Viikonloppu Tampereella
Olimme viime viikonlopun Tampereella, Suomen parhaassa kaupungissa. Pieni irtiotto taas arjesta. Toisaalta se tekee todella hyvää, mutta toisaalta se taas aiheuttaa valtavaa väsymystä.
Nähtiin ystäviämme perjantaina, syötiin hyvin ja mentiin hotellihuoneeseemme juoruilemaan hieman alkoholia siemaillen. Ja olin vaan niin väsynyt, että nukahtelin illan aikana pariinkin otteeseen. Lauantaina ulkoiltiin kolme tuntia Tampereen keskustassa kirpeässä pakkassäässä, syötiin sisareni kanssa ja ilta menikin hotellissa kuumassa, ihanassa sadesuihkussa sekä lojuessa ihanassa sängyssä. Pakkanen kyllä vie viimeisetkin voimat.
Mutta Tampere on ihana. Asuin siellä 10 vuotta ja kaupunki todellakin on jättänyt paikan sydämeeni. Ehkä vielä joskus asumme siellä, ei voi tietää mihin elämä kuljettaa.
Mutta viikonloppureissu jätti valtavan väsymyksen. Maanantainen työpäivä meni ihan koomassa. Mun piti aamupäivällä laittaa työt sivuun ja ottaa pienet päiväunet. Töiden jälkeen nukuin uudestaan, heräsin syömään ja hetken kuluttua jatkoin taas unia. Kolmet päiväunet, onhan sekin jo eräänlainen saavutus. Reissuja on kiva tehdä, mutta seuraukset ei ole niin kivoja. Väsymys on paikoitellen sietämätöntä. En kestä itseäni, ihan kuin olisin joku superlaiskiainen, joka vaan nukkuu ja syö.
Syömisestä puheenollen. Viikonlopun herkkulakkoni oli ihan suosiolla tauolla ja muutenkin säännöllinen syöminen vähän repeili. Muutoin herkkulakko on pitänyt yllättävän hyvin ja säännöllinen syöminenkin on onnistunut suhteellisen hyvin. Vaikkakin tunnen itseni paljon nälkäisemmäksi kuin aiemmin. Syön siis väärin. Nyt en napostele mitään siinä syömisten välillä, aiemmin saatoin ottaa esim. pähkinöitä, jos jotakin teki mieli.
Facebookista bongasin erään personal trainerin liikunta- ja ravintovalmennuksen kolmelle kuukaudelle. Mietin sitä pitkään, että haluanko maksaa tuollaisesta vai en. Ja lopulta päätin, että höpsähdän ja haluan maksaa, koska mun ruokailutottumukset on saatava nyt hyvälle tolalle. Ärsyttää, kun syöminen ja sen ajatteleminen jotenkin tällä hetkellä hallitsee elämää. Liikunnan osuus valmennuksessa mua ei niinkään nappaa (vaikka pitäisi kyllä), ja esittelyssä sanottiinkin, ettei tarvitse mennä kuntosalille, mikäli ei halua. Lisäksi mukana olevista ihmisistä perustimme muutaman naisen kanssa oman whatsapp-ryhmän, vähän niinkuin tilivelvollisuuskavereita. Katsotaan nyt mitä tästä kolmesta kuukaudesta tulee, että opinko syömään oikein. Ja toki jos haluan / jaksan tehdä kotitreenejä, niin hyvä sekin olisi. Energiaa vaan ei ikävä kyllä riitä juuri muuhun kuin töihin…