Sisältöä kotikaranteeniin

Ahdistavien uutisten aikanakin kevät etenee. Minäkin olen kodin ulkopuolisten harrastusten lakattua aloittanut säännölliset sauvalenkit. Ulkoilusäät ovat olleet loistavia. Meillä Nurmeksessa on vielä lunta ja muutamina päivinä hanget ovat kantaneet hyvin kävelijää. Sivutiet ovat vielä jäisiä ja metsäteitä ei ole vielä avattu. Odotan hartaasti lumien sulamista, jolloin pääsen keräämään viime syksynä poimimatta jääneitä karpaloita. Luonnossa liikkuminen on itselleni varmin tapa tyhjentää päänsä vaikeina aikoina, eli se auttaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

Paras aika karpaloiden poimimiseen on kevät, heti lumien sulamisen jälkeen.

Ohjattua liikuntaa verkossa

Nyt, kun ihmisten kokoontumista on rajoitettu, kaikki ryhmäliikunnat on lopetettu ja kuntosalit kiinni, ohjatun liikunnan tarjonta on lisääntynyt netissä erilaisilla alustoilla. Ainakin näin poikkeustilan alkuvaiheessa osa palveluista tarjotaan talkoohengessä maksutta. Osa yrityksistä tarjoaa säännöllisiä liikuntatuokioita pientä maksua vastaan. Säännöllisesti toimivat, kalenteriin merkittävät liikuntahetket tuovat ryhtiä päiviin. Aikataulutetut päivät tuovat tunteen, että oma elämä on hallinnassa tässäkin poikkeustilanteessa.

Olen kerännyt tähän muutamia palveluita, joihin olen jollain lailla tutustunut. Ensimmänen kokeilemani on Sanosteen lihaskuntojumppaa tuolin kanssa toteutettuna. Nämä jumpat ovat tiettyyn kellonaikaan. Jumppa toimii verkon kautta vuorovaikutteisena siten, että myös ohjaaja näkee osallistujat. Itse jumppa oli tehokkaan tuntuinen, mutta ei raskas. Ongelmia oli saada yhteys toinmaan. Chome-selaimen asetusten saaminen toimiviksi oli sen verran haastavaa, että tietokonetta vähän käyttäneille tämä palvelu ei ole paras mahdollinen. Hintakaan ei ole pienellä budjetilla elävälle ihan halpa, eli neljän jumppakerran hinta on 59 €. Parasta tässä on vuorovaikutteisuus ja sen suunnittelu nimenomaan senioritason kuntoilijalle. Tietoja tarjonnasta löydät https://sanoste.fi/harrastukset-tuolijumppa-asahi-luennot/

Uusi kokeiluun ostamani palvelu on joogaohjaukset kahdeksi kuukaudeksi, hinta 25 €. Se löytyy osoitteesta https://ohmyshop.fi/products/joogat-kotiin-2kk-new . Joogaan pääsee kirjautumaan ostokuitin numerolla heidän suljetulle facebook-sivulle. Tarjontaa on monta kertaa päivässä. Itse en ole vielä ehtinyt näitä kokeilla, mutta palvelu näytti ihan toimivalta. Positiivista on se, että ohjausvideot ovat käytettävissä vielä live-aikataulun jälkeenkin. Palvelu edellyttää kuitenkin fasebook-palveluun kirjautumista.

FressiTV on aloittanut veloituksettomat, suomenkieliset lähetykset LIVE-ryhmäliikuntatunneilla, joiden avulla voit treenata Fressin ammattilaisten ohjauksessa kotona. Tarvitset vain hiukan tilaa itsellesi ja verkkoyhteyden – pysytään kunnossa yhdessä! Lähetyksiä on monta kertaa päivässä. Näitä en ole vielä itse ehtinyt kokeilemaan. Live-lähetykset löytyvät täältä https://www.fressi.fi/fressitv/

Ajankulua ja opiskelua

Vahvike on avoin, maksuton ja pysyvä aineistopankki iäkkäiden ihmisten ryhmä- ja viriketoiminnan tukemiseen mm. palvelutaloissa, hoivakodeissa, erilaisissa ryhmissä ja kerhoissa sekä yksityiskodeissa. Tavoite on vahvistaa, virittää ja kehittää. Tämä on Vanhustyön keskusliiton kokoama tieto- aineisto- ja ideapankki. Voin lämpimästi suositella myös lapsiperheille. Täältä löytyy myös opastusta digitaitojen opetteluun. Tutustu täällä https://vahvike.fi/ .

Toinen suositeltava opiskelupaikka senioreille on Enter. Nyt, kun me seniorit olemme kotieristyksessä, tuolta löytyy aineistoa digitaitojen itseopiskeluun; https://www.entersenior.fi/opiskele-itse/

Sinne on myös koottu hyvä tietopaketti korona-aiheista; https://www.entersenior.fi/opiskele-itse/tietopaketti-ikaihmisten-avuksi-/

Käsitöiden ystäville

Tässä muutamia linkkejä käsityöohjeisiin;

https://www.martat.fi/marttakoulu/kasityoohjeet/

https://www.taito.fi/tee-itse/

https://www.lankava.fi/fi/ohjeet/

Muita harrasteita linkkejä

Kesä tulee kaikesta huolimatta. Minä tilasin jo kevään istutusaikaa varten kesäkurpitsan taimet ja tein kesäkukkavarauksen paikalliselta puutarhurilta ulko-ovelle toimitettuna.

