Nyt perjantaina haluaisin jakaa teidän kanssa mun viisi lempibändiä ja niiltä mun lempibiisejä. Tätä kirjoittaessa meni iät ajat, koska piti jäädä kuuntelemaan niin monta biisiä ja samalla muistelemaan niin paljon muistoja. Se on kummallista, miten ihmisillä isoimmat muistot jää kiinni erilaisiin asioihin. Jotkut muistaa tuoksusta jotain. Mulla on edelleen samoja tuoksuja, mitä oon käyttänyt nuorempana, mutta ne ei aiheuta mitään sen kummempia tunteita. Harva ruoan tuoksu tai viinin tuoksu tai vaikkapa mieheni hajuvesi herättää jotain muistoja. Mutta musiikki… Siihen on sidottu mulla niin paljon muistoja, niin paljon tunteita. Voin palata tiettyyn hetkeen ja kokea ja tuntea sen hetken ihan täysin, lähes yhtä voimakkaasti, nyt vuosien päästä. Elää sen kaiken uudelleen. Ja voi että näissä biiseissä on paljon menneisyyttä mukana. Ja onneksi joka päivä niihin tulee uusia muistoja.

Mutta niin, mitkä ovat mun viisi lempibändiä?

POETS OF THE FALL

Varmaan ainakin 15 livekeikkaa nähneenä väittäisin lukeutuvan bändin uskollisiin faneihin. Bändin lempibiisi on kuunneltu mun iTunesissa aikanaan 1521 kertaa, tämä siis ennen siirtymistä Spotifyn ihmeelliseen maailmaan. Mä löysin Poets of the Fallin jo ekan levyn aikoihin vuonna 2005. Illusion & Dream iski aikanaan niin vahvasti mun musamakuun, että ostin levyn ja kuuntelin sen lähes puhki. Levyjä bändillä on vuosien varrella tullut monta, lempibiisejä on paljon ja joka levyltä löytyy jotain, mikä on musta ihan mieletöntä. Osaan oikeesti varmaan 30 biisiä ulkoa.

Rakastan Poets of the Fallin sanoituksia, englannin kielellä leikkimistä ja ennen kaikkea Markon virheettömän täydellistä englannin lausumista, mikä ei oo missään nimessä itsestäänselvää suomalaiselle bändille. Rakastan tarinoita, niiden jatkumoa, musavideoiden monikerroksista tarinaa, joka jatkuu välillä usean levyn verran. Markon ääni on täydellinen falsetista baritoniin ja toimii kaikessa. Bändi on myös tosi monipuolinen, balladeista rokkaavampiin biiseihin ja kaikkeen niiden välillä. Nää biisit herättää aina ihan älyttömästi tunteita ja ajatuksia, jaksan kuunnella niitä tunnista toiseen ja vuodesta seuraavaan.

Livenä bändi on ihan mieletön. Ammattitaito ja osaaminen on ihan omaa luokkaansa ja sellainen aitous ja yrittämättömyys olla jotain muuta kuin mitä he ovat, tulee läpi. Vaikka oon nähnyt ihan hirveen monta keikkaa bändiltä koskaan ne ei oo tuntunu toisinnolta toisistaan, vaan aina niissä on jotain uutta, uusi tapa tulkita niitä samoja tarinoita. Marko on erittäin teatraalinen esiintyessään ja ajoittain ilmeilyltään ja liikehdinnältään jopa mielipuolisen oloinen. Samaan aikaan tämän teatraalisuuden kanssa hänessä on jotain hyvin helposti lähestyttävää ja sellaista aidon minimalistista. Mulle ei koskaan tuu sellainen olo keikalla, että nyt yritetään tehdä vaikutus ja mieletön show, vaan tulkita ne kappaleet ja välittää ne tunteet faneille ja yhdessä fanien kanssa.

Jotain kertonee se, ettei mun tarvinnu miettiä hirveän pitkään, minkä bändien kappaleita meidän häissä on erityisasemassa. Siinä missä meidän häätanssi oli Mötley Cruen tahtiin, mä tulin itse seremoniaan Poets of the Fallin soidessa. Mikään ei olisi tuntunut yhtä oikealta kuin tulla isäni kanssa mieheni luokse samalla kun instrumentaaliversio Cradled in Lovesta soi kaiuttimista. Mulla nousee edelleen iho kananlihalle kun kuulen tuon biisin instrumentalina.

