Ladataan...
Mungolife

Tänpäiväinen mielipidemaanantai on itse asiassa vähän erilainen, sillä mulla ei ole päivän aiheesta mitenkään vahvaa mielipidettä vaan seilaan viikon, tunnin ja vartinkin välein eri mielipiteiden välillä. 

Ollessani raskaana ja jo ennen sitä, ajattelin aina, että lapsen saaminen tarkoittaa mulle ainakin 2-3 vuoden sitoutumista lapsen kotihoitoon. Halusin olla päävastuussa siitä, mitä kaikkea lapsi oppii, mitä syö, milloin nukkuu yms. Olen lähipiriissä olevan päiväkodissa hoitajana toimivan ihmisen ajatuksista saanut usein varsin negatiivisen mielikuvan ja lisäksi vielä kuullessani monien päiväkotien sisäilmaongelmasta, en oikein ole osannut kuvitella lastani hirveän pienenä hoitoon. Nyt kun lapsi on vuoden ja yhdeksän kuukautta, olen kahden vaiheilla asian suhteen ja se pohdituttaa edelleen. 

Saako lapseni hyvää kotihoitoa vai ryöstänkö häneltä mahdollisuuden päikkykavereihin ja ikäistensä seuraan? Kasvatanko itsevarmaa ja itsenäistä lasta vai kasvatanko minäminäminä-tyyppiä, josta tulee hankala ja inhottava tyyppi isompana? Ja miten iso painoarvo koko ratkaisulla on ylipäätään hänen kehittymisensä kannalta? 

Tällä hetkellä poikamme on kotihoidossa ja hänellä olisi tiedossa hoitopaikka syksyllä hyvältä vaikuttavassa paikassa. Vai onko sekään sitten hyvä? En tiedä. 

Juuri nyt Dante on siis kotihoidossa. Se on palapeli, jossa molemmat mummit osallistuvat ja kolmena päivänä viikossa jompikumpi vanhemmista on etäpäivää, jolloin meillä on sama lastenhoitaja aina kotona. Hoitaja on superihana ja Dante tykkää hänestä. Mummien kanssa poika tulee hirveän hyvin toimeen ja viihtyy kotona. Lasten seuraakin tuntuu saavan ihan sopivasti. Maanantaisin on yleensä pari tuntia perhekerhossa, tiistaisin muskarissa, missä muskarin jälkeen leikkii lasten kanssa. Torstaisin on taas perhekerhoa ja perjantaisin on oman ikäisten temppukerho. Välillä nähdään samanikäisiä lapsia, käydään puuhaamassa leikkipaikoilla ja kerran viikossa käydään kolmen tunnin reppupäivässä, jossa on hoidossa noin kahdeksan lapsen joukossa 2-3 hoitajan valvonnassa. Hyvin on mennyt. Palapelin palasten järjestäminen mun kahden kaupungin välissä tapahtuvan työn, miehen työn ja muualla asuvien mummien kanssa on aina välillä vaatinut multa aika isoa panostusta, mutta kuitenkin yllättävän hyvin tämä menee. Lapsi on kiintynyt niin mummeihin kuin lastenhoitajaan, jonka kanssa oli aivan riemuissaan kuukauden tauon jälkeen. 

Mutta. Samalla mietityttää, että pitäisikö tämänikäisen mennä jo päiväkotiin? Tämä ajatus on alkanut heräilemään viime aikoina. Ei niinkään sen vuoksi, että me aikuiset haluaisimme lapsen laittaa päiväkotiin, vaan positiivisten kokemusten kautta kun lapsi on ollut hoidossa. Reppupäivästä poikaa hakiessa kolmen tunnin kohdalla saa häntä jahdata pitkin kerhotilaa, eikä kotiin ole kiire. Ja sinne yleensä myös jäädään kovin positiivisin mielin. Tulee väkisinkin mieleen, että onko lapsen oma tarve nyt enemmän sille sosiaaliselle kanssakäymiselle lasten kanssa vai ei? Samaan aikaan jokainen soluni huutaa, että hänellä on vuosia vielä eri instituutioissa, joten mikäs kiire tässä on? 

Meillä olisi tiedossa paikka ensi syksystä pienpäiväkodissa, jossa on alle 10 lasta kahdella hoitajalla. Hoito tapahtuu kodinomaisessa ympäristössä. Paperilla kuulostaa superhyvältä, mutta tuttujen kokemuksia kuunnellessa tulee väkisin ajatelleeksi, onko isompi ryhmä kuitenkin parempi. Enemmän kavereita? Enemmän erilaista sosiaalista kanssakäymistä? Vai onko parempi, jos on vähemmän lapsia per hoitaja ja lapsi saa yksilöidymmin hoitoa? 

