Olen kerännyt rohkeutta tehdä elämässäni enemmän asioita, joita haluan tehdä, mutta jostain syystä pelkään. Yksi niistä on lähteä yksin matkustamaan ulkomaille.

Kerroin kaverilleni, kuinka tuo houkutteleva ajatus aina toisinaan tulee mieleeni, mutta samalla ajatus yksin matkustamisesta tuntuu kauhistuttavalle. Mistähän löytäisin rohkeutta, että uskaltaisin lähteä?

“Sun pitää vaan mennä. Ylität vain yhden kerran sen rajan, kun siirryt mukavuusalueelta hetkeksi epämukavuusalueelle, ja sen jälkeen kaikki on taas helpompaa.” Kaverini vastasi.

Aikamoisia viisauksia sunnuntaisen kebabin ääreltä, ajattelin.

Kaverini on varmasti oikeassa. Sanoihan sen ammattipuhuja Ilkka Halavakin:

”Pitää alkaa tehdä sitä mikä eniten pelottaa. Kohdattu pelko piinaa hetken, kohtaamaton loppuelämän.”

Samalla tavalla kuin tärkeän esityksen pitäminen on joskus suorastaan pelottanut, ei pelko ole jatkunut koko esityksen ajan, vaan ensimmäisten hetkien jälkeen olo on rentoutunut ja pelko väistynyt.

Jos pelko olisikin ihminen, se olisi se pieni ja äänekäs tyyppi, jolla on kovat luulot itsestään, joka kuitenkin katoaa tosipaikan tullen piileskelemään nurkan taakse. Pelkoa pitäisikin enemmän tarkastella, että kuka se on miehiään tai naisiaan.

Välillä tuntuu oudolta pelätä jotain mitä elämältä haluaa.

Olen huomannut, että paisuttelen asioita pääni sisällä ja joskus sekin helpottaa, kun sanon ääneen mitä pelkään. Pelko ei taida tykätä julkisista suosion osoituksista, sillä lähes poikkeuksetta, kun olen sanonut pelkoni ääneen on se kuulostanut tylsältä, jotenkin lattealta ja voimattomalta.

Joten olen alkanut ottamaan pieniä askelia. Esimerkiksi, jos haaveilee maailman ympäri matkustamisesta voi aloittaa vaikka siitä, että käy viikon reppureissulla euroopassa. Ei kaikissa asioissa tarvitse mennä heti all-in. Varsinkaan jos pelottaa.

Translation: Do what scares you the most. Go big and start small. Don’t settle for comfort zone.