Lempibiisit:
Illusion & Dream, War, Cradled in Love, Jealous Gods, Carnival of Rust, Dreaming Wide Awake, Ballad of Jeremiah the Peacekeeper, Daze, Kamikaze Love, Smoke and Mirrors, 15 Min Flame, Temple of Thought, The Distance, The Lie Eternal, King of Fools, My Dark Disquiet, The Sweet Escape, Overboard. Tästä kannattaa muuten kuunnella ehdottomasti myös ranskankielinen Partir avec moi. Ranskaa laulava Marko Saaresto oli melkein liikaa mulle 😀

”We took a gamble with this love / Like sailing to the storm
With the waves rushing over to take us / We were battling against the tide
You were my beacon of salvation / I was your starlight”

”The way you walked in / I would kiss the earth beneath your feet”

”I’m here tonight, the passion of your life.
To up the stakes, you will be like me in time. So let me come inside, your heart, your mind.
Hell, I dare you to see yourself in a different light, where my hungry desire finds oblivion in your embrace
all mistakes forgiven in your embrace.”

”Dreams have nothing on my reality”

”Could you hold us up if I would drag us down?
Resurrect emotions from our past
N’ if they had a king for fools would you wear the crown?
Build us up again and make us last”

(Kuva: Biffy Clyro)

BIFFY CLYRO 

Pienen pieni osa minusta saa aina sellaisen pienen mielihyvän piikin kun Simon Neil lausuu täydellisellä skottimurteella ”all that glitters ain’t gold” tai saman biisin ”nobody knows” kohta. Mä rakastuin Biffy Clyroon hmmm oisko ollut 2012. En oo ihan varma. Rakastan tota Biffy Clyron musiikkia ja sellaista iloisen melankolista sekoitusta. Mulle tää on jotenkin rentouttavaa rock-musiikkia, jota jaksan kuunnella loputtomasti. Biffynkin olen nähnyt livenä ainakin kahdesti, mutta ehkä oon jo unohtanut jotain. Se on kyllä sellainen bändi, jonka haluaisin nähdä pian uudelleen livenä, koska edellisestä kerrasta on jo vuosia.

Näissä biiseissä on ihan luvattoman paljon muistoja, ihania elämänmakuisia muistoja. Tosi moni näistä on sellaisia, jotka mieheni nappasi soittolistalleen suhteemme alkuvaiheessa ja niitä on kuunneltu paljon yhdessä. Tää on mun näistä lempibändeistä siitä poikkeuksellinen, etten tiedä bändistä juuri mitään. Yleensä otan kaikesta kaiken selvää, mutta tästä oon vaan jotenkin tyytynyt kuuntelemaan musiikkia ja tuota korvia hivelevää lausumista 😀 Mun iTunesin kautta aikain toiseksi kuunnelluin biisi on Biblical ja mä edelleen sulan niihin ensinuotteihin ja ”Baby if you could, would you go back to the start?” Se herättää niiiiin paljon muistoja, niin paljon ajatuksia, niin paljon nostlagiaa, onnellisia muistoja ja hyvää oloa.

(Ruisrock 2013)

Lempibiisit:

Biblical, Bubbles, Different People, God and Satan, Opposite, The Joke’s on Us, A Girl and his Cat, Many of Horror

”Baby if you could would you go back to the start?
Take any fresh steps or watch it all fall apart again?”

”You can build a house but not a home”

”I talk to God as much as I talk to Satan ’cause I want to hear both sides”

”I savour hate as much as I crave love because
I’m just a twisted guy”

”You are in love with a shadow that won’t come back”

AVENGED SEVENFOLD

Poetsin ja Biffyn vastapainona paljon raskaampaa, mutta samalla ihan yhtä koskettavaa rockia. Rakkauteni Avenged Sevenfoldiin taisi syntyä joskus 2009/2010 tienoilla, kun hengasimme paljon Bar Bäkkärillä tyttöjen kanssa ja biisit jäi korvamatoilemaan mulle. Sittemmin olen ollut keikalla kahdesti (vai kolmesti?) ja edelleen kuuntelen A7X:a aika paljon. Eniten nimikkolevyä ja Nightmare-levyä ja kaikkia niitä lempibiisejäni. Nykyään tulee jonkin verran vähemmän kuunneltua tätä, koska tuntuu hieman liian raskaalta lasten kuunneltavaksi (en kyllä edes itsekään tiedä miksi), mutta aina yksin ajaessani tai kuulokkeilla musiikkia kuunnellessa mä luukutan jotain vanhoja suosikkejani ja muistelen tuota tiettyä ajanjaksoa elämästäni, jolloin Avenged oli isossa roolissa ja sen biisejä kuunnellen tuli elettyä niiiiiiin paljon erilaisia tunteita ja hetkiä.

