Praha ❤

Olimme pitkän viikonlopun mieheni kanssa Prahassa. Praha on yksi lempikaupunkejamme, olemme käyneet siellä useamman kerran.

Tsekeissä kannabis on laillista omaan käyttöön. Edellisen kerran siellä ollessa en kuitenkaan ostanut mitään kannabistuotteita, koska suomalaisena on jotenkin juurtunut ajatusmalli, että kannabis on laitonta. Useassa maassa kannabis kuitenkin on lailista ja Sveitsissä sitä myydään jopa Lidlissä. Prahassa monessa kaupassa oli useita erilaisia kannabistuotteita. Tällä kertaa päätin kuitenkin uskaltaa ja ostinkin pariin otteeseen kannabiskeksejä, koska kannabiksella on vaikutusta kipuihin.

Pakkaus oli niin överi, että oli pakko valita juuri nämä keksit. Ja jos rehellisiä ollaan, eihän ne nyt kovin hyviä olleet. Makuun kyllä tottui. Ja en tiedä oliko kekseistä oikeasti apua vai antoivatko ne placebovaikutuksen, mutta olin reissussa kivuton. Mun viikkoja jatkunut kielen kipu oli kokonaan poissa, samoin kädet olivat paremmat kuin aikoihin. Sanoin miehellenikin, että ihanaa olla kivuton ja ”huoleton”, ettei sairaus edes käynyt mielessäni oikeastaan muutoin kuin lääkket ottaessa.

Toki väsyin kyllä reissussa enemmän kuin aiemmin. Yhtenä iltana nukahdin jo kahdeksalta illalla yöunille ja nukuin 10 tuntia putkeen kertaakaan heräämättä. Kotona ei kyllä koskaan onnistu noin pitkät unet, siitä pitää huolen meiän karvapöhköt. Mutta edes joskus on ihana saada nukkua pitkään ja heräämättä. Meillä oli kaksikerroksinen sviitti hotellissa ja vaikka se olikin hyvällä sijainnilla, ei sisälle kuulunut juuri meteliä.

Ainakin yhtenä päivänä jaksoin kävellä noin 15 kilometriä, kaikilta päiviltä mulla ei askelmittari ollut toiminnassa. Mutta ilahduin, kun jaksan vielä kuitenkin kävellä. Vaikkakaan tahti nyt ei ollut kova. Huomasin, että kun joudun kiiruhtamaan, niin jalat kyllä väsyy tosi nopeasti ja tekisi mieli vaan lysähtää maahan, mutta ilman kiirehtimistä kävelyn kanssa ei ole mitään ongelmia. Ja kun käveltiin jalkapallostadionille katsomaan peliä, käveltiin pitkät rappuset, niin kyllähän siinä paikoin tuntui, et kuolema tulee.

Mutta reissu oli kaikin puolin hyvä ja rentouttava. Ja musta on ihanaa, että pystyn matkustamaan kuten ennenkin. Diagnoosin saadessani surin sitä, etten enää pääse matkoille, jos pahenemisvaihe yllättää. Nyt olen vähän päässyt jo tuon ajatuksen yli, kun olemme kuitenkin päässeet reissaamaan ihan normaalisti. Toki aina joutuu matkaan maksamaan lisää peruutusturvan, mitä ei aiemmin koskaan otettu.

Tällä viikolla oon miettinyt tätä sairautta. Ja tavallaan kuinka ”onnekas” olen tämän kanssa ollut. Kuulun useampaan mäsäryhmään somessa ja kun sieltä lueskelee  ihmisten juttuja, niin paikoitellen tulee ihan surku heidän puolesta, kellä tauti vie ja ite voi vaan vikistä mukana. Vaikka mulla on kuitenkin koko ajan oireita (fatiikki, kivut), niin olen pärjännyt tämän kanssa toistaiseksi yllättävän hyvin. Onhan tämä aika syvältä olla sairas ja kyllä tämä jonkin verran rajoittaa elämääni. Esimerkiksi sosiaaliset suhteet ovat pienentyneet todella paljon, joudun miettimään tapaamisten ajankohtaa todella tarkasti. Mulla pitää olla seuraavana päivänä kalenterissa tyhjää, koska sosiaaliset kanssakäymiset kuormittaa paljon.

Koskaanhan ei voi seuraavasta päivästä tietää mitä tulee vastaan. Mutta seuraavaa päiväähän ei mietitä vaan eletään tätä päivää. Carpe diem ja niin edelleen.