Ladataan...
Mungolife

*Sisältää kaupallisia affiliate-linkkejä Elloksen sivuille

Sinänsä mä en jotenkin jaksa sitä, kun nykyään kaikki alennukset alkaa niin hullun aikaisin. Kun Black Friday aloitetaan jo maanantaina perjantain sijaan ja on musta viikko yhden päivän sijaan. Toisaalta en valita, sillä näin joululahjat mielessä on ihan kiva kun vähän kaikkialla on isoja aleja. Elloksen Black Friday alkaa nyt jo ja alennukset jatkuu koko viikon Black Week -hengessä. Mä bongasin jostain meilistä täydellisen maton meidän tarpeisiin ja päädyin selaaman sivua enemmänkin. Ja löysin aika paljon kaikkea muutakin ihanaa. Ajattelin jakaa suosikkini kanssanne. 

Meillä on lapsen huoneessa ollut jo pidempään sellainen IKEA:n peruslokerikko, minne saa aika kätevästi leluja yms. ja oon miettinyt, että joku söpö ja koristeellinen hylly pienille leluille ois kans kiva. Tää Elloksen 12-lokeroinen on sellainen mitä oon miettinyt jo pidempään, ja nyt se olis - 30%. Meille on myös iät ajat etitty oikeanlaisia baarijakkaroita, ja nää ois ihan täydelliset, mut me tarvitaan kullan sijaan hopeeta tai mustaa. Mut just tollaset haluaisin! Ja meidän matto on kokenut aika kovia tässä vauva-arjessa, että ajattelin siirtää sen osittain piiloon meidän sängyn alle ja hankkia olkkariin joku freesimpi versio. Tää villamatto on aivan luvattoman ihana ja oon sitä katellut jo pidemmän aikaa. Harmi, että siihen ei ole kuin 20% alennus, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Jos meillä olisi olkkarissa mitään järkevää paikkaa, mä ostaisin tältä istumalta ton mustan lipaston, joka sopis meidän olkkariin täydellisesti! En tiedä mikä siinä on, mutta mun silmään toi on ihan mielettömän hyvännäköinen! Oon myös kahden vaiheilla, että pitäisikö Danten huoneeseen hommata tuollainen jalallinen hylly vai kiinnittää seinään tuollainen pienempi söpö, minne saa koriste-esineitä ynnä muuta suloista. Ja älkää antako mun ees aloittaa tosta sohvapöydästä! Meidän vierashuoneessa on vaaleanpunainen sohva, eikä mitään esteitä vaaleanpuna-lasiselle sohvapöydälle kultaisilla jaloilla. Ainakaan siis mun mielestä. Aviomies on hieman jotenkin eri mieltä. Ei myönnä pinkkivihaa, selittää jotain lapsesta ja lasipöydästä. AIVAN IHANA, HALUAN SEN! 

Lapsesta puheen ollen, paljon söpöjä vaatteita, kenkiä ja leluja 30 % ja 50 % alennuksella, esim. kaikki Conssit -30%. Täydellinen lahja raskaana olevalle, sillä Conut menee molemmille sukupuolille ja on pehmeät ja suloiset kaikille vauvoille! 

Villahousut / Porobody / Merinovillaiset housut / Jääkarhubody / Vauvaconssit / Taaperconssit

Mä itse asiassa selvisin huomattavasti pienemmin vahingoin kuin mies tilauksesta, nimittäin bongasin tuon keskellä olevan duffelitakin ja mies tilasi sen nyt sovitettavaksi. Ei halvimmasta päästä, mutta 30 % ale on ihan mukava ja täydellinen duffelitakki on ollut etsinnässä iät ajat. Merinovillainen neule ja korkeakauluksinen takki jäivät ainakin vielä kytemään lahjaideoiksi. Tosin mä luulen, että meillä pitäydytään tänä vuonna arkiromanttisissa joululahjoissa, mies ainakin tarvii uuden sähköhammasharjan oman hajonneensa tilalle. 

Mä oon viime aikoina yrittänyt malttaa mieleni uusien vaatehankintojen ja vastaavien suhteen ja yrittänyt päinvastoin raivata kaappeihin tilaa. Nyt ihastuin tuohon HunkyDoryn kashmirsekoite-neuleeseen niin lujasti, että sellainen piti tilata sovitukseen ja samaan syssyyn tuo ihana tartan-kuosinen jakku. Tartan-kuosi on tän hetken megatrendi ja jos tuo istuu nätisti, on se varmasti aivan täydellinen jakku mihin tahansa tilaisuuteen! Kerrostettu paita ja culottesit olivat aivan ihastuttavia, mutta kaikista eniten tykkäsin tuosta rennosta mustasta neuleponcho-asiasta, jota en pidemmänkään Ellos-selailun jälkeen löytänyt mistään. Hittolainen. 

Ootteko te ehtineet jo tehdä Black Friday-ostoja? Missä on parhaat alet? Ja onko tässä jotain, mikä on mieleenne? 

Ladataan...

Ladataan...
Mungolife

Mun mielestä yksi hankalimpia asioita bloggaamisessa on aina tietynlainen negatiivisuus, joka pyörii tän aiheen ympärillä. Tää asia tuli jotenkin mieleen, kun olin tänään junassa menossa Vantaalle ja törmäsin uutiseen yhden bloggaajan TV-dokumenttiin liittyen ja siihen, millaisia kommentteja hän on saanut. Aika järkyttävää settiä, jos joku kokee tarpeelliseksi kommentoida, että hänet pitäisi viedä ladon taakse ja ampua. Älytöntä, mutta ei toisaalta vaikeeta uskoa. Kaksi vuosien varrella eniten mun mieleen negatiivisina jäänyttä kommenttia on nimittäin olleet: "Toivottavasti sut raiskattiin. Ansaitsisit sen ku oot tollanen bimbo" (sen jälkeen kun sain tyrmäystippoja) ja "Toivottavasti sun sikiö kuolee kohtuun, että laskeutuisit vähän maan pinnalle" ollessani raskaana. 

Aika paljon ikäviä asioita mäkin olen ehkä vuosien aikana ajatellut ja sanonut ehkä ääneenkin, mutta kellekään en osaisi kyllä toivoa raiskausta tai kohtukuolemaa. Sinänsähän nämä kommentit eivät ole kovin olennaisia. Se on vähän sellainen "What Susan says about Sally, says more about Susan than Sally" -juttu. Ei nämä kommentit kerro mitään siitä ansaitsenko minä tosiaan tulla raiskatuksi tai pitäisikö jonkun elämääkin suuremman murheen kohdata minut, jotta ajattelisin elämästä eri tavalla. Kukaan ei ansaitse tällaisia asioita, ja niiden toivominen on vain jonkun ihmisen heikon mielenterveyden tuotos. Nää on kuitenkin melko marginaalisia, eikä tämäntyyppisiä kommentteja tule vuodessa tai kymmenessäkään merkittävää määrää. Onneksi. Ja koska nämä ovat marginaalisia, ne eivät sinänsä vaivaa bloggaajana aivan hirveitä määriä. Toki ne surettavat, säälittävät ja järkyttävät, mutta en minä osaa ottaa itseeni jostain juopon tai kylähullun huuteluistakaan kävellessäni heidän ohi. Eivät ne kerro minusta, ne kertovat hänestä. 

Se, mikä on kaikista omalla tavalla rankinta ainakin mulle, on huomata se, kuinka negatiivinen on ilmapiiri blogien ympärillä. Vaikka blogien lukijoista varmasti yli 90 % ovat niitä ihania seuraajia, jotka seuraavat, tsemppaavat (kommentein tai mielessään) ja toivovat hyvää, niin on se pieni marginaalinen joukko, joka pitää suuremman osan ajasta ääntä kovempaa kuin se 90+ %. Oon huomannut esim. hääuutisten ja vauvauutisten kohdalla kuinka paljon on tullut ihania ja positiivisia kommentteja, tykkäyksiä ja viestejä. Arjessa ne eivät samalla tapaa näy. Olisikin ehkä omituista, jos joku päivän perusasu keräisi 1000 positiivista kommenttia, eikä se oikein palvelisi ainakaan mun blogin tarkoitusta. Se onkin ihan ymmärrettävää. Ei aina ole tarve hehkuttaa ja fiilistellä. Tykkää tai kommentoi kun on erityisen kivaa tai mielenkiintoista tai haluaa kysyä jotakin. 