A7Xiin liittyy itse asiassa tosi hauska muisto. Oltiin ystäväni Merin kanssa katsomassa Mötley Crueta New Yorkissa ja muutenkin siis matkalla siellä ja lennettiin sitten Nykistä Losin ja Sydneyn kautta Brisbaneen ”kotiin”, asuimme silloin Gold Coastilla Australiassa. Nyt en muista oliko siihen aikaan vielä se iphonen näköinen ipod mulla vai sitten yksi niitä vanhimpia iphoneja, mutta joku podi/puhelin kuitenkin. Lentoa varten piti siirtää musiikkia sille tai ladata tai jotain (hitto kun ei tostakaan oo ku 9 vuotta mutta tuntuu lähes esihistorialliselta) ja mä jotenki tyrin sen siirron ja mulla oli joku siis kymmenkunta biisiä silloin vaan siinä soittimessa, pelkästään Avengedia. Luukutin niitä sitten repeatilla koko lennon Nykistä Losiin ja välilaskun latailin sitten musaa koneeltani siihen puhelimeen. (Kelatkaa, ettei kovin monta vuotta tosta taaksepäin me käytettiin walkmaneja ja levyllä tosiaan oli se kymmenkunta biisiä! Apua mä oon vanha! :D) No, olin siinä sen viitisen tuntia kuunnellut pelkkää Avengedia nonstop ja olin jo siis silloin fani. Meillä oli ajoitettu Nykin reissu niin, että ehdittiin ajoissa kotiin, jotta päästäis Avengedin keikalle Brisbanessa. Siinä kun vielä portilla yritin nopeasti siirrellä sitä musiikkia, niin ohi käveli joku porukka, joka näytti, no muusikoilta. Jotenkin kiinnitti huomion ne tatuoidut näyttävät herrat siinä, mutta aivot ei keskellä yötä jotenki toiminu ihan täysillä. Meidän mennessä koneeseen me käveltiin ykkkösluokan/bisnesluokan/whatever läpi omille paikoillemme. Samat herrat osui edelleen silmään, mutta ei vieläkää mitkään kellot soineet. Sitten siellä rivillä 70jotain hehkulamppu syttyi ja tajusin, että kyseessä on Avenged.

Sydneyssä yritin ensin kuikuilla bändin jäseniä, mutten äkkiseltään nähnyt heitä. Siinä odotellessamme jatkolentoa (mä en edelleenkään välillä meinaa ymmärtää, että ne oikeesti lensi siis reittilennolla ja välilaskulla vaimoineen ja kaikkineen) mä bongasin bändin laulajan vaimonsa kanssa ja jossain valvotun yön deliriassa suuntasin juttelemaan M.Shadowsille. Juteltiin siinä itse asiassa sitten yllättävän pitkään isommankin porukan kesken ja lähdettiin sitten hakemaan Merin kanssa kahvia jättäen bändin rauhaan. Oltiin Merin kanssa molemmat sillon ihan kunnon purkkiblondeja ja kun kävelimme pois bändin luota, meidät ympäröi ykskaks lauma oliskohan ollut japanilaisia nuoria tyttöjä, jotka halusivat meidän kanssa yhteiskuvaan. En tiedä erehtyivätkö he pitämään meitä jonain muuna kuin olimme (jostain syystä kun olin nuori ja blondi monet aasialaiset näki minussa samaa kuin Paris Hiltonissa ja Britney Spearsissa, mitä en kyllä allekirjoita :D), mutta he halusivat ehdottomasti yhteiskuviin meidän kanssa ja vaihtelivat siinä vielä kuvan ottajaa. Voitte kuvitella millainen meteli lähtee kymmenkunnasta innostuneita nuoria tyttöjä? Tää kaikki tapahtui muutaman metrin päässä siitä, missä Avengedin koko bändi seisoi täysin ilman, että kukaan (muu kuin me) heitä häiritsi. Muistan ikuisesti, kun he näytti hyvin hämmentyneeltä 😀 Vähän sellainen, ”pitäisikö meidän tietää keitä te olette?” ilme 😀 No anyway. Ikimuistoinen kohtaaminen.