Aina kun mietin, että laittaisimme lapsen jo aiemmin hoitoon, mietin miten pahalta tuntuisi luopua ihanasta lastenhoitajastamme ja kunnan perhekerhosta ja reppupäivistä tuttujen ihanien hoitajien kanssa. Toki lapsi varmasti kiintyisi uusiinkin hoitajiin, mutta kannattaako alkaa korjaamaan jotakin, mikä ei ole rikki? Dantehan on siitä ihmeellin nukkuja, että vetää edelleen 2-3 tunnin päiväunia päivittäin ja nukkuu 12 h yöunia. Ja on vähän aamu-uninen. Onko vielä mitään järkeä alkaa laittamaan lapsen kelloa uusiksi, kun hän itse viihtyy näin? Toki jos lapsi alkaisi heräämään aiemmin, menisi hän myös nukkumaan aiemmin, mutta tämä vain tarkoittaisi sitä, että lapsi näkisi työssä olevaa vanhempaa aina iltaisin lyhyemmän aikaa. Tällä hetkellä Dante menee nukkumaan 20 ja 21 välillä ja herää 8-9 välillä. Päikkärit nukkuu 13-16 välillä ja se sopii hirveän hyvin siihen, että isi tai äiti tulee kotiin 16 ja 17 välillä yleensä. 

Jotenkin tuntuu ihanalta, että hän saa nukkua päikkärit omassa sängyssä, omassa huoneessa. Syödä omaa kotiruokaa, puuhailla omassa aikataulussa. Edessä on vuosien koulutaival, jossa joutuu elämään herätyskellon ja muiden tekemien aikataulujen kanssa. Eskariin ei ole kuin neljä-viisi vuotta ja siitä alkaakin ainakin 10 vuoden mittainen kouluelämä. 

Ja miten haave toisesta lapseta vaikuttaa tähän kaikkeen? Jos haluaisimme lapselle pikkusisaruksen, niin missä vaiheessa lapsi kannattaisi laittaa päivähoitoon? Ennen vauvan saapumista? Onko siinäkään sitten järkeä, jos itse on kuitenkin vauvan kanssa kotona? Tunteeko lapsi itsensä hylätyksi, jos hänet laitetaan hoitoon ja sitten tulee vielä toinen lapsi perheeseen? 

Välillä mietin osa-aikaista päivähoitoa, jossa lapsi olisi vain puoli päivää hoidossa. Best of both worlds eli rusinat pullasta, vai ei kummankaan hyödyt? Toisaalta mietin, miten ihanaa olisi, jos lapsi viihtyisi ikäistensä kanssa hoitopaikassa ja toisaalta mietin, kuinka kamalaa olisi, jos hän ikävöisi ja tämä jotenkin vaikuttaisi kiintymyssuhteeseen. 

Ja sitten mietin, että kaikki ihanat täysijärkiset ja tunneälyltään osaavat ystäväni ovat kaikki eri lähtökohdista. Osa on ollut kotihoidossa 5-vuotiaaksi asti, toiset menneet tarhaan 9-kuisena. Ei se heissä aikuisena näy. Loppujen lopuksi moni asia tässä on sattumien summa, johon en voi vaikuttaa ja lapsen kehitykseen todennäköisesti vaikuttaa miljoona muuta asiaa. Mutta silti käyn tätä vertailua ja pohdintaa mielessäni jatkuvasti. Enkä ole yhtään viisaampi tänään kuin eilenkään.

Haluaisinkin kysyä teiltä lukijat, mihin ratkaisuun te olette päättäneet, ja miksi? Kuten ehkä huomata saattaa, näen molemmissa vaihtoehdoissa miinukset ja plussat, enkä koe kumpaakaan huonona ratkaisuna. En siksi halua keskustelua, jossa väitellään aiheesta jyrkästi toinen vaihtoehto teilaten, vaan lähinnä mua kiinnostaa minkä ikäisenä lapsi meni hoitoon, miksi ja miten se meni? Ja jos olisi voinut toimia toisin, olisiko? 

Tässäkin koen, että lapsen luonne vaikuttaa asiaan paljon, mutta samalla mietin, että niin paljoa ei voi sälyttää pienen lapsen harteille. Vaikka poikamme on aktiivinen, energinen, leikkisä ja aika rohkeakin, en silti koe, että se olisi tae siitä, että varhaiskasvatus kodin ulkopuolella olisi oikea vastaus. Se voisi ruokkia näitä piirteitä ja palvella niitä, tai sitten se tekisi päinvastoin. Asiat on niin yksilöllisiä. 

Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että taloudellisesti meillä ei ole pakottavaa tilannetta tehdä ratkaisua suuntaan eikä toiseen. Voimme pitää lapsen kotona vielä pidempään tai voimme laittaa hänet yksityiseen päivähoitoon. Mutta kun vielä osaisi päättää mikä olisi lapselle parhaaksi? 

Ladataan...
Mungolife

 

Niin paljo kuin rakastankin kesää, aurinkoa ja palmuja, niin kyllä tällainen pakkastalvi valkoisine lumipeitteineen on mun mieleeni myös. Voi kun ei olisi pimeää, niin ei olisi ikinä tarve paeta talvilomalle jonnekin, missä valoa riittää vielä klo 16 jälkeenkin. Toisaalta, sitä valoa ja vaaleutta voi tuoda päiviin myös pukeutumalla hieman vaaleampaan. Mulla vaan on vähän huono tapa vetää koko talvi mustanpuhuvissa asuissa, joissa ainoa väripilkku on huulipuna. Niinä päivinä kun muistan huulipunan. Vaaleanpunainen pörröinen H&M:n takkini on erittäin helppo ja kiva keino pehmentää asu vaaleaksi ja hempeäksi, ja hyvin usein siihen turvaudunkin. Tää ihana vaahtokarkkitakki on aikanaan löytynyt Kuopion Hennesin alerekistä ja on mun ehdottomasti kehutuin takki. Se on myös kestänyt nyt pari vuotta käytössä ihan uudenveroisena, mikä on mun mielestä erittäin hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvita hintavaa hankintaa eikä välttämättä sitä kaikista parhaista materiaaleista tehtyäkään saavuttaakseen hyvän ja kestävän lopputuloksen. 

Multa itse asiassa aika usein kysytään, miten mun neuleet ja takit pysyy hyvänä. Vastaus on oikea säilytys ja pesujen minimoiminen, tuuletus, kashmirkamman ja nukanpoistajan käyttö. Niillä pääsee itse asiassa tosi pitkälle. En oo ikinä pessyt yhtäkään mun villakangastakkia. Tuuletan, jos on tarvetta, kampaan tai käyn nukat läpi tarvittaessa ja muutoin säilytän aina henkarilla roikkuen. Neuleiden kanssa vähän sama juttu, todella harvoin pesen niitä. Mulla on aina aluspaita tai -toppi päällä, käytän hyvää dödöä tai antiprespiranttia ja itse asiassa mä myös hikoilen tosi vähän. Edes urheillessa tai saunassa. Jos tuntuu tarpeelliselta, tuuletan neuleen tai takin ja pahimmassa tapauksessa pakastan. Jos tulee tahra, en konepese koko neuletta, vaan pesen paidan käsin ja poistan tahran. Aika harvoin itse asiassa tulee mitään tahroja. Säilytän mun neuleet rullattuna kaapissa (ei mee ruttuun) ja takit henkarilla. 

Mä pyrin useimmiten ostaa luonnonkuitua, kuten puuvillaa ja villaa (kashmir, mohair, alpakka, merino...), mutta aina välillä jossakin vaatteessa on ihana malli tai leikkaus tai jotain muuta, ja päädyn kuitenkin ostamaan keinokuitua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseinen vaate olisi jotenkin laaduton. Ennen kaikkea oon oppinut vuosien varrella, että hinta ei ole laadun tae. Mulla on yks Soft Goatin neule, joka oli jo kolmen käyttökerran jälkeen ihan nyppyyntynyt ja mulla on lukuisia H&M:n kashmirneuleita, jotka on edelleen kuin uusia, vaikka niitä on käytetty paljon enemmän. Joissakin asioissa mun mielestä perus ketjuliikkeet tekevät jopa parempaa jälkeä kuin kalliimmat. Vaikka hintavista sukkahousuista on tullut kokeiltua useampia, mä palaan aina vaan H&M:n sukkiksiin. Ne on musta parhaita. Kestää käyttöä, ja mä en yksinkertaisesti pystyisi laittamaan hirveän montaa kymppiä sukkiksiin, kun kotona asuu koira, joka saattaa ne repäistä ja olen niin tohelo, että osun herkästi sukkiksiin itsekin jollakin terävällä. 