Se mikä on musta käsittämätöntä, on internetissä ja sitä kautta myös blogipiirissä vellova negatiivinen ilmapiiri. Miten voi kaiken kääntää negatiiviseksi? Miten haluaa jaksaa aina kaivaa ja etsimällä etsiä vikoja ja negatiivisia puolia ja pyörittää niitä jatkuvasti. Ja silloin kun niitä ei löydy, niin luoda ne tyhjästä, ymmärtää tarkoituksella väärin tai yksinkertaisesti vaan aloitetaan joku valheellinen juoru, joka otetaan totuutena. Sillä emmehän me voi puolustautua. Kuka tahansa voi sanoa netissä mitä tahansa ja asia otetaan vastaan totuutena ilman todisteita. Minusta voi sepittää minkä tahansa tarinan, jota ollaan heti komppaamassa pienellä joukolla. "Siis joo, se on just sellanan *vapaavalintainen ruma adjektiivi* et aivan varmasti on totta". Ja jos ja kun bloggaaja joskus kommentoi jotain ja todistaa toisin kuin väitetty, on hän valehtelija, koira-kalikka -vertaus otetaan heti hihasta tai vähintäänkin bloggaajaa syytetään photoshoppauksesta. 

Suurimman osan ajasta annan tän mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja välillä havahdun täysin siihen, kuinka kiusaamismentaliteetin ytimessä olemmekaan. Työpaikkakiusaamisen tai tuntemattoman ohikulkijan kiusaamisen. Miltä tuntuisi joka kerta aamukokoukseen tai työvuoroon mennessä miettiä, mitä ikävää sanottavaa asiakkaat tai työkaverit tai ohikulkijat keksivät tänään. Toisaalta, eivät lukijat ole bloggaajien asiakkaita. Miten voi olla asiakkaita, jos ei ole palvelua tai tuotetta, jota myydään?

Ajatellaan vaikka tilanne niin, että seisoisin kuukauden Senaatintorilla lukemassa Harry Potteria lapsille joka päivä parin tunnin ajan ja siihen alkaisi kertymään perheitä pikkuhiljaa kuulemaan sitä lukemista. Kuukauden lopussa monet olisivat jo tottuneet siihen, että siellä se Anna lukee Harry Potteria, vienpä tänäänkin lapseni kuuntelemaan. Kuukauden aikana ehkä jokunen äiti kysyy lukemisen lomassa, että valvoisinko hetken lasta samalla kun he käyvät vaikka vessassa tai nopeasti piipahtavat kaupassa. Juu, toki. Kuukauden päästä en tulisikaan paikalle. Olisivatko nämä lapset ja äidit asiakkaitani? Saisivatko he vaatia minua olemaan paikalla? Jos olisinkin jatkossa paikalla kolmena päivänä viikossa vähän siihen aikaan kun haluaisin? Ja lukisin ihan mitä haluaisin, en välttämättä aina Harry Potteria. Jos joku kirjakaupan edustaja maksaisi mulle siitä, että lukisinkin vaikka mieluummin Tarua Sormusten Herrasta. Olisivatko nämä kuulemaan tulleet perheet asiakkaitani? Saisivatko he purkaa minuun pahaa mieltään? Sanoa, että kun he niin toivoivat Pikku Prinssiä, mutta en sitä lukenut, niin heillä on oikeus solvata minua? Sanotaan, että minusta tulisi ilmiö. Tapahtumapaikat ja kirjajulkaisijat haluaisivat maksaa minulle siitä, että lukisin heidän kirjojaan tietyissä paikoissa. Kiertäisin omavalintaisesti missä haluaisin lukemassa ja lukisin aivan mitä haluaisin. Toki mulla olisi aina se riski, että kukaan ei tulisikaan kuuntelemaan, ellen lukisi joka päivä samaan aikaan samassa paikassa lukijoiden toiveita. Mikä olisi sinänsä mahdototonta muutenkin koska pikku-Emilia haluaa Nalle Puhia ja pikku-Risto Ryhmä Hauta ja aina jotain harmittaa, että kirja on väärä. Mutta saisiko joku vaatia minulta jotakin? Esimerkiksi saisiko äiti kiukutella, kun lapsensa ei pääsisikään kuulemaan Pikku-Prinssiä tai lukisin sitä väärällä temmolla? 

