Fatiikki tuli ja vei.

Kuumat ilmat vaativat veronsa ja jouduin jäämään sairauslomalle 1,5 viikkoa sitten. Aivan valtava väsymys, uupumus ja aivosumu. Ei jaksanut tehdä  oikein mitään, maata, katsoa Netflixiä ja nukkua. Hieman jaksoin kuitenkin tavata kavereita ja käydä liikkumassa, koska mua ahdistaa koko fatiikki ja tuntuu niin tyhmältä jäädä sairauslomalle ”kun mua nyt vähän väsyttää”.  Joinain päivinä ei vaan kykene mihinkään, mutta onneksi on kuitenkin parempia päiviä. Eräänä päivänä raahauduin jopa kauas kotoa, meren rantaan ulkoilemaan.

MS-nyt.fi sivuilla fatiikista kirjoitetaan seuraavaa 

Yksi tavallinen MS-taudin oire on rasituksensietokyvyn alentuminen. Se voi ilmetä jo kauan ennen sairauden toteamista. MS-tautia sairastavan uupumus, eli fatiikki, on voimakkaampaa kuin unenpuutteen tai liikunnan aiheuttama väsymys. Ruumiillinen rasitus, stressi ja korkea lämpötila lisäävät uupumusta. Oireilua vähentävät lepo ja kehon viilentäminen.

Fatiikki kuvataan usein lamauttavaksi väsymykseksi ja uupumuksen tunteeksi, jonka monet MS-potilaat kokevat vaikeimmaksi ja vammauttavimmaksi oireeksi. Se voi rajoittaa työkykyä ja vaikuttaa negatiivisesti elämänlaatuun. Se, että oire on ”näkymätön” voi aiheuttaa monesti väärinkäsityksiä. Sairastunutta saatetaan pitää välinpitämättömänä, aloitekyvyttömänä ja laiskana.

https://ms-nyt.fi/ms-tauti/tietoa-ms-taudista/ms-taudin-oireet

Ja olenkin viime viikkona joutunut ottamaan useita kylmiä suihkuja, joskus jopa monta kertaa päivässä. Muuta viilennystä tähän hätään eri ole ollut. uinti tietysti olisi hyvä, jos voisi vain asua vedessä, mutta se ei ikävä kyllä ole mahdollista. Vielä en ole merenneidoksi muuttumassa. Vaikka meri onkin mun ihan lempi elementti.

Eilen palasin töihin täksi viikoksi, ilmat ovat viilenneet, hurraa! Ja työhuoneessa kotonakin on enää ”vain” 26°c. Perjantaista lähtien lomailen ihan oikeaa lomaa pari viikkoa.

Joka päivä kuitenkin pyrin ulkoilemana edes vähän, väsymyksestä huolimatta, eilen ulkoiltiin alla näkyvässä maisemassa.

Sinänsä, kun nyt ajattelee, diagnoosin saaminen on ollut helpotus sen osalta, että mulla on ollut noita ”fatiikkikausia” aiemminkin. Olen ollut jo useiden vuosien ajan paikoitellen valtavan uupunut, jaksamaton ja ”paikoilleni lamaantunut”. Olen saanut diagnoosia masennuksesta, työuupumuksesta, mua on pidetty laiskana, mistä oon kokenut tosi huonoa omaatuntoa. Mulla on ollut kuumalla ilmalla huonovointisuutta, mikä kuulemma neurologin mukaan ei liity mäsään, mutta vertaistuki on ihan eri mieltä. Mua on tähystetty molemmista päistä (ja ihan turhaan) huonovointisuuden takia eikä koskaan oo mitään selitystä voinnilleni löpytynyt tutkimuksissa. Ennen kuin nyt diagnoosin myötä monet palaset loksahtivat paikoilleen.

Mulla on töissä tulossa nyt viimein työkykyneuvottelu, mun omasta aloitteesta. Meille alkaa tulemaan (ja on alkanut jo) sellaisia työvuoroja, joista otan kovasti stressiä ja stressihän tässä sairaudessa on ihan no-no. Keskustelin pomoni kanssa asiasta, ettei minun tarvitsisi niitä tehdä ja otin yhteyttä työterveyteen. Mun maailman paras pomo sanoi, ettei minun tarvitse tukeutua työterveyteen tuollaisessa asiassa vaan työvuorot on ihan sovittavissa hänen kanssaan. Muta ajattelin, että se on reilua ihan tiimiäkin kohtaan, että on sitten lääkärin suositus  ja mustaa valkoisella asiasta. Mulla on lomani jälkeen jo varattu yksi lääkäriaika, että miten fatiikki voi, mutta se saattaa jo olla se kyseinen työkykyneuvottelu, jos aikatauluja on hankala järjestää. Siihen kuitenkin osallistuu nimetty lääkäri, nimetty hoitaja, pomoni ja minä. Saapa siis nähdä…

Mulla on jo pitkän aikaa ollut keskittymisongelmia, etten jaksa esimerkiksi elokuvaa katsoa ilman, että näprään puhelinta tai teen jotain muuta. Sarjat ovat paljon helpompia seurattavia, kun ovat lyhyempiä, mutta niissäkin on ollut hienoisia keskittymisongelmia. Nyt kun olen ollut sairauslomalla ja maannut hellepakolaisena, niin olen katsonut monta hyvä sarjaa Netflixistä mm. Safe, Mindhunter, The Fall ja Dark. Jos ette ole katsoneet, niin laittakaa korvan taakse.