Viikonlopun viettoa

(Kuva torstailta kun luulin suppareiden perusteella ottavani viimeistä mahakuvaa) 

Heipsan!

Oon tehny pienen katoamistempun blogin ja somen puolelta, oman jaksamiseni vuoksi. Ollut aika raskas loppuviikko, niin en ole jaksanut paljon konetta availla tai someja seurailla. Oon ollut aika rikki ja hajalla pitkittyneen latenssivaiheen takia, kun mua on supistanut jo kohta neljä päivää, mutta vauvaa ei vielä kuulu.

*LUE TÄSTÄ ETEENPÄIN, JOS SYNNYTYSJUTUT EI ÄLLÖTÄ*

Mulla alko tiistai-illalla supistukset, jotka kuitenkin lopahtivat parin tunnin jälkeen. Keskiviikkoillalla niitä kesti jo pidempään ja hetken jopa mietin, että kohta saattaa olla lähtö sairaalaan. Eipä nekään tehneet muuta kuin pitivät hereillä. Torstaina aamulla mulla oli aika TAYSille joka tapauksessa ja siellä tutkittiin hieman vauvaa ja tilannetta. Tilanne todella kypsä synnytykselle ja vauvalla kaikki hyvin (kohdunsuu 3 cm auki tässä vaiheessa). En pystynyt ihan ymmärtämään, miten tuo voi olla muka auki 3cm, kun viimeksi samassa kohtaa huusin hoosiannaa ja vaadin epiduralia. No, vauvan kokoarvio oli 3,5 kg ja varattiin aika uudelleen tälle viikolle kontrolliin. Olin yllättynyt, että vauva on näinkin iso, sillä painoa mulle on tullut koko raskaudessa vain 6 kg ja sf-mittakin on melko pieni. Mutta no, ei kyllä Danten jälkeen pitäisi olla yllätys, että ihan pieni pikkuveli sieltä tuskin tulisi. Lähdin hyvillä mielin ja tutkimuksen jälkeen alkoikin taas säännölliset supistukset, joita tuli 5 minuutin välein. Siskoni oli tulossa meille muutenkin yöksi, joten ajattelin, että onpa sopiva aika mennä synnyttämään, kun on Dantellekin hoitaja.

Vaan niin vaan niitä supistuksia tuli säännöllisesti läpi yön, mutta ne eivät  vahvistuneet missään vaiheessa. Nämä eivät ole harjoitussupistuksia, mutta eivät ne ole kyllä niitä synnytyssupistuksiakin. 18 tuntia asiaa siedettyäni lähin käymään uudelleen TAYSilla kun vauvakin oli jotenkin hissuksiin ollut yöllä, enkä saanut liikelaskentaa pariin tuntiin onnistumaan. Sairaalassa tuomio, että tilanne ihan sama kuin torstaiaamulla, supistukset eivät ole tehneet mitään ja takaisin kotiin vaan, vauvakin alkoi nimittäin myllyttämään ihan olan takaa käyrillä.

Perjantai ja lauantai on mennyt näissä merkeissä. Supistaa AIVAN jatkuvasti, sellaisia kipeähköjä supistuksia, kun lause jää kesken, muttei sellaisia, että menis jo sairaalaan synnyttämään. Eilen yritin kävellä mahdollisimman paljon, kävin jopa kävelemässä portaita ja muutenkin kokeilin kaikkea, mitä suositellaan. Oon myös levännyt mahdollisimman paljon keräten voimia synnytykseen, aina kun vaan olen voinut. Edelleen säännölliset semikipeät supistukset 4-5 minuutin välein. Illalla aloin olla jo niin poikki valvottujen öiden ja tuntikausia kestäneiden supistusten jälkeen, että soitin taas TAYSiin. Totesivat, että yötä vasten ei tehdä mitään, mikä tilannetta jouduttaisi, mutta aamulla sinne käymään.

Aamulla käytiinkin TAYSissa, missä oli tähän mennessä epämiellyttävin kätilö, joka käyrien jälkeen vieläpä tokaisi, että jaa, edelleen 3 cm auki ja kaulaakin on 2,5 cm. En tiedä mistä sitä kaulaa ykskaks olisi ilmestynyt 1,5 cm lisää, kun kaksi eri lääkäriä on tässä jo todennut, että sitä kaulaa on sentin verran, ollut jo tovin. Olin jo puhelimessa kysynyt mitä tälle tilanteelle voi tehdä, kun ei tätä jaksa kukaan tällaisena koko ajan, että koko ajan supistaa, mutta tilanne ei etene. Silloin oli puhelimen päässä hirveän mukava kätilö, joka totesi, että tulet aamulla ja juttelet lääkärin kanssa. Pyysin siis aamulla päästä juttusille lääkärin kanssa ja hetken tämän erittäin vähättelevän kätilön kanssa väännettyäni myös sain nähdä lääkäriä.