Analogia on ehkä hieman ontuva, mutta kahden kuukauden lukusessioiden jälkeen, olisiko nämä perheet minun asiakkaitani? No eivät olisi. En siis koskaan rinnasta seuraajiani asiakkaisiini. He ovat yleisö, jolle minä tarjoan viihdettä ja he saavat sitä vapaaehtoisesti seurata tai jättää seuraamatta. On siis hieman hankalaa rinnastaa tätä mihinkään tavalliseen asiakassuhde-ammattiin, sillä lukijat ovat enemmän kuin ohikulkijoita. Kuin päivittäin samassa bussissa kulkevia kanssaihmisiä, jotka istuvat viereen ja juttelevat hetken. 

Miltä tuntuisi istua joka aamu tunnin bussiin työpaikalle peläten sitä, mitä tänään sanotaan. Miten tänään kolmosrivin naismatkustaja kertoo koko bussin etupenkistölle, että mieheni pettää minua ja nelosrivin mies nyökyttelee vieressä, että "no kai nyt kun se pukeutuu noin ja leimaa matkakorttinsakin niin hitaasti!" Miten takarivin mummo huutaa kuinka paljon olet lihonnut/laihtunut ja tullessasi bussiin rattaiden kanssa keskipaikoilla toisten äitien ryhmä alkaa solvaamaan kaikkea siitä, missä asennossa lapsen tutti on siihen, millaiset rattaat sinulla on ja onko sinulla aivan liian seksikäs huulipuna äidiksi ja kuka oikein luulet ylipäätään olevasi samalla tiiraten vatsanseutuasi päivitellen ääneen, että joko nyt on rakkauskiloja tullut tai on pulla uunissa. Ja vierestä joku kovaan ääneen kailottaisi, että "ei niillä mitään rakkautta ole, pakottanut vaan miehensä naimisiin, läski se vaan on!"

Miltä tuntuisi kun jokainen kerta avatessasi suun, joutuisit miettimään miten tämä voidaan tulkita negatiivisesti ja kääntää sinua vastaan? Kun sinulla ei saisi olla mielipidettä etkä myöskään saisi olla mielipiteetön tylsimys? 

Miltä tuntuisi, kun näkisit sen, miten ystäviäsi ja työkavereitasi pahoinpidellään henkisesti päivittäin? Kuinka heistä valehdellaan, heidän yksityisasioita revitellään ja spekuloidaan valheiden kyllästämänä? Kuinka heille toivottaisiin kamalia asioita?

(Leveä tarakka vai kaunis maisema? Kumman valitset nähdä?)

Mä tykkään lukea ja katsoa Netflixistä erilaisia sarjoja dystopioista. Mä kuvittelen mielessäni sellaisen dystopian, jossa kaikenlainen kohteliaisuus ja kunnioitus toisiaan kohtaan on poissa ja kaikkia saa solvata miten haluaa ja jokaista saa kiusata. Ei kaihdeta kunnianloukkauksia, ei kaihdeta rasismia, ei kaihdeta valheellisen tiedon levitystä. Maailma, jossa naapuri saa kailottaa parvekkeelta, kuinka D-rapun Riinalla on varmasti klamydia ja E-rapun Sanna pieksee lapsiaan. Ihan vaan koska Riina ja Sanna ei huutelijaa miellyttäisi. Se ei ole maailma, jossa haluaisin elää. Tuskin kovin moni haluaisi sellaisessa maailmassa elää. Miksi siis niin moni haluaa tehdä meidän nettimaailmasta sellaisen?

Vaikka suurimmalti osin keskustelu blogien ympärillä on positiivista ja tukevaa, maalaa kaikkia viihdealoja, vaikuttamisaloja ja henkilöbrändiin perustuvia aloja sellainen ihmeellinen oikeutettu negatiivisuus, joka on mulle äärimmäisen vaikeaa ymmärtää. Mä käytin puolet junamatkastani tänään katsoen onnellisen koskettavia vauva- ja koiravideoita yhdeltä FB-tililtä. En miettinyt, kuinka joku äiti piti lastaan tai oliko tällä oikeankokoinen tutti ja söikö hän sitterissä vai oliko hän aivan liian nuori käyttämään pölynimuria. Eilen ennen nukkumaanmenoa katsoin hengästyttävän upeita tanssiesityksiä World of Dancesta ja olin aivan häkeltynyt siitä, miten taitavaa porukkaa on. En miettinyt kenenkään ulkonäköä tai sitä onko jollekin tehty jotain kauneusoperaatioita ja onkohan nyt jotkut keskenään pariskunta ja onko se sopivaa. Ei tullut mitään näistä edes mieleen. Nautin vaan kauniista ja iloisista asioista.