Lempibiisit:

Afterlife, Almost Easy, Dear God, M.I.A, So Far Away (bändin kitaristin kirjoittama bändin edesmenneen rumpalin muistoksi), Welcome to the Family, Nightmare, Seize the Day, Bat Country ja A Little Piece of Heaven, jonka sanat on ihan huikeet 😀 (Luulin monta ekaa kuuntelukertaa, että se on rakkauslaulu, mut se on ihan sekopäinen biisi, kannattaa kuunnella ensin ja sit lukea sanat 😀 Ja kattoa musavideokin.) 

”And a word to the wise when the fire dies / You think it’s over but it’s just begun”

”I don’t belong here, I gotta move on dear escape from this afterlife / ’Cause this time I’m right to move on and on, far away from here
Got nothing against you and surely I’ll miss you / This place full of peace and light, and I’d hope you might / take me back inside when the time is right”

”A final song, a last request / A perfect chapter laid at rest / Now and then I try to find / A place in my mind/ Where you can stay/ You can stay awake forever”

”Fight for honor, fight for your life / Pray to god that our side is right / You know we won but still we lose, until I make it home to you”

VOLBEAT

Tänki mä oon nähny varmaan viitisen kertaa livenä ja kuunnellu pari levyä puhki. Viime vuonna jotenki himmailin lippujen kanssa kun Helsingin marraskuun keikalle tuli liput myyntiin, ajatellen tuota vauvahommaa, kun Mytty ois ollut parikuinen keikan aikaan. Mieheni ei oo koskaan nähnyt Volbeatia livenä eikä olla oltu yhdessä Volbeatin keikalla, mikä vaan lisää entisestään mun hinkua päästä näkemään nämä jossain vaiheessa mieheni kanssa. No, muistaakseni Volbeatin keikka peruuntui muutenkin jostain syystä ja olin kattovinani, että ne olisi tulossa nyt syksyllä, joten katsotaan tämä korona-tilanne nyt ensin ja sitten sitä, että ehtiikö tätä bändiä näkemään tänä vuonna.

Mä löysin Volbeatin joskus kymmenisen vuotta sitten (apua, miten näistä kaikista on jo näin kauan?!) ja oon nähnyt ne livenä kai kolmessa maassa tässä vuosien aikana. Rakastan Poulsenin syvää ääntä, joka on erittäin tunnistettava. Jos kuulet yhden Volbeatin biisin, tunnistat ne aina jatkossa. Ainakin mun mielestä. Mun suosikkilevy on heittämällä Outlaw Gentelemen and Shady Ladies, jota voin kuunnella kokonaisuutena varmaan hamaan kuolemaan asti. Aikanaan Treella heidän esiintyessä monta vuotta sitten, istuskelimme keikan jälkeen ystäväni kanssa Roosterin terassilla ja eksyneen näköinen hahmo kysyi saako liittyä seuraan. Kyseessä oli bändin Rob Caggiano, jonka kanssa hengasimme pari tuntia höpötellen niitä näitä. Mahtava tyyppi, joka vaan vahvisti mielikuvaani bändistä jotenkin erittäin mukavana ja aidosti musiikintekemisestä nauttivana ryhmänä, joka tekee omanlaistaan musaa vuodesta toiseen.

Viime vuonna kun festariesiintyjiä ilmoitettiin, mikään ei ois saanu mua raskaana festareille, paitsi pari tiettyä bändiä. Volbeat olisi ollut yksi niistä.

(Sauna Open Air oisko 2013? :D) 

Lempibiisit:

For Evigt, Lola Montez, Cape of Our Hero, Fallen, Our Loved Ones, Still Counting, The Everlasting

”Feel the fire where she walks”

Siinä missä mä voisin luetella Poets of the Fallilta miljoonat lyriikat, en äkkiseltään keksinyt niitä Volbeatilta kuin tuon yhden. Lyriikat on kuitenkin bändillä mielestäni tosi mielenkiintoiset.

Kuinka moni on tässä vaiheessa silleen MISSÄ MÖTLEY?

No worries, en unohtanut eikä mieli ole muuttunut.