Lääkäri oli hurjan mukava ja oli ihmeissään, että olen uudelleensynnyttäjä, sillä tämä on kuulemma yleistä ensisynnytyksissä, mutta ei kyllä mitenkään täysin poikkeuksellista uudelleensynnyttäjilläkään. Lääkäri tutki tilanteen ja loi sentään huomattavasti paremman olon kuin tuo kätilö, joka sai mut suunnilleen ajattelemaan, että mun supistukset tilanteen jouduttamisen sijaan peruuttavat sitä. Lääkärin sisätutkimuksen aikana hän totesi, että ei siellä suinkaan kaulaa mitään 2-3 senttiä ole ja että paikat on ihan valmiina syntymiselle. Pyöritteli kalvoja ja todella vahvasti oli sitä mieltä, että kun on noin paljon supistanut ja paikat kypsyneet, niin tuolla pyörittämisellä saadaan synnytystä käynnistymään. Lähetti vielä kotiin ja muistutti tulla ajoissa, jos alkaa tapahtumaan, kun on tilanne niin pitkällä ja uudelleensynnyttäjällä voi loppuvaihe mennä rytinällä. Lääkäristä jäi hurjan hyvä mieli, toisin kuin siitä kätilöstä. Kovin vakuuttavalta hän vaikutti kalvoja pyörittäessä, että kyllä tämä pian käynnistyy, mutta kun ei tämä tunnu mitenkään tilanne muuttuvan vaan jatkuu samanlaisena.

En tiedä kauanko tätä vielä täytyy jaksaa, ennen kuin synnytystä käynnistellään, mutta oon ihan poikki ja lopussa tähän olemiseen ja supistamiseen. Toisaalta käynnistys tuntuu hirveän rajulta toimenpiteeltä, toisaalta taas en jaksa tällaistakaan ihan hirveän pitkään. Henkisesti oon tosi hajalla, koska oon toivonut, että vauva ei tule nyt alkavalla viikolla missään nimessä, sillä haluan päästä siskoni häihin, enkä olla juuri silloin synnyttämässä. Jokainen päivä on henkisestikin raskas, kun koko ajan mietin, että ”jos vauva syntyy nyt, niin ehkä pääsisin häihin / ehkä pääsisin edes näkemään vihkimisen” ja ”jos vauva syntyy sinä ja tänä päivänä, niin mulla jää oman siskoni häät väliin”. Se on tavallaan pieni asia, koska vauva päättää milloin hän syntyy ja hänen terveytensä ja hyvä olonsa on tärkeintä. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei tämä asia pyöri mielessä myös.

Nyt siis odotellaan ja kellotetaan supistuksia. En jotenkin osannut yhtään kuvitella, että tämä voisi mennä näin. Danten kanssa kaikki meni hirveän silleen ”tavallisesti”; kevyitä supistuksia, kovempia, helkkarin kovia, synnytys ja that’s it. Tämä on jotain ihan muuta nyt.

Huoh.

Kommentit (16)
  1. Mulla meni synnytys samalla lailla ja viikon jälkeen kun oltiin jo monta kertaa käyty sairaalassa sanoin että en täältä lähde ennenkuin lapsi syntyy. Olin saanut jo monta kertaa lääkkeitä kotiin ja kipupiikkejä sairaalassa että enää he eivät niitä suostuneet enempää antamaan. Sanoin että en pärjää enää kotona ja onneksi sitten ottivat sisään ja suostuivat käynnistämään. Onneksi koska vauvalla oli mahassa jo hätä, kakannut lapsiveteen ja veti sitä henkeen-> viikoksi vastasyntyneiden osastolle. Mulla oli tuolloin viikkoja jo 41+2 ja silti eivät olisi halunneet käynnistää . Jos oma jaksaminen alkaa loppua niin _vaadi_ käynnistystä! Tsemppiä 🙂

  2. Tsemppiä ja voimia! <3 kyllä se sieltä tulee!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *