Ei vieläkään ole kuulunut mitään työeläkeyhtiöstä. Soitin sinne kolme ja puoli viikkoa sitten ja kiirehdin hakemuksen käsittelyä. Silloin hakemus oli lääkärin käsittelyssä parhaillaan. Sain vielä viestillä kuittauksen puhelun jälkeen, että hakemustani on kiirehditty. Joka päivä myöskin kirjaudun työeläkelaitoksen sivuille, vain nähdäkseni, että hakemus on käsittelyssä. Minulla on kyllä käytössä sähköposti- ja tekstiviesti-ilmoitukset, kun päätös annetaan. Mutta kirjaudun siltä varalta, jos ne ilmoitukset ei vaikka toimisikaan….
Joka päivä painin asian kanssa, että marssisin työterveyteen ja pyytäisin sen kaksi viikkoa sairauslomaa, jotta voisin hakea osasairauspäivärahaa tähän odotusajalle. Mutta luonne ei vaan anna periksi. Joka päivä sinnikkäästi vaan teen töitä, en ehkä toki kovin tehokkaasti, mutta parhaani yritän. Töissä on aivan järkyttävä työtilanne ja yhtenä iltana jo leikittelin ajatuksella, että mitä jos ottaisi loparit. Kauhea stressi töistä, vaikka yrittää olla stressaamatta. Eräänä aamuna heräsin itkien, kun näin järkyttäviä painajaisia.
Järki kyllä sanoo, että olisi pitänyt jo kävellä sinne työterveyteen. Ja toiselle, samassa tilanteessa olevalle, sanoisin jo melkein vihaisesti, että alahan mennä sinnn lääkäriin. Miksi itse, omalla kohdalla, tämä on näin vaikeaa? Koska ”kyllä minä pystyn, kyllä minä jaksan, ihan siinä missä muutkin”. Koskahan pääsisin tuosta ajatuksesta eroon ja osaisin hyväksyä, ettei mun ehkä tarvi pystyä kaikeen samaan mihin muutkin. Toki hienoahan se on, että pystyy, mutta millä hinnalla?
Vanha kämppä on edelleen myymättä. Ainoastaan yksi pariskunta on käynyt sitä katsomassa ja todennut, että ei ole heidän koti. Mulla oli jo ennen myyntiin laittamista epäilykset kämpän myymisen suhteen ja nyt ne epäilykset on aika lailla olleet tosia. Se on yksinkertaisesti liian iso paritalo. Lisäksi itse olisin tehnyt monta asiaa siellä toisin jo rakennus- ja sisustusvaiheessa. Kiva koti se on, mutta siitä olisi saanut vielä kivemman, mikäli olisi hieman siihen panostanut. Ne ketkä etsivät paritaloa, niin heillä ei ole budjettia ostaa tuota meidän talonpuolikasta. Ja ne taas kella olisi budjettia, etsivät omaa rauhaa ja omaa taloa ilman seinänaapuria.
Asunto aiheuttaa kuluja ja ja nyt mua on jo alkanut hieman kaduttamaan, että ostettiin tuo nykyinen kämppä. Siis tykkään ihan hirveesti nykyisestä kodista, viihdyn paremmin kuin hyvin ja se on nyt omannäköinen koti. Mutta tällä hetkellä meillä ei ole varaa esimerkiksi matkustaa mihinkään, koska kaksi kämppää syö palkkatulot aika hyvin. Matkustaminen on mulle ollut aina henkireikä enkä muista aikaa, ettei olisi ollut edes yksiä lentolippuja sähköpostissa. Nyt ei ole ollut Vilnan matkan jälkeen matkaa varattuna eikä lähimailla ole matkoja näkyvissäkään.
Viikonloppuna sentään lähden käymään Tampereella tapaamassa vanhoja työkavereita, nykyisiä ystäviä. Sekin on pienen budjetin reissu, menen ystävälle yöksi vaikka normaalisti yöpyisin hotellissa. Hotellissa siksi, että jos / kun uuvahdan, mulla on aina oma, rauhallinen paikka olla. Ja jos en jaksa puhua ja sosialisoida, niin voin vaan maata itekseni hotellissa. Lisäksi vietämme iltaa ystäväni luona syöden ja juoden, toivottavasti lautapelejä on myös olemassa. Normaalisti olisi lähdetty käymään Tampereen yössä, mutta kuten sanottu; ei ole hirveesti varaa ylimääräiseen.
Ollaan toki mietitty asunnon laittamista vuokralle, mutta myös siitä mulla on epäilykseni. Mitä jos siihen muuttaa joku, kuka hajottaa koko kämpän? Tai tekee muuten jotain tuhojaan? Toki voisi käydä hyväkin tuuri, mutta olisi vaan ihanaa päästä siitä kokonaan eroon. Tai mitä jos kukaan ei halua edes vuokrata sitä? Vanha asunto aiheuttaa myös stressiä ja tuntuu, että se ja työ yhdistettynä, aiheuttaa mulle tällä hetkellä sellaisen stressivaiheen, että kohta varmaan taudin osalta rysähtää.