Siemenet on nyt turvallisinta tilata netistä, kun kaupoissa liikkuminen oletukseni mukaan on vielä kotvan rajoitettua.

https://hyotykasviyhdistys.fi/shop/nopeat-herkut/?fbclid=IwAR1Gjl6L41CdkdsB0OC1QMw1kTU99wS0K6pk9NhBoi92PIXgo7Ii_oA0eJM

Nopeat herkut parvekkeelle, Teemapakkaus sisältää nopeasti parvekkeella, ruukussa, lavassa, ikkunalaudalla kasvavia lajeja: sokeriherne, lehtikaali, retiisi, lehtisalaatti, ja rauhallisemmin satoa tuottavat salkopapu ja sitruunakurkku. Siemenlajit omissa pusseissaan, viljely- ja käyttöohjeita etiketissä. Sivuilta löytyy siemeniä mittavanpaankin viljelyyn.

Teatteristakin pääseen nyt nauttimaan netin kautta. Linkkilista kotisohvalta katsottavista teatteriesityksistä

https://www.tinfo.fi/fi/Teatteri_kotisohvalle?fbclid=IwAR26CqJMW0QLg_P5OcQdrwm7H5tcRe4eL-DbDedyESDBvGynoY0K6Ts7Pc0

Opastusta lähes kaikkiin harrastuksiin löytyy Youtube -kanavalta hakusanoilla etsien. Itse olen täältä hakenut oppia uuteen harrastukseeni, alkoholimustemaalaukseen. Tuolta olen etsinyt myös nukkumisongelmiin unimusiikkia sekä matalataajuusmusiikkia.

Ensimmäinen kokeilu alkoholimustemaalauksella keraamiselle laatalle.
hyvinvointi suosittelen liikunta opiskelu
Kiinnitetty postaus

Suhtautuminen karanteeniin

Olin talvikauden kansalaisopiston kirjoittajapiirissä. Kirjoitimme nopeita tarinoita annetuista aiheista. Periaatteena oli, että emme arvostele toistemme kirjoitustaitoja, vaan keskustelemme sisällöistä. Huomasin itse toistuvasti toivovani, että voisin kömpiä peiton alle ja kurkistaa keväällä varovasti ulos, samoin kuin karhu menee pesäänsä talviunille.

Kun meidät riskikansalaiset määrättiin karanteeniin, ensimmäinen tunne oli, että nythän minä voin tuon toiveeni toteuttaa. Toisin tässä nyt ainakin aluksi kävi. Syntyi melkoinen lista, mitä kaikkea voin nyt tänä aikana tehdä. Kun tapani on hypätä kaikkeen suorin vartaloin kolmella kierteellä, nyt joudun jo vähän vauhtiani toppuuttelemaan, jotta ehtisin edes iltapäivällä laittamaan ruokaa. Aurinkoisella säällä on lähdettävä pitkille lenkeille, on blogin aloittamista, uuden harrastuksen kokeilemista ja pitkä lista pitäisi tehdä -asioita.

Katsoin tänään telkkarista muutamia viihdeohjelmia. Netissä on tarjolla ihmisille valtava määrä musiikkia, elokuvia ja muuta kulttuuria sekä ohjausta kuntoiluun ja erilaisiin harrastuksiin. Osa tarjotaan maksuttomana kokeiluna tai pienellä maksulla. Hyvä näin.

Samanaikaisesti lukuisat uutiskanavat ja lehdet kertovat korona viruksen leviämisestä kaikkialla maailmassa. Euroopassa tilanne on paikoin katastrofaalinen. Suomessa ollaan nyt vasta taudin leviämisen alkumetreillä, mutta tulevaisuus näyttää uhkaavalta.

Iso joukko ihmisiä ei tunnu ottavan asetettuja rajoitteita tosissaan, ne eivät tunnu heidän elämäänsä paljoa hetkauttavan. Itsellekin tulee välillä ”viihdekenttää” seuratessa tunne, että eihän tässä mitään hätää ole. Kuvat Italian ruumisarkkurivistöistä pudottavat karulla tavalla todellisuuteen.

Jäin miettimään, voiko näiden kahden täysin erilaisen maailman samanaikaisuus olla yksi osatekijä, joka saa ihmiset tuudittautumaan uskoon, että eihän meillä ole mitään hätää. Ei ole tarvetta antaa uhkakuvien ja rajoitusten vaikuttaa omaan elämäänsä. Kun meillä on loma, ja Lapissa on vielä hyvät hiihtokelit, miksi emme ajaisi sinne nauttimaan talvesta. Eihän se ketään haittaa. Eivät he ajattele seurauksia, jos virus on jo päässyt mukaan salamatkustajana.

Itse olen syntynyt 40-luvulla. Lapsuudessa kylällä oli vain yhdessä talossa valtion puhelin, josta voi käydä soittamassa, kun siihen oli pakottava tarve. Ei ollut sähköjä, radio oli akkukäyttöinen. Radiosta kuunneltiin vain uutiset, jumalanpalvelukset, Markus-sedän lastenohjelmat ja ainoana viihteenä Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. Kun kriisejä oli, ne otettiin tosissaan. Yhteisvastuullisesti toinen toisiaan tukien niistä selvittiin.

Kokon perhe
Juho ja Hilda Kokon perhe Pudasjärven Livolla 1940-luvulla. Minä olin perheen nuorimmainen eli kuvassa tuo pikkuisin tyttö.

Tämä pohdintani ei tarkoita sitä, että olisin tuomitsemassa nykyistä monikanavaista tiedon ja ajanvietteen tarjontaa. Kuten alussa totesin, kuulun ikäryhmässäni tämän tarjonnan suurkuluttajiin. Huoleni koskee sitä, miten tämän hetken todelliset uhkakuvat tavoittaisivat kaikki ihmiset kantamaan vastuunsa taudin leviämisen hidastamisessa. Positiivisia merkkejä on kuitenkin ihmisistä löytynyt talkoohenki, joka on koonnut joukkoja auttamaan vaikeassa asemassa olevia.

puheenaiheet vastuullisuus terveys mieli