Se, missä mä en kuitenkaan koskaan vaihda, on nahasta tekonahkaan ja kaulahuiveissa/pipoissa tekokuituihin. Mun kaikki huivit on villaa jossakin muodossaan ja mun nahkatuotteet on aitoa nahkaa. Vaikka tekonahkaa on kuinka kehitetty, ei nahan ja tekonahan tuntu oo yhtään samanlainen ja niiden kestävyys on ihan eri maailmoista. Voisi kuvitella, että esim. kuvissa olevat vaaleat mokkasaappaat olisivat ottaneet jo osumaa kastuessaan lumeen useamman kerran ja oltuaan käytössä jo lukuisia kertoja. Mutta ei, ne näyttää yhä ihan täysin uusilta. Lumen jälkeenkin ne kuivuvat ilman mitään jälkiä, en kyllä tosin laita beigejä mokkasaappaita niihin loskauimis-keleihin, vaan ihan pakkaslumesta kun puhutaan. 

Näin pakkaskeleillä aidon villan ja keinomateriaalien ero on myös se järkyttävä sähköisyys, mitä akryyli ja muut tekokuidut aiheuttaa. Yritäpä pukea päälle tekokuituinen toppi ja siihen päälle akryylineule. Vähän veikkaan, että sen jälkeen hiukset kiipeilee seiniä pitkin. Mulla on näissä kuvissa puuvillaneule, kashmirvillainen hame, kashmihuivi ja takki, eikä hetkeekään sähköistänyt. 

Mun olennaisin vaatteiden "säästö"vinkki on se, että kotona ja kodin ulkopuolella pidetään eri vaatteita. Kotona remutessa, sohvalla rötvätessä tai siivoillessa ei pidetä niitä laadukkaita vaatteita, vaan mukavia kotivaatteita. Mulla on esim. yhtenä kotivaatteena vanha kashmirneuleeni, jonka hihaan on tullut tahra, joka ei lähde. Oon pitänyt paitaa kotikäytössä sen jälkeen, kun se tahra aina ärsytti. Mun kotivaatteina on useimmiten mukavat kashmirhousut ja neule, joku mukava pyjamasetti ja aamutakki tai sitten verkkarit ja t-paita. 

Oon huomannut, että aika lailla samaa ideologiaa noudatan Danten vaatteissa. Kotioloissa käytetään jo vähän tahrattuja pehmeäksi pestyjä t-paitoja ja housuja tai shortseja. Perus puuvillavaatteet hankitaan melkeinpä aina perus ketjuliikkeistä (H&M, Lindex yms.) tai kirppareiltaki, mutta ulkovaatteet ja nätimmät käyttövaatteet on usein hintavammilta merkeiltä (suosin kotimaisia Gugguuta, Pono Designia ja Metsolaa ja ulkolaisista Polarn o Pyretiä). Esimerkiksi talveksi hankin pojalle merinokerraston PoPilta ja ulkovaatteet on lähes kaikki Gugguulta. Talvikengät ostin Uggilta ja Reimalta. Uggilta nätit ja pakkasella pehmeän lämpimät saappaat on kuiviin päiviin, Reimat kestää käyttöä. Meillä on itse asiassa myös kaksi haalaria, yksi pihalla remuamiseen ja yksi sit sellaisiin tilanteisiin, kun on enemmän vaunuissa yms. Mini Rodinin pandahaalari on jämerä ja kestää hyvin käytössä, Gugguun pehmeä ja ylellinen talvihaalari kestää sekin, mutta siinä on pehmeämpi materiaali, joten en halua kuluttaa sitä liukumäessä. Mikäs järki siinä sitten on? No, se Gugguun haalari palvelee useamman kuin yhden lapsen tällä logiikalla. Oon myynyt tosi vähän Danten vaatteita, koska toivon, että meille tulee joskus toinen lapsi, joka saa kyllä käyttää saman vaatekaapin sen sijaan, että ostellaan hirveesti mitään uutta. Lisäksi mulla on kaksi pikkusiskoa, joille ehkä joskus tulee lapsia. Meidän vauvanvaatteet ja lasten vaatteet on aika ajattomia ja nättejä hyvälaatuisia vaatteita, jotka palvelee käytössä pitkään. Harmi vaan, että lapsi kasvaa niin nopeesti, että se "pitkään" ei toteudu, siksi olen ajattelut, että samat vaatteet saa palvella useamman lapsen lähipiriissä. 

