin unet, koska en vaan meinaa pysyä hereillä. Onneksi on tuo etätyömahdollisuus. Saamme itse rytmittää päivämme oman rytmimme mukaan ja päiväunet sopii siis kuin nakutettu snne väliin. Kunhan tulee tehtyä työaikaa vastaava määrä töitä päivän aikana, sama se mihin aikaan sitä töitä tekee.

Mutta viikonlopun viettoon ja lataamaan akkuja! Hyvää viikonloppua!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *