En olekaan pitkään aikaan jaksanut tätä kirjoitella. Mun joulukuinen näön huonontuminen menikin todella pahaksi, ja mun oli vaikea nähdä mitä näytöllä tai puhelimessa lukee, katsoa televisiota tms. Julkinen terveydenhuolto totesi, ettei silmissäni ole mitään vikaa, olen täysin työkykyinen, ei tarvetta kortisonipulssille eikä suostunut kirjoittamaan edes sairaslomaa. Onneksi kuitenkin työterveydestä sairasloman jatko hoitui.

Varasin ajan yksityiselle silmälääkärille, kuka otti yhteyttä neuro-oftalmologiin Meilahteen ja samana päivänä istuin jo kortisonipulssissa. Julkisesta terveydenhuollosta et kyllä saa mitään hoitoa vaan jätetään ihan tyhjän päälle. Tuo oli jo toinen kerta viime vuonna, kun hoitoon päästäkseni maksoin itse yksityisen lääkärin minkä kautta lopulta pääsin julkiseen terveydenhuoltoon minulle kuuluvaan hoitoon. Tuntuu aika epätoivoiselta tän paskasairauden kanssa, että ei oteta tosissaan eikä saa sitä hoitoa mitä tarvitsisi ennen kuin yksityinen lopulta puuttuu asiaan ja saa mut hoitoon.

Joka tapauksessa ja tuon lisäksi näon osittainen menetys vei mut aika syviin vesiin. Mun rakastama joulu meni pilalle, koska ei voitu tehdä meille perinteisiä jouluperinteitä, kuten rakentaa palapeliä ja katsoa pari jouluun kuuluvaa elokuvaa. Lisäksi peruin sukulaisilla vierailut, koska olin juuri saanut jättiannoksen kortisonia ja hetkellisesti vastustuskykyä oli aika alhaalla.

Olin siis kolme päivää ennen joulua Meilahden silmäklinikalla kortisonipulssissa ja lopulta sain sairaslomaa helmikuun alkuun saakka. Näkö alkoi pikkuhiljaa palautua tammikuun loppupuolella, mutta ei se vieläkään ole ennallaan. Töihin palasin kuitenkin pari viikkoa sitten ja omaan tahtiini oon saanut tehdä töitä, sekä pääsin mukaan myös koulutukseen, että palautellaan asioita mieleen. Tammikuussa kun kävin työpaikalla viemässä sairaslomatodistukset kerroin viimein esimiehellenikin tästä sairaudesta ja hän otti asian todella hyvin. Ihan turhaan olin pelännyt etukäteen tuotakin. Todella tsemppaava ja kannustava, ihana, että tuollaisiakin esimiehiä vielä löytyy. Harmi vaan, ettei hän kuulemma ole enää kauaa esimieheni.

Olen nyt käynyt tapaamassa psykologia sekä psykiatrista sairaanhoitajaa. Sairaanhoitaja lähetti mut terveyskeskuslääkärin puheille, että saisin lähetteen depressiohoitajalle. Loppuviikosta on tuo aika… Mut kuten sanottu, mun luotto julkiseen puoleen ei ole kovin hyvä. Eli saa nähdä saanko koko lähetettä. Työterveydestä mulle kirjoitettiin mielialalääkitys muutama viikko sitten, mutta en ole sitä aloittanut. Pelkään lihovani, sekoavani ja tulevani muuten vaan tunteettomaksi hulluksi. Ja muutenkin syön jo niin paljon eri lääkkeitä… Aiemmin en ole juuri lääkkeisiin suostunut koskemaan kuin hätätapauksessa vaan ja nyt niitä menee joka päivä useita. Surullista.

Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa kuntosalilla vuosiin. Inhoan kuntosalilla käyntiä, mutta fyssari laati mulle oman ohjelman mitä minun tulisi tehdä. En kestä niitä persettään kuvaavia täysmeikattuja fitnessbööniä, siksi valitsin pienemmän, ”ei näyttäytymissalin”. Tänään ilman fyssaria sitten kokeilemaan, saa nähdä miten jaksan. Ajatuskin salilla käynnistä on vaan todella inhottava.

Olen harkinnut tän blogin muualle siirtämistä, koska en kestä noita mainosmääriä mitä tekstien väleihin tulee. Aloittaessani tämän en tiennyt, että tämä on ”mainoskanava”. Olisi hieman tarkemmin ilmeisesti pitänyt tutkailla näitä eri alustoja.

Mutta näillä mennään. Fiilis ei ole hyvä, jaksaminen on heikkoa, sairaus ahdistaa. Mut ei tässä muuta voi kuin yrittää rämpiä eteenpäin.