MÖTLEY CRÜE 

Always and forever. Vähän niinkuin toi Vince Neilin nimmari mun kyynärpäässä, tää tulee aina olemaan mun lempibändejäni. Ainakin viisi livekeikkaa kolmella eri mantereella, ja saatan jälleen unohtaa jonkun. Mä rakastuin Mötley Crüehun ihan vahingossa, joskus 15 vuotta sitten. 2008-2009 se johti mun ja Merin ystävystymiseen ja siitä eteenpäin bändi on tuonut elämääni uskomattomia muistoja niin monta kertaa, että välillä tuntuu, ettei siihen riitä yksi kokonainen elämä.

Se kerta kun heräsimme Las Vegasissa aamulla hirveeseen päänsärkyyn ja kahteen tuoreeseen tatuointiin erittäin erikoisen strippiklubi-illan jälkeen. Kyllä, mulla on tatuointi, joka on otettu 2.30 aamuyöllä Precious Slut -nimisessä laatupaikassa. Se hetki kun kävelin elämäni ensimmäiseen ja toivottavasti ainoaan häätanssiin lempikappaleeni alkusävelten johdattelemana. Se hetki kun tanssimme New Yorkissa livenä ihmetellen sitä, miten mieletön voi live-show olla. Se hetki, kun joku kuulee mun tykkäävän Mötley Crüesta ja bondaamme samantien. Se koko maailman upottava fiilis Porissa, kun myrsky vei kesän odotetuimman hetken. Ja kaikki ne muut hetket, kun bändi on kulkenut mukanani. Kaikki ne rakkauden- ja rakastumisentäyteiset pienet muistot viimeisen 15 vuoden varrelta. Jokaiseen mun millään lailla merkitykselliseen ihmissuhteeseen kuuluu joku muisto Mötley Crüesta ihan alkuvaiheesta. Se on ollut niin pitkään jo iso osa minua, että olisi kummallista, jos se joskus lakkaisi olla olemasta lempibändini. Tiedän about kaiken bändistä ja olen puhkikuluttanut heidän musiikkiaan jo niin paljon, että välillä pitää pitää vuoden tauko jostain biisistä 😀

Yritin ettiä kuvia Mötley Crüen keikoilta, mitä oon itte ottanu. Ei nyt äkkiseltään löytynyt, mutta löyty pari muuta kuvaa kätköistä. 

Pikku-Anna vähän modatussa fanipaidassa about 7 vuotta sitten. Toi paita muutti jo aikoja sitten mun muistojen laatikkoon, jossa se saa levätä odottamassa eläkepäiviä 🙂 

(Ai että mitä helmiä blogistani löytyy välillä :D) 

Vince Neilin nasaali ääni on näihin biiseihin täydellinen, koko tämän poppoon sekopäinen historia kaikkine omituisine ja villeine käänteineen ja kaikki heidän julkisuuteen kertomat ajatukset. Niihin kannattaa tutustua. Ei pelkästään Netflixin Dirtin verran (lukekaa kirja ensin!!) vaan muutenkin, musiikin kautta. Pakotin itseni rajaamaan lempibiisini kymmeneen. Jos saisin kuulla vain kymmenen biisiä, jos pitäisi tiivistää koko musiikkikirjastoni Mötleyn biisi kymmeneen biisiin, ne olisivat nämä.

Lempibiisit:

If I Die Tomorrow, The Animal in Me, Wild Side, Too Young To Fall In Love, Afraid, Saints of Los Angeles, Dr. Feelgood, A Rat Like Me, Rodeo, You’re all I Need.

”It brings out the worst in me / When your not around / I miss the sound of your voice / The silence seems so loud
’Cause there’s no one else, / Since I found you / I know its been so hard / You should know
If I die tomorrow / As the minutes fade away/ I can’t remember/ Have I said all I can say? / Your my everything
You make me feel so alive”

”I spent all my life / Looking for our innocence / I’ve got nothing to lose / One thing to prove
I won’t make the same mistakes / And now I know / That everything will be okay / If I die tomorrow”

”I wanna be your last breath / Before we suffocate
A kiss you cant forget / Like a wedding on a rainy day”

”Its an ache that never heals / Its the deepest cut you feel
Its the thing in you that feeds / The animal in me”

Jos tämän postauksen jälkeen kuuntelet vain viisi, kuuntele nämä viisi: 

MÖTLEY CRÜE – If I Die Tomorrow
BIFFY CLYRO – Biblical
POETS OF THE FALL – Cradled in Love
VOLBEAT – Lola Montez
AVENGED SEVENFOLD – So Far Away