Pieleen mennyt viikonloppu
Maanantaina mut kotiutettiin sairaalasta. Kysyttiin, että kirjoitetaanko pidempi sairasloma, mutta sanoin, etten voi olla päivääkään enää pois. Että menen kyllä tiistaina töihin.
Tiistaina oireet ja kivut pahenivat työpäivän aikana. Sinnittelin työpäivän loppuun ja tämän jälkeen menin itkien työterveyteen ja ainoa mitä pystyin itkultani ilmottautumistiskillä sanomaan: mulla on ms, auttakaa mua. Pääsinkin melkein heti lääkäriin ja tämän jälkeen pitkäkseen hoitajan huoneeseen. Diapamia, Buranaa ja Panacodia tupla-annos. Tässä vaiheessa mieheni tuli paikalle ja tilaani seurattiin. Lääkäri taisi vaan pitää mua hulluna, että keksin oireet ja Diapam auttaa.
Kun lääkkeet eivät tehonneetkaan toivotulla tavalla, sain lähetteen päivystykseen. Siellä puolestaan ihmeteltiin mun kipuja, koska harvoin MS aiheuttaa kipuja. Vaikka itse olen kyllä kuullut ihan muuta… Mut laitettiin Tramal-tippaan. Ei apua kipuihin. Tämän jälkeen lisää Diapamia ja uutena Lyricaa. Tämän annoksen jälkeen pystyin hetken aikaa nukkumaan.
Mut herätettiin keskellä yötä, viimeisetkin likvor-näytteet olivat valmistuneet ja kaikki täsmää täysin MS-tautiin. Sanottiin, että päivystyksessä on ruuhkaa ja mun pitäisi lähteä kotiin. Onneksi sain vielä mieheni kiinni ja hän tuli mua hakemaan. Kalliiksi olisi tullut, jos taksiin olisi pitänyt sieltä hypätä…
Sanomattakin on selvää, että sain lisää sairaslomaa. Lisäksi viikon ollut lääkitys vaihdettiin toiseen sekä kipulääkkeet lisäksi. Vielä en ole edes oikeaa MS-lääkitystä saanut, siitä keskustellaan vasta viikon päästä poliklinikalla.
Tänään meidän piti mieheni kanssa lähteä ulkomaille. Matka oli ostettu jo viime vuonna. Ei lähdetty, koska olen niin huonossa kunnossa. Suututtaa, harmittaa, itkettää. Tätäkö mun elämä nyt on? En voi enää matkustella, kärsin isoista kivuista, en jaksa edes nostaa päätä tyynyltä, kun väsyttää vaan koko ajan. Väsymys on jotain ennenkuulumatonta. Jos itse ei ole fatiikkia kokenut, ei voi edes kuvitellakaan miltä se tuntuu. Hyvä kun jaksaa edes hengittää…