1,5 viikkoa. 1,5 viikkoa jaksoin tehdä töitä sairausloman jälkeen ilman kolmen tunnin päiväunia.

Ensimmäinen viikko sairauslomalta paluun jälkeen meni täysin ilman päiväunia. Olin toki väsynyt, mutta sinnittelelin. Ajattelin, etten halua vaan nukkua, että yritän tehdä mukavia asioita. Noh, en niistä mukavista nyt tiedä, aika laiskotteluksi se meni, Netflixiä katsellen. Toinen työviikko alkoi, oli pakko maanantaina hieman levätä töiden jälkeen. En nukahtanut (ainakaan, että muistaisin). Tiistaina töiden jälkeen lepäämään ja nukahdin. 1,5 tuntia. Illalla jaksoin vielä kauppaan hakemaan uutta kattolamppua. Keskiviikkona, ei toivoakaan pysyä hereillä töiden jälkeen. Hetki Netflixiä ja täys tajuttomuus, ilman unia. Reilu kolme tuntia.

Herättyäni en jaksanut liikkua mihinkään. Hyvä kun jaksoin syödä edes iltapalan. Katseltiin taas Netflixiä mieheni kanssa ja siitä nukkumaan. Eikä ollut mitään vaikeuksia saada kiinni unen päästä. Ja heräsin vasta herätyskelloon, en edes vessassa yöllä käynyt. Tämä tuntuu niin raskaalta, että saako tässä taas sanoa ”hyvästit elämälle”, koska ei vaan jaksa? Koska työ vie kaiken energian.

Lähetin viime viikolla kyselyn työeläkeyhtiöön, että osaavatko he arvioida kauan hakemukseni käsittely kestää, koska puhelimella en päässyt läpi. Tämän jälkeen kahlasin heidän internetsivuja huomatakseni, että viime vuonna keskimääräinen vastaamisaika viesteihin oli yhdeksän päivää.Ja työkyvyttömyyseläkkeiden / kuntoutustukien keskimääräinen käsittelyaika oli 46 päivää. Ja laskeskelin, että jos tuo pitää kutinsa kohdallani, minulle annetaan päätös 24.2.2020.  Siispä maanantaina soitin heti aamulla heidän asiakaspalveluun vain kuullakseni, etteivät osaa antaa mitään arviota päätöksen antamisesta. Kuulemma hakemukseni oli parhaillaan  lääkärin käsittelyssä. Asiakaspalvelija lupasi kuitenkin kiirehtiä hakemusta, mutta kokemukseni mukaan noilla kiirehtimisillä ei ole mitään vaikutusta vaan työt tehdään järjestyksessä.

Eli lähtökohtaisesti voinen odottaa, että saan päätöksen helmikuun loppupuolella. Alunperin kauhistelin koko määräaikaista osatyökyvyttömyyseläkettä, etten sellaista, työikäinen kuitenkin. Nyt kuukauden sairausloman jälkeen, kun sain tehtyä asioita, mitä en koko viime vuonna jaksanut, mieleni on muuttunut ja nyt pelkäänkin, etten saakaan myöntävää päätöstä, vaan minun tulee jatkaa täysiaikaisena työssä.

Lääkäri ehdotti joulukuussa, että mikäli tuntuu raskaalta tehdä täyttä työpäivää, niin voisi harkita Kelan osasairauspäivärahaa hakemuksen käsittelyn ajalle. Ja nyt olenkin sitä harkinnut. Tuntuu vaan niin tyhmältä, että saadakseen osasairauspäivärahaa, minun tulisi ensin olla sairauslomalla 9+1 päivää. Eli mun tulisi ensin jäädä kokonaan pois töistä kahdeksi viikoksi ja en ihan niinkään haluaisi.