Netti on TÄYNNÄ positiivisia, kauniita, henkeäsalpaavan upeita ja mielenkiintoisia kuvia, tarinoita, videoita ja artikkeleita. Miksi käyttäisin kallisarvoista aikaani negatiiviseen, kun voin keskittyä positiiviseenkin? Yks mun suosikkilainauksia on Albert Einsteinin "Stay away from negative people. They have a problem to every solution." Se tuntuu olevan vaan äärimmäisen vaikeeta blogivaikuttajana Suomessa. Vaikka kuinka negatiivisuus on poistettu arjestani, se varjostaa tätä maailman ihaninta ja palkitsevaa ammattiani. Se muokkaa käyttäytymistäni ja halujani bloggaamisen suhteen. Se rajoittaa kirjoitusaiheita ja se värittää suhtautumistani. Ja se saa jopa tietyllä tapaa pelkäämään. Miettimään omaa tekemistä, sanomista ja ajatuksiakin niin, että kyseenalaistan sen, kuka olen ja miten ajattelen ja pelkään hetkittäin olla oma itseni. 

Oon myös huomannut, että herkästi koen tarpeelliseksi vastata kommentteihin, jotka eivät ansaitse vastauksia. Välillä multa kysytään miksi. Koska olen ihminen? Koska haluan puolustautua? Koska en suostu olemaan lyöty vaan lyön takaisin? Koska en ole tarpeeksi hyvä ihminen kääntääkseni toista poskea? Koska tiedän ihmiskunnasta tarpeeksi, että tiedän kääntäessäni toisen posken, saavani vaan mustelman molempiin? Koska minä provosoidun ja haluan edes omassa kommenttikentässäni saada vastata samalla mitalla? Koska musta on nautinnollista näpäyttää idiootteja? Koska voin alentaa heitä kommentillani ja kääntää minuun luodun hyökkäyksen heihin?  Kaikki helvetin huonoja syitä itse asiassa. 

Koska kenen mieltä mä oikein yritän kääntää? Niiden "Susaneiden", joiden kanssa keskustelu ja väittely on kuin yrittäisi tehdä pahvilaatikosta silkkihuivia. Ei se vaan jumalauta onnistu. Tai kenen mielipiteeltä haluan suojautua? Niiden "Susaneiden", joiden mielipiteellä on vähemmän väliä kuin muurahaisella automme tuuli-ikkunassa?  

Ihmiset haluavat parempia johtajia ja politiikkoja, jotka tekevät muutoksia. Ihmiset haluavat kitkeä rasismin ja kaikenmuotoisen kiusaamisen. Ihmiset haluavat muutosta, mutta eivät muutu itse.

Mä en ole ikinä koskaan jättänyt anonyymiä negakommenttia kellekään. Mä en ole koskaan solvannut syyttä suotta tuntematonta tai kirjoittanut mitään vihapostia kellekään. Mä en oo osallistunut netin vihakeskusteluun silloin kun olen sellaiseen törmännyt ja pyrkinyt omalta osaltani ilmiantamaan sen pois. Enkä tee sitä jatkossakaan.

Mut nyt ajattelin viedä sen seuraavalle ulottuvuudelle. Kuorrutan itseni vihapuheen teflonilla. Jatkossa kun saan ärsyttävän ja ääliömäisen kommentin, avaan YouTuben ja katson jonkun söpön eläinvideon. Lasken kymmeneen ja muistutan itseäni siitä kuinka paljon hyvää elämässä on ja kuinka merkityksettömiä internetin "Susanit" on. 

If you want change, be an agent of change. I intend to be. 

Ja haastan kaikki muutkin. Ohittakaa negatiivinen, keskittykää positiiviseen. Kaikessa, myös netissä.

Pages