Tuleva kontrolli
Mulla on parin viikon päästä ”puolivuotiskontrolli” eli oon pian syönyt puoli vuotta Aubagiota ja menettänyt varmaan puolet hiuksistani. Ja lisää lähtee joka päivä. Nyt on ihan ohut, ruma ruippatukka. Kestäisin hiustenlähdön, jos tietäisin, että lääke parantaa. Mutta kun ei se paranna.
Sain postissa kirjeen ajanvarauksesta ja sen mukana oli MS-potilaan esitietolomake.
Lomakkeessa kyseltiin oireista mitä on ilmennyt viimeisen vuoden aikana. Vaikka mulla on ollu kaikenlaista kremppaa vuosien varrella, olen kuitenkin pitänyt itseäni terveenä. Siksipä olikin vähän järkytys, kun huomasin ruksanneeni yhtä lukuunottamatta kaikki kohdat.
Kyllä se itselle on pakko myöntää, että sairas tässä ollaan eikä se muuksi muutu. Muutakuin pahempaan.
Mulla oli kahdet pikkujoulut tänä viikonloppuna. Oli ihan mukavaa, mutta huomasin, että kahden illan sosialisointi on erittäin uuvuttavaa. Lisäksi eilen baarissa vessaan mentäessä oli kolme jyrkkää porrasta, niin kyllä huomasin hieman hankaluuksia niitä kävellessä. Että alamäessä taidetaan olla ja siitä se vaan kiihtyy.