Ei saisi stressata, mutta kyllähän tämä jonkinnäköistä verenpaineen kohoamista aiheuttaa, kun pohtii näitä asioita. Ja verenpaineesta puheenollen. Kävin maanantaina gynekologilla uusimassa ehkäisypillerini ja taas mulla oli alapaineet koholla. Kolmannella mittauskerralla vasta alapaine lasku just ja just alle 90. Ja yhdistelmäpillereitä ei saisi syödä, mikäli verenpaineet on koholla vaan pitäisi vaihtaa minipillereihin. Ja niitä taas tulee syödä niin säännöllisesti (kellon tarkasti), ettei kyllä onnistu. Kierukkaa taas en halua. Ollaankin mieheni kanssa keskusteltu strerilisaatiosta ja lääkärin mielestä se oli ihan hyvä vaihtoehto, mikäli olemme molemmat asiasta täysin varmoja. Itse en koskana ole halunnut lapsia enkä halua niitä edelleekään, joten kyllä, olen varma. Lisäksi en näitä paskoja geenejä edes haluaisi jakaa eteenpäin. Olisi aivan kamalaa, jos oma lapsi sairastuisi tähän paskaan sairauteen.

Lisäksi lääkäri ”pakotti” mun vaa’alle. Mihin en tietenkään suostunut, koska olen lihonut mäsän diagnoosin jälkeen  ja kaikkien lukuisten lääkkeiden takia valtavasti. Koko ajan jääneet vaatteet pieniksi. Lääkäri totesi, että paino olisi pakko ottaa, jotta tietää voiko yhdistelmäpillereitä jatkaa, koska ylipaino vaikuttaa myös niiden käyttämiseen. Lupasin nousta vaa’alle, mikäli lääkäri ei kertoisi minulle painoani. Ja hän lupasi. Mutta tirkistin kuitenkin itse lukeman ja meinasin alkaa itkemään. +20 kiloa. Ihan järkyttävää. En ole koskaan elämässäni painanut näin paljon. Enka tajua miten ihmeessä saisin edes painoa tiputettua noilla lääkkeillä. Pelkkä ajatus painonpudottamisesta stressaa, kun tiedän, etten jaksa liikkua sitä määrää mitä pitäisi. Ruokavaliolla toki voisi yrittää, mutta sit en voisi syödä enää mitään, mistä itse tykkään. Eli tyydynkö vain olemaan läski ja hautaudun kotiin?

Olen loppuvuodesta saakka ajanut alas omatoimisesti kipulääkkeitä, koska haluan tietää mikä on kivun tila tällä hetkellä. Ja olen pärjännyt hyvin pienemmillä annoksilla ja toiveena on jättää ne kokonaan pois. En tiedä auttaisiko painonpudotukseen lääkkeistä eroon pääseminen vai onko ne tuoneet painon jäädäkseen? Ja sit kun selän takana puhutaan, että ”oletko nähnyt, kylläpä on lihonut”… Ja lisäksi näytän ihan kamalalta.

Ahdistava elämäntilanne tällä hetkellä. Ei oikein tiedä mitenpäin sitä olisi. Kotona tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Ne verhot on edelleen laittamatta! Aina päätän, että ”nyt tänä viikonloppuna jos saisi edes sen yhden verhon”. Ja sunnuntai-iltana toteaa, että ei, ei vieläkään. Itse en niitä saa laitettua, koska asuntomme on normaalia korkeampi, niin tikkailla ollessani en edes yllä laittamaan niitä roikkumaan, joten verhojen silittämisen ajoittuminen tulisi aina sopia mieheni aikatauluihin.  Kaksi kattolamppua sentään on saatu hankittua (ja toinen niistä jopa katossa), sekä yöpöydän lamput. Vielä olisi hankintoja enkä enää edes muista, että mitä.

Tähän on hyvä lopettaa. Myöhemmin tänään vielä silmälääkäriin, koska optikoilla ei ole oikeutta määrätä mulle uusia vahvuuksia. Ja tiedän tarvitsevani vahvemmat lasit. Ja myös lukulasit alkaisivat varmaan olemaan ajankohtaiset! Voihan vanhuus ja sairaus….