Kymmenen vuotta sitten kaverini kertoi vihaavansa tiskaamista – siivouspäivästä puhumattakaan.

Jo tuolloin teini-ikäisenä mietin, että mitä järkeä tuossa on – suhtautua johonkin arkiseen asiaan noin tunteella. Tiskit on tiskattava, ja pyykit pestävä. Mitä niitä sen kummemmin murehtimaan.

Viime vuosien aikana olen tajunnut, että tuossa ajattelutavassa saattaa piileskellä yksi onnellisen elämän salaisuuksista. Elämässä kun on paljon asioita, jotka pitää ottaa sellaisena kuin ne ovat. Sadepäivät, kello neljän ruuhkat – kaikkeen meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Maailma on täynnä ärsykkeitä, ja mielemme on valitettavasti halukkaampi huomioimaan niistä negatiiviset. Meidän pitäisi olla tarkempana ja toimia kuin portsarit yökerhojen ovella – päättää ketkä päästämme sisään ja jättää sekopäisimmät ulkopuolelle.

Toki joskus törmäämme tilanteisiin, joissa on pakko hermostua – jopa huutaa ja raivota. Mutta suurin osa ei ole sellaisia, vaan tavalliseen elämään kuuluvia pilviä, joiden kannattaa antaa vain lipua ohi.

Toivon, että olisin ymmärtänyt aiemmin, että asioiden murehtiminen ei muuta menneisyyttä, vaan tekee tavallisesta päivästä huonon. Yhtenä aurinkoisena päivänä kevät-talvella kävelin järven jäällä, jossa minut ohitti mies vihaisesti murahtaen, ettei ladulla saa kävellä. Enhän minä kävellytkään, vaan siinä sivussa. Tuo yksi vihainen kommentti pilasi koko päiväni.

Nyt tiedän, että tuntemattomien möläytyksistä ei yleensä kannata välittää. Yllättävän monet asiat voi kuitata ajatuksella, “jaahas, sillä on tommonen päivä”.

Kohtasin hississä yhtenä sateisena aamuna 70-vuotiaan naapurini. Manasin huonoa säätä, johon naapurini tokaisi hymyillen, että elämässä pitää ottaa vastaan mitä annetaan.

Ja ymmärsin, että meille annetaan jatkuvasti vaikka mitä. Enkä minä voi vaikuttaa siihen mitä saan, mutta voin vaikuttaa siihen miten reagoin.

Translation: Hanging onto resentment is letting someone you despise live rent-free in your head. – Ann Landers