Kalastusta Livon joesta

Yökuva Iijoelta on jonkun juhannuksen aikaan otettu.

Kotonani kevätkesällä kalastettiin nuotalla kotilahdesta. Nuottaa vedettiin rannoilta käsin. Hyvällä onnella saalista oli melkoinen saavillinen. Nuotta oli aika tiheä, joten joukossa oli paljon pikkukalaa. Saaliina saatiin mm. ahventa, salakkaa, lahnaakin joskus. Harjus,  lohikalat ja muut arvokalat eivät lahteen nousseet. Keskikesän jälkeen nuottaa ei enää voinut vetää, kun virtaamaton vesi kasvoi lumpeita ym. vesikasveja.

Kalojen perkaustalkoot kestivät koko illan, vaikka tarjoilimme kissalle pikkusinttejä yli kohtuuden. Mitään ei kuitenkaan saanut heittää hukkaan, joten pienetkin kalat piti perata. Niistä tulikin parhaita, kun ne paistettiin korinpohjaritilän päällä jälkiuunissa miedosti suolattuina. Ne paistettiin ihan kuiviksi niin, että ne vain rasahtelivat hampaissa.

Miehet kalastivat joskus vetouistimella joella soutaen. Kela oli puusta tehty, uistimet pääasiassa lusikkauistimia. Joesta sai joskus haukia, harjuksia tai lohikalojakin, mutta ei mitenkään merkittävässä määrin.

Uunissa kuivaamisen lisäksi kalaa säilöttiin suolaamalla puisiin nelikoihin painojen alle. Se ei ollut meidän lasten herkkua. Mielestämme ne olivat postiauton värisiä särkiä. Kalaa tietysti paistettiin pannulla, hiilloksella ja keitettiin ja syötiin perunoiden kanssa.

Tämä onkikuva on otettu pojastamme Jannesta Valtimon Kolinlammella.

Tokihan me lapset ongittiin mato-ongellakin. Kerran lähdimme Tyyne-siskon kanssa ongelle. En ole varma, unohtuiko madot hakematta vai loppuivatko ne. Emme kuitenkaan malttaneet lähteä vielä kotiin, vaan päätimme kokeilla kimalaisella, joita pörrösi rannan apiloissa. Se lysti loppui lyhyeen, kun syötti pisti hanttiin. Kipeä sormi suussa meidän oli palattava kotiin. Kyläseppä, Koivulan Väinö meinasi tikahtua nauruun, kun kerroimme kokemuksestamme.

Meillä oli paja, jossa kyläseppä kävi muutamia viikkoja kevätkesällä takomalla kyläläisten viikatteita kesäkuntoon. Aiemmasta, Aappo-sepästä minulla on hyvin hämäriä muistikuvia, kuten hänen laulamansa lastenlaulu, Oravanpesä.

Pudasjärvellähän on vielä purotammukoita. Nuoruudessa opettelin mieheni kanssa onkimaan niitä. Ne olivat erittäin arkoja kaloja. Puron rantaan piti hiipiä hyvin hiljaa. Tammukka vaati sopivat olosuhteet syödäkseen. Joskus harmitti, kun näki kirkkaalla ilmalla niiden uivan, mutta vaikka pudotti madon melkein suoraan suuhun, se ei millään kelvannut.

perhe lapset oma-elama ruoka-ja-juoma

Lapsuuden kevättulvat ja jäidenlähtö

1900-luvun puolivälissä suot olivat vielä luonnontilassa. Livonjokivarsi oli maastoltaan aika tasaista. Keväisin lumien sulaessa suoaluilta laskevat purot eivät pystyneet keräämään vesimassoja. Ne levittäytyivät laajoille niityille ja pelloille. Tulvavesiä oli ajoittain niin paljon, että emme pystyneet pahimpina päivinä lähtemään kouluunkaan.

Kartassa näkyy Kokon ympäristö, vasemmalla suuret suoalueet ja oikealla puolella joki lahtineen.Nuo tulvapäivät olivat lapsikatraalle sangen jännittäviä. Kahlasimme kokeilemassa, miten kauan kumisaappaan varret riittivät. Eiväthän ne pitkään pysyneet kuivina. Käytiin kotona vaihtamassa kuivat sukat ja kengät ja taas kahlailu jatkui. Paikoin veden alla oli liukas jäätikkö, joten taisimme väliin uidakin vähän vahingossa.

Illankorvassa, kun äiti ei navetoille lähtiessään löytänyt yksiäkään kuivia kenkiä, siinä vaiheessa hän piti meille pienen puhuttelun. Muutoin huvitukseemme ei puututtu.

Jäiden lähtö joessa oli kevään kohokohta. Joki oli varsin mutkainen. Jäät kertyivät padoiksi ja nousivat tulvan myötä rannoille rytinän kanssa. Se oli vaikuttava näytelmä, jota keräännyttiin katsomaan rannalle.

Joessa on talon kohdalla pitkä lahti, joka näkyy yllä olevalla kartalla. Taakse jäävää niemeä kutsuimme lahentaustaksi. Tulva-aikana vesi usein nousi niin korkealle, että lahentaus jäi saareksi. Yhden kerran saimme Tyyne-siskon kanssa hyvän idean lähteä katsomaan jäidenlähtöä veneellä lahden yli saareksi muuttuneen lahentauksen rantaan. Kun vesi nousi tarpeeksi, jäät lähtivätkin laskemaan kannaksen yli lahden kautta. Meille tuli kiire kotiin, joten ei muuta kuin veneellä jäiden sekaan. Tyyne hoputti, että souda, souda. Jäitä tuli niin paljon, että en saanut airoja veteen. Onnistuimme kuitenkin pääsemään kotirantaan. Emme tainneet ainakaan sinä kevääna uskaltaa kertoa seikkailustamme kotona.

Tässä istumme  lahden rannalla. Kuvassa on Alli sylissään Eero, vasemmalla Hiltusen Tauno, Ailan vanhin poika, ja oikealla minä. Tauno on tuon kesän meillä. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että hän menee isona minun kanssa naimisiin.

Kesäisin kävimme uimassa lahden takana. Siellä joki virtasi sen verran vuolaasti, että pohja säilyi puhtaalla hiekalla. Lahden takana kasvoi myös runsaasti tuomia. Keväällä tuoksu oli huumaava, kun ne kukkivat valkoisenaan. Syksyllä kiipeilimme tuomien oksille syömään tuomenmarjoja. Siemenet syljimme pois, mutta marjoista tarttui melkoinen kerros kielen pintaan. Pitkiin aikoihin ei kannattanut yrittää syödä mitään muuta, kun makuaisti oli kadoksissa.

perhe lapset oma-elama ystavat-ja-perhe