Turhautumista

Ostin pitkästä aikaa lehden. Uusimman Imagen. Koska Imagessa oli artikkeli MS-tautiin sairastuneesta pianistista ja halusin lukea sen. Kyseinen pianisti ei ole aiemmin halunnut kertoa sairaudestaan, mutta nyt hän oli pohtinut, että miksi hän on kovasti pelännyt sairaudesta kertomista ? Eihän sairaus ole hänen vikansa. Kannattaa lukaista, oli hyvä artikkeli.

Aloin pohtimaan tuota myös omalle kohdalleni. Ei sairaus ole mun syytäni. Miksi kuitenkin tavallaan häpeän sitä? Että olen heikko, kun muhun tulee tollanen paskasairaus? Miksi minuun? Miksei muihin? Mitä olen tehnyt väärin elämässäni?  Vai onko mun geenit vaan niin paskat, että tautia pukkaa? Sairaus ei kuitenkaan ole minun syytäni, vaikka kuinka yritän etsia menneisyydestä mahdollista aiheuttajaa. Ja olenhan niitä keksinyt jo useamman; vesirokko, mononukleoosi, väkivaltainen ex-poikaystävä, pohjoinen pallonpuolisko, tupakointi (vuosiin en kuitenkaan ole polttanut savuakaan), punainen liha… Ja edelleen ne paskat geenit.

Ei tästä sairaudesta tiedetä mikä tämän aiheuttaa. Veikkaillaan vaan. Ehkä joskus tiedetään. Tiedetäänhän nyt jo paljon enemmän kuin 10 vuotta sitten. Ja tarjolla on ihan erilainen lääkearsenaalikin tänä päivänä sairastuville kuin 10 vuotta sitten sairastuneille. 20 vuotta sitten hyvä jos edes oli mitään lääkkeitä. Moni uskoo, että seuraavan 10 vuoden sisään tiedetään mistä MS-tauti saa alkunsa ja on keksitty parannuskeino sairauteen. Lääketiede menee eteenpäin huimaa vauhtia, mutta itse en jaksa olla nin optimistinen, että odottelisin parannuskeinoa tähän. Oma mielipiteeni on, ettei minun elinaikanani tulla keksimään mistä sairaus johtuu. Syöpää on tutkittu vielä kauemmin kuin mäsää ja siltikään siihen ei ole keksitty lopullista parannuskeinoa eikä voida kertoa miksi syöpä saa alkunsa. Paitsi ehkä keuhkosyöpä tupakoitsijalla. Mutta katsellaan ja odotellaan miten käy. Ainakin Pena (Tienarin Pentti, neurotieteiden osaston professori) on sitä mieltä, että pian tehdään läpimurto.

Mutta ainakin tätä sairautta tutkitaan. Ja paljon. Ja se on todella hyvä.

Mulla on viime aikoina ollut taas todella kovaa väsymystä. Yöunet on toki jäänyt hieman vähemmälle kuin normaalisti, mutta tää väsymys on ”syvempää”. Mua tuskastuttaa ja turhauttaa olla koko ajan näin väsynyt. Saatan jopa torkahtaa työtuoliin kesken työpäivän.

ff3083794558e949216e081ef818abd1.jpg

Kerran jopa nukuin yhden Skypepalaverin aikana. Onneksi materiaalitt löytyy myöhemmin intrasta kuitenkin, mut silti. Tää on niin raivostuttavaa. Ja sit kun heti sanotaan, että nukkuisit enemmän. Mutta kun se ei auta, ihmiset ei ymmärrä. Jotenkin taas on epätoivoinen olo, et miks mun piti sairastua?  En kestä tätä väsymystä. En jaksa olla väsynyt. Kun olen väsynyt, olen myös ärtynyt. Ja mua ärsyttää olla ärtynyt. Saatan kiukkuilla ihan pienistä ja turhista asioista. Yritän parhaani mukaan hillitä kiukunpuuskiani, mutta saatan silti tiuskia ihan suotta. Välillä tuntuu, et oon ihan kamala ihminen.

Joogakin jäi välistä tällä viikolla, koska olin vaan niin väsynyt. Sekin harmitti, koska oon tykännyt käydä siellä. Sen sijaan, että olisin joogannut, nukuin noin kolme tuntia. Kyllähän kuulemma fatiikkiin voi  jotin lääkettäkin kokeilla, mutta mulla on jo nyt niin paljon lääkkeitä, etten halua kasvattaa sitä määrää enää yhtään.

Lisäksi muhun yrittää taas flunssa iskeä. Pari päivää olen jo niiskuttanut, päässä kohisee ja huimaa. Kuumetta ei ole nousut, mutta eilen illalla olin kovin alilämpöinen. Yritän mättää vitamiinia naamaan, mutta ei niistä tunnu olevan apua. Se mua vähän harmittaa, että jos syksyllä sairastuu flunssaan, niin useimmiten koko talvi menee enemmän tai vähemmän flunssaisena. Ja kun olisi tässä ihan oikea sairauskin murehdittavana, ei jaksais mitään flunssaa siihen lisäksi. Lisäksi yritän välttää ajatusta, että flunssa saattaa aiheuttaa mäsäoireita eli pahenemisvaiheen.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *