Uusi vuosi, uudet… ?
Long time, no see. Vai miten sitä sanotaan?
Fatiikki riehaantui muutosta joulukuun alussa ja olinkin melkein koko joulukuun sairauslomalla. Yhtenä päivänä kävin kokeilemassa töitä, mutta kun ei edes omaa salasanaansa meinannut muistaa ja pää jumitti ja väsytti kamalasti, niin lääkäri oli sitä mieltä, että loppiaisern saakka ei töitä tehdä.
Työkykyneuvottelu oli ja meni. Sitä ennen mulla oli lääkärin kanssa tapaaminen kahden kesken ja lääkäri oli sitä mieltä, että nyt loppuu kokoaikatyöt, että työtä tehdään elääkseen eikä toisinpäin. Nukun niin paljon, ettei mulle jää aikaa mihinkään mieluisiin asioihin, koska työt vie kaiken energian. Nukun kolmen tunnin päikkäreitä aina töiden jälkeen. En harrata liikuntaa, koska en jaksa. Pientä hyötyliikuntaa kyllä ja joskus ulkoilen, mutta harvaksi on jääneet ne ”muuten vaan ulkoilut” ilman sitä hyötyliikuntaa. ja liikunnan harrastaminen olisi MS-tautia sairastavalle äärimmäisen tärkeää.
Niin lääkäri oli siis sitä mieltä, että lähdetään hakemaan mulle työeläkeyhtiöstä osakuntoutustukea. Eli osatyökyvyttömyyseläkettä, mutta määräaikaisena. Tyrmistyin lääkärin ajatuksista, vaikka kuntoutuksessa mulle olikin jo sitä suositeltu. Lääkäri tuntui olevan kovin varma, että tuki myönnetään ja tekisin sen jälkeen 50-60% työaikaa. Mulla meni jotenkin pasmat ihan sekaisin tuosta ja kaikki mitä olin ajatellut työkykyneuvotteluun, niin meni jotenkin ”plörinäksi”. Lääkäri lupasi kirjoittaa B-lausunnon osakuntoutustukea varten vielä ennen joulua.
Lisäksi sain lähetteen psykologille, koska ajatus siitä, etten ole täysin työkykyinen ja haen ”eläkettä”, on aika ahdistava. Siis minä, parhaassa työiässä oleva. Mun on pakko päästä purkamaan ajatuksia auki tästä tilanteesta. Tämä sairaus on siitä kyllä paska, että kun kuvittelet sopeutuneesi sairauteen, niin pam! Se nauraa sulle päin naamaa ja heittää kapuloita rattaisiin.
Työkykyneuvottelussa meni lopulta kuitenkin asiat ihan hyvin. Jatkossa mun ei tarvitse tehdä yhtään puhelimessa töitä. Työt, joihin kuuluisi soittamista, saan palautella työjonolle. Muutenkin työmäärääni hieman kevennettiin ja pääpaino siirrettiin hieman kevyempiin töihin. Jäi ihan hyvä fiilis, vaikka alunperin ajatus neuvottelusta ahdisti ja lisäksi osakuntoutustukihomma tuli vielä ”puun takaa”.
Enhän toki tiedä myönnetäänkö mulle koko tukea. Lääkäri tuntui olevan kovin varma, että myönnetään. Toimitin hakemuksen liitteeksi lääkärin B-lausunnon, syksyn avokuntoutuksen kuntoutusselosteen, työnantajan lausunnon työstäselviytymisestäni, kaikki sairauspoissaolot nykyiseltä työnantajaltani, kuntoutuksessa tehdyn viikkorytmini… Alla kuva siitä, sininen töitä, keltainen nukkumista. Tuo kuva hieman avasi omia silmiäni jaksamisen suhteen… Olis kiva harrastaakin jotain ja nähdä ystäviä.
Nyt olin kuukauden sairauslomalla. ja kuinka kivaa olikaan, kun jaksoi tehdä kivoja juttuja. Kävin mm. katsomassa stand uppia, kävin kaverin synttäreillä, kavereilla viettämässä lautapeli-iltaa… Kaikki asioita mitä en ole koko viime vuoden aikana tehnyt ollenkaan. Ja kuinka kivaa oli huomata, että kun työt eivät vie kaikkea energiaa, niin mulla voi olla jopa elämää. Ja nyt melkein salaa jopa toivoo, että se osakuntoutustukipäätös tulisi myönteisenä.
Joulut oli ja meni. Viime vuotena ei oikein ollut joulufiilistä. Muutto vähän sotki normaaleja joulukuvioita ja sitten ei enää jaksanut alkaa väkertämään mitään. Tarkoitus oli käydä sukulaisilla joko Kouvolassa tai Tampereella, mutta molemmissa paikoissa oli sairaita ihmisiä, joten peruin menemiseni. En halua itse sairastua, ettei mäsä ota nokkiinsa. Teki kyllä ihan hyvää, että pysyttiin vain kotosalla, sai olla ja levätä. Ja syödä. Ja voi veljet, että me syötiin hyvin. Kinkkuahan meilä ei ole enää pariin vuoteen ollutkaan, kun en syö punaista lihaa, mutta kalkkuna maistui ja lohi oli erittäin maukasta.
Vuodenvaihde vietettiin myöskin kotosalla rauhallisesti. Sen lisäksi, etten pidä noista ”koko kansan ryyppypäivistä” enkä halua silloin liikkua julkisilla paikoilla, oli myös tärkeää olla kissojen kanssa, nähdä miten ne sopeutuu uudessa kodissa, kun ulkona paukkuu. Ja pauke olikin melkoista verrattuna entiseen kotiin. Mutta ei heitä pelottanut yhtään. Yksikin katseli silmät suurina ilotulituksia.
Eilinen töihinpaluu sujui kivuttomammin mitä pelkäsin. Tänään taas ei sujunut ihan niin putkeen. Huomenna vasta koetellaan, kun on päivä konttorilla. Saas nähdä miten mun käy. keskellä päivää mulla on psykologin aika, joten se kivasti katkaisee työpäivän hetkeksi ja pääsee vähän purkamaan ajatuksiaan.
Näin pikaiset kuulumiset. Kivaa alkanutta vuotta kaikille!