Käytän aika paljon samaa ideologiaa lapsen kanssa kuin aikuistenkin. Mua oikeesti sattuu silmiin, kun välillä mun mies kulkee kotona farkuissa. Ei ei ei. Pyydän yleensä nätisti vaihtamaan kotivaatteisiin :D Se on tapa, joka on opittu kotoa ja jotenkin sitä noudattaa aina edelleen. Nytkin kirjoitan kashmirneuleista ja ylipolvensaappaista ja istun kotona kulahtaneissa kashmirverkkareissa ja vanhassa t-paidassa, joka on niin monta kertaa pesty pesukoneella, että se on jo ihan pehmeä. 

Kuten olen joskus kirjoittanut, mun mielestä paras tapa olla ekologinen, on sellainen, joka hyödyttää itseä, eikä tunnu hirveältä luopumiselta. Meillä tää toteutuu esim. tässä vaatehuollossa ja -käytössä pienissä asioissa. Meillä ei vaihdeta lakanoita joka viikko, koska se on ihan naurettavaa mun mielestä pestä lakanat kerran viikossa. Meillä ei pestä puolityhjää pesukonetta ikinä, meillä ei oo kuivausrumpua. Kun esim. neulevaatteet tuulettaa pesukoneen sijaan, on niiden elinaika paljon pidempi. Kun vaatteita ei turhaan konepese yhden pienen tahran takia tai joka käytön jälkeen, ne säilyy paremmin. Meillä pestään ainoostaan alushousut ja sukat yhden käyttökerran jälkeen. Ja hikiset urheiluvaatteet. Kun vaatteista pitää huolta vaatehuollolla, niiden arvo säilyy. Jos vaatteet myöhemmin myy, on se vaatehuolto selvää säästöä omaan rahakirstuun. Viikon aikana usein keräillään yhteen pyykkikoriin raikastusta/pesua tarvitsevat vaatteet ja pieneen pyykkikoriin Danten vaatteet, joissa on ruokatahroja tms. Sitten pestään tahrat käsin ja pestään kaikki vaatteet (myös ne esipestyt) kerralla koneessa. Ja mikä olennaisinta; säähän sopivat vaatteet joka kerta! Kurakelillä kuravaatteet lapselle ja äidille kumpparit tai saappaat, jotka ei kärsi käytössä. Ei valkoisia lenkkareita tai vaaleita kenkiä päälle loskaan tai sadekeleille. Mä en voi sanoa, että varjelen vaatteita, mutta pidän itteäni tosi järkevänä ja suunnitelmallisena niiden käytön suhteen. Kun olen pitänyt kaulassa huivia ja olen pitänyt jotain hajuvettä, saatan heittää huivin tunniksi terassille tuulettumaan ennen kuin rullaan kaappiin. En pidä neuleita henkarissa, sillä ne venyvät, en pue valkoista paitaa upouusien sinisten farkkujen kanssa värjäytymien pelossa. En konepese ikinä neuleita, konepesen yleisesti ottaen aika kylmissä asteissa (paitsi pyyhkeet ja lakanat), kaapeissa on kosteudenpoistajia ja tuoksupusseja ja inventoin jatkuvasti vähälle käytölle jääviä vaatteita uusiin koteihin. Arvostan ihan yhtä lailla mun H&M:n takkia kuin mun Burberryn talvitakkia. Panostan asusteissa ja ulkovaatteissa klassisiin ja ajattomiin vaatteisiin, jotka kestää vuosia käytössä. Ja tää on sellainen asia, mikä usein väärinymmärretään. En lupaa, että käytän tiettyä vaatetta tästä ikuisuuteen, vaan vaikka myisin vaatteen eteenpäin, saa se hyvin todennäköisesti uuden elämän jossain muualla, jos se on ajaton ja joka trendikauteen sopiva, eikä trendikäs yhden kauden tuote.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Usein oletetaan, että bloggaajalla näkyvät jutut on tosi uusia, ja siks ajattelin omastakin mielenkiinnosta alkaa pitämään asukuvien ohessa pientä vuosiluku-kirjaa samalla kun ilmoitan vaatteiden hankintapaikat. Se on musta itsestäni kiinnostavaa, sillä on aina välillä hauska havahtua siihen, kuinka vanha joku uudenveroiselta näyttävä vaate on :) Näissä saattaa ajoittain mennä pieleen, mutta yritän muistaa mahdollisimman monen oikein :D 

STUART WEITZMAN saappaat (2018) / NO LABEL karhmishame Kiinasta (2016) / COS Neuletunika (second hand 2016) / COS huivi (2016) / LOUIS VUITTON laukku (2017) / LINDEX kynsikkäät (about 2014) / H&M takki (2016)

Miten te huollatte teidän vaatteita? Kertokaa parhaat niksinne! :) Ja tietenkin, mitä te tykkätte tästä asusta? :)

Pages