Lend me your hand and we’ll conquer them all

But lend me your heart and I’ll just let you fall

Lend me your eyes I can change what you see

But your soul you must keep totally free

Oi, mikä viikonloppu. +24 mittarissa parhaimmillaan ja aurinko helli kasvoja koko ajan. Ystäviä, hyvää ruokaa ja hyvää olutta. Mikäpäs sen parempaa. Paluumatka Amsterdamin kautta oli vähintäänkin Via Dolorosa, mutta ostin tuliaisiksi hollantilaisia vohveleita, jotka lohduttivat kovasti. Samoin lohdutti Aamulehden Tove Jansson -spesiaalilehtinen. Siinä vasta hieno nainen. Ystäväpiiriin on syntynyt paljon lapsia ja heille on ollut ilo ostaa Muumi-kirjoja ja -leluja. Mieluusti annan jotain pysyvämpää, josta lapsi voi nauttia myös isompana. Vaikka ne Muumi-potkupuvut ovatkin aivan vietävän suloisia! Olisipa niitä aikuisten ihmisten koossa.

Köpis ja maanantai ottivat minut vastaan pehmeästi, mistä olen kovin kiitollinen. Eilen aamuyöllä, kun kävelin kirpeässä kevätsäässä bussipysäkiltä, sanoin ääneen itselleni, että: ”Ihan kiva olla kotona.” Pitää vaan luottaa, että tästä se arki taas pyörähtää käyntiin. Ja että joo, koti on siellä, missä on rakkaita ihmisiä. Mutta olenhan minäkin itselleni rakas.

Tämä viikonloppu osoitti, että ei tarvitse olla mitään ollakseen onnellinen. Pitää olla onnellinen ja sitten voi olla mitä vaan! Keskustelimme kielen ja persoonallisuuden yhteydestä ja sanasta rakkaus. Sanoin, että me suomalaiset käytämme sanaa rakkaus hyvin harkiten. Oikeastaan nyt parin päivän sulattelun jälkeen olen sitä mieltä, että sitä käytetään liian harvoin. Rakastan paljon asioita ja ihmisiä, kerron sen harvoin. En siksi, että harkitsisin kovasti, milloin se pitäisi sanoa. Sanokaamme rakastavamme, kun rakastamme!

Ihanaa viikkoa! Tehkää työtä ja rakastakaa, niin kuin Tove Jansson.

Kuvatekstit tarjosi Mumford & Sons.