Inspiroiduin Maaret Kallion kolumnista ja pohdin hieman sitä, miten meillä käytetään alkoholia perheessä. Tai no, ehkä ennemmin järkytyin tuosta kolumnista, sillä asia tuntuu niin vieraalta omassa kuplassa, vaikka todellisuudessa tuollaistahan se välillä on.

Olen kasvanut kulttuurisesti vahvasti venäläisessä perheessä. Meidän perheen tai suvun juhlapöytään kuului vodkapullo ja se oli ihan normaalia. En kuitenkaan lapsuudestani muista, että kukaan olisi ollut koskaan häiritsevällä tavalla humalassa, vaikka ruoan mukana aikuiset joivat ykkösolutta vahvempaa. Aina oli täysin selvinpäin olevia aikuisia, jotka eivät koskeneetkaan alkoholiin ja tuntuu, että silloinkin kun joku juhlijoista otti hieman enemmän promilleja, muuttui hän lähinnä halailevaksi ja irtokarkkirahaa jakelevaksi 😀 Venäläinen juhlajuoma-kulttuuri on hyvin pitkälti sellaista, että juodaan päiväsaikaan ison ruoka-annoksen kanssa puheiden saattelemana. Tai se on ainakin mun kokemus siitä. Se on seurallista ja sellaista, että koko perhe on samassa paikassa, eikä se ole hiljaista tissuttelua sohvan kulmassa. Kokemukset ja muistot lapsuudesta on vaan positiivisia, mutta silti mulla on erittäin vahva ymmärrys siitä, että se ei todellakaan ole se todellisuus monen lapsen elämässä.

Oma alkoholinkäyttöni on vaihdellut vuosien aikana. Rakkauteni viineihin ei ole jäänyt varmasti ikinä epäselväksi ja olen myös viettänyt aikamoisia juhlavuosia nuoruudessani. En tosin ole ikinä ollut sellainen känniörveltäjä, vaan oon aika hyvin aina tiennyt omat rajani. Alkoholin merkitys elämässäni ei ole koskaan ollut kovin suuri ja nykyisin se on aika olemattoman pieni.

Mieheni kanssa olemme tehneet sen päätöksen, että lapsemme eivät koskaan näe meitä humalassa. En tosin edes muista milloin viimeksi olisin ollut humalassa, eli ei tämä ehkä ole niin merkittävä asia muutenkaan sopia meidän taloudessa 😀 Tällä hetkellä kun olen raskaana, mies osallistuu sillä tavoin, että päätti tuossa spontaanisti, ettei käytä alkoholia hänkään raskauden aikana. Onkin nyt kokeillut erilaisia alkoholittomia oluita ja tuonut mulle kaupasta kotiin alkoholitonta Happy Joeta. Siskoni häiden osuessa hyvin lähelle laskettua aikaa, miehelleni oli itsestäänselvää, että hän ei koske siellä mihinkään holilliseen vaan on lähtövalmiudessa koko juhlan ajan. Meille on tosi tärkeää, että parisuhteessamme on hyvin yhtenäinen linja sille, miten alkoholia käytetään. Kumpaakaan ei kiinnosta humalahakuinen juominen, niin ei tule ikinä siitä riitojakaan.

Lapsiperhearjessa alkoholin reilu käyttö kuulostaa aivan järjettömältä monesta syystä, enkä pysty ymmärtämään edes syistä vähiten olennaista, mutta ensimmäisenä mieleen tulevaa. Miten joku jaksaa? 😀 Lapsi herää aikaisin täynnä energiaa ja pieninkin darra olis varmaan ihan murhaava tunne heti aamusta. Ei kiitos. Puhumattakaan siitä, mitä turvattomuuden tunnetta lapselle voi aiheuttaa humaltunut vanhempi. Ei ei ei. En osaisi edes kuvitella asiaa. Mun isä on tupakoinut vuosikausia, mutta mä näin isäni tupakoivan joskus varmaan 27-vuotiaana ekan kerran. Aina jos hän juhlissa oli tupakoivassa seurueessa, piilotti hän tupakan meidän silmiltämme, jos kävimme kysymässä jotain. Ei polttanut ikinä partsilla tai terassilla, vaan koirien kanssa ulkoillessa tms. Kyllähän sen tajusi sen tupakan hajun vaatteissa tai hengityksessä, mutta koskaan en nähnyt isääni tupakoimassa. Joskus naurahdin perhejuhlissa, että hei, kyllä sä voit polttaa mun nähteni, ei sitä tarvii piilottaa. Isäni mukaan kyse oli kunnia-asiasta, hän halusi kunnioittaa meitä lapsia sillä, ettei tupakoisi meidän nähden. Hieman sama ajatus mulla on lapseni suhteen. Minä en halua, että lapseni joutuu IKINÄ häpeämään humalaista vanhempaansa. Että hän joutuisi koskaan pelkäämään. Että hän joutuisi ikinä itkemään alkoholinkäyttöä. Ei missään nimessä. Minä haluan kunnioittaa lastani olemalla parempi, ja sen takia en koe, että humalalla on tilaa elämässäni enää. Vanhemman rentoutumisen tai nollaamisen ei pidä olla alkoholista riippuvaista. Siihen voi käyttää saunaa, lenkkeilyä, leffaa tai vaikka hitto värittämistä 😀 Kyllä vanhemmalla pitää olla keinoja rentoutua ja saada itselleen hyvä olo ihan muilla keinoilla kuin promilleilla.

Rehellisesti sanottuna, mulle ei olis ollenkaan hankalaa luvata tässä ja nyt, etten ole enää ikinä eläissäni humalassa. Mä en saa jotenkin mitään irti siitä, että on humalassa tai krapulassa. Tuossa raskauksien välissä oli kuitenkin melkein pari vuotta aikaa ja kaikenlaista juhlaa ja juhlan syytä riitti. Eipä tullut oltua ikinä humalassa. Herrajumala mä taisin olla baarissa kahdesti koko aikana 😀 Ja silloinkin selvinpäin tai kahden siiderin voimin. En tykkää alkoholijuomista kuin omenasiideristä ja hyvästä viinistä, ehkä jostain hyvistä drinkeistä. Valkoviiniä voin juoda nautiskelumielessä, punkku on aina ruoan kylkiäisenä lähinnä. Pohdin tässä juuri, että koko kesä menee raskaana, eli alkoholittomalla linjalla. Ei edes haitannut. Oon löytänyt nyt Lehtikuohun, joka on ihan maailman paras korvike skumpalle ja sillä mennään kesän juhlat. Toki jos eteen osuu joku ihan älyttömän mielenkiintoinen viini, voin sipaista sitä maun vuoksi, jotta tiedän, kannattaako sitä ostaa sitten tulevaisuudessa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meillä demonisoitaisiin jotenkin alkoholinkäyttö. Haluamme luoda lapseemme hyvin aidon ja luottavaisen suhteen. Sellaisen, jossa kotiin voi aina soittaa, vaikka tulisi hieman tyrittyä. Ettei tarvii tehdä mitään hölmöä humalassa sitten nuorena, vaan voi soittaa äitin tai isin hakemaan. Meillä tarjoillaan skumppaa aikuisille myös lastenjuhlissa, juodaan viiniä samassa illallispöydässä lapsen kanssa ja keittiössä on viinikaappi täynnä viinipulloja. Meillä tulee varmasti viini ja olut/siideri olemaan sellainen arkinen asia, jota on kotona. Kun lapset on tarpeeksi vanhoja, käydään varmasti heidän kanssaan keskusteluja alkoholinkäytöstä. Saa juhlia, saa ”dokata”, mutta pitää aina pitää järki päässä. Se on aika hyvä sääntö. Me ollaan jo nyt käyty vääntöä alkoholikasvatuksesta mieheni kanssa. Mieheni on minua tiukempi, mä taas koen, että mulla on aika vahvat reaalikäsitykset siitä, millaista nuorten elämä on. Jos 15-vuotiaalta kieltää kaiken mahdollisen, haluaa hän kapinoida entistä enemmän. Mä uskon molemmanpuoliseen luottamukseen ja siihen, että myös vanhemmat luottaa siihen, että lapsi tekee sovitusti. Mä en näe mitenkään mahdottomaksi, että vaikkapa 15-vuotias saa oman saunasiiderin, illallispöydässä pienen viiniannoksen pihvin kanssa tai että kotibileisiin saa mukaan pari olutta. On se paljon parempi ku joku kotitekoinen booli ja se, ettei tiedä mitä se oma lapsi tekee ja missä. Kommunikaatio ja luottamus, siinä on mun mielestä avainasiat. Toki tässä on vielä vuosia siihen, että asia on ajankohtainen ja mieleni saattaa muuttua monta kertaa.

Mun mielestä vanhemmuus on erityisesti esimerkkinä toimimista, ei pakottamista. Jos lapsi näkee vanhempien terveen suhtautumisen alkoholiin, on siinä jo hyvä lähtökohta. Musta olisi aivan kamalaa, jos lapselleni tulisi päihdeongelma. Se olisi hirveän surullista ja harmittavaa. Seisoisin tietenkin lapsen rinnalla ja auttaisin kaikin mahdollisin keinoin, mitä voisin, mutta se olisi silti todella vaikea tilanne itselleni. En haluaisi ikinä, että lapseni joutuisi sellaista läpikäymään. Siksi varmaan mietin näitä asioita jo nyt, kun lapseni suosikkihuumausaine on sokeri ja lempijuoma kaakao 😀 Tiedostan, että lapsuudessa koetuilla teoilla on paljon vaikutusta lapsen koko elämään ja siksi teen jo nyt niitä valintoja, joiden tiedostan vaikuttavan lapseni koko elämään.

En ole raskauden ensimmäisen puoliskon aikana juonut pisaraakaan alkoholijuomaa. Ei ole ollut millään lailla tiukkaakaan, kun ei tee edes mieli. Olen ollut viimeksi humalassa vuonna 2015. Mä tiedostan ja ymmärrän, että kaikille se ei ole ihan yhtä helppoa. Mulla vaan on alkoholin kanssa sellainen historia, etten ole koskaan turvautunut alkoholiin surussa tai vaikeuksissa. Se ei ole mulle sellainen väline. Mä en oo oikeen lohtu-mitään. En oo lohtujuoja tai lohtusyöjä. Jos mua oikeesti surettaa ihan hirveesti, turvaudun ihmisiin tai itken peiton alla, kunnes helpottaa. En oo ikinä kokenut omakseni kääntyä alkoholiin väsymyksessä, vitutuksessa tai surussa. Alkoholi on mulle ollut nimenomaan juhlinnan tai ruoan sivuosa, ja molemmat on toiminut aina myös ilman. En ole koskaan tarvinnut alkoholia. Siksi mun on tietenkin vaikeaa ymmärtää, miten alkoholilla voi olla iso osa lapsiperheen elämässä ja helppo tehdä tällaisia lupauksia ja päätöksiä. Mulla on myöskin sellainen luonne, että mua ei saa painostettua tekemään mitään, mitä en halua. ”No juo nyt hei, ota säki, mitä sä nyt tolleen?” ei oo menny mulle ees teininä läpi, saati että se menis nyt, jos joku yrittäis.

Äitinä en ole ainoastaan oikeutettu maailman ihanimman olennon haleihin ja pusuihin, iloon ja kehityksen seuraamiseen. Äitinä olen velvoitettu pitämään huolta siitä, että lapseni arki ja elämä on mahdollisimman turvallista, luotettavaa, helppoa ja sellaista, jossa vanhemmat ovat tukipilareita ja mörköjen hätistäjiä, ei mörköjä. Äiti kertoo ja selittää pahan mielen pois, äiti ymmärtää ja näkee pienimmänkin murheen. Äiti ei koskaan katso lastaan alkoholin sumentamalla näöllä, ei koskaan työnnä pois eikä koskaan sammalla mitään ajatusta lapselleen. Se on mun mielipide ja siitä pidän kiinni niin kauan kun saan olla äiti. Ainoa äitiin mielessä yhdistettävä alkoholi on korkeintaan hiuslakasta löytyvä.

Millainen alkoholipolitiikka on teidän perheissä?