Vanhempainvapaat ja tasa-arvoisuus. Ahh, yksi lempiaiheistani, jota liipattiin viime viikolla kommenttiosiossa kun keskustelu eksyi feminismiin. Vanhempainvapaa on itselleni tällä hetkellä erittäin ajankohtainen aihe, olenhan äitiyslomalla ja olemme juuri kalenteroineet hieman perhevapaidemme käyttöä miehen kanssa yleisestikin. Kuten olen jo kertonut useampaan otteeseen, mieheni on ollut vanhempainvapaalla ensimmäisestä lapsestamme ja tulee olemaan isyyslomiensa lisäksi vanhempainvapaalla tästä toisestakin 6kk. Eli enemmän kuin minä. Meillä on siis hyvinkin vahvasti tasapuolinen suhtautuminen vanhempainvapaisiin, mutta silti mä suhtaudun nihkeästi ajatukseen kiintiöitetystä 6+6+6 (tai oliko Vihreiden mallin mukaisesti 5+5+5) perhevapaisiin.

Eräs lukijani kommentoi viime viikolla näin: 

”Kun lastenhoitoa ei nähdä enää vain naisten hommana työelämässä miestenkin on helpompi jäädä perhevapaille. Isien työpaikoilla perhevapaisiin suhtautuminen voi olla vielä jopa negatiivista eikä isä välttämättä uskalla ottaa asiaa edes puheeksi, vaikka perhevapaa on käytännössä vain ilmoitusasia! Tasaisemmat perhevapaat vaikuttavat myös tasoittavammin urakehityksiin ja eläkkeisiin miehillä ja naisilla. Tasaisempi perhevapaiden jakautuminen vaikuttaisi varmasti myös erotilanteissa huoltajuuskiistoihin. Mikäli miehetkin käyttäisivät perhevapaita enemmän, olisi erotilanteessa konkreettista todistusaineistoa siitä että mieskin on kelpo vanhempi lapselleen. Tällä hetkellä alle 10% perhevapaista on miesten käyttämiä, joten ei ole ihme jos huoltajuus menee useammin äidille.”

Tämä kaikki on kiistattomasti totta. Siltikään en voi täysin kannattaa tasaiseksi pakotettua perhevapaata. Sinänsä 6+6+6 -malli on mun mielestä ajatuksena hyvä, joskin vain siltä osin, että vanhempainvapaa pitenisi hieman. Miksi en sitten kannata tätä tasamallia, vaikka kannattaisin vanhempainvapaan pidentämistä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että yksilön ja perheiden vapaus valita heidän ratkaisunsa on mielestäni tärkeämpi kuin tasapuolisuuden pakottaminen. Kun kerta kyseessä ei ole velvollisuus jäädä kotiin, vaan ainoastaan allokoitu kiintiö, niin miksi näitä kiintiöitä edes tarvitsee korvamerkitä toiselle vanhemmalle? Tokihan se tavallaan toimii perheelle ehkä yhteisenä  motivaationa. Jos vaan äiti on vanhempainvapaalla, niin sitä on käytettävissä 12kk, mutta jos molemmat ovat vanhempainvapaalla vähintään 6 kk, niin sitten sitä vapaata onkin yhteensä käytettävissä 18kk. Mutta entä jos perheen tilanne on sellainen, että kaikki, mukaan lukien se äiti (jonka asemaa tällä kai niin kovasti yritetään parantaa) voi paremmin, jos hänellä onkin vapaassa käytössä se 18kk vanhempainvapaata? Hurja hyppy nykyisestä 10-11 kk:sta, joka olisi varmasti äärimmäisen tervetullut monessa perheessä.

Ajatellaan vaikka tilannetta, että perhe valitsee niin, että ensimmäiset 12kk äiti on perhevapaalla ja vasta sen jälkeen isä jää kotiin 6kk:ksi. Käykin yllättäen niin, että äiti onkin raskaana toisesta lapsesta jo ennen kuin olisi edes isän vuoro jäädä perhevapaille. Pahoinvoivan raskaana olevan äidin pitäisi palata töihin, vaikka se voisi olla sekä fyysisesti että henkisesti raskasta, ja vieläpä niin, ettei äiti edes haluaisi olla erossa lapsestaan 8-9 h päivässä. Samalla tilanne voi olla se, että isä on hyväpalkkaisella alalla ja äiti matalapalkkaisella alalla tai opiskelija. Vaikka Suomessa on hyvinkin avokätiset tuet perhevapaiden ajalla verrattuna muuhun maailmaan, niin auttamatta ne isän tulot pienenee huomattavasti perhevapaalla. Perheen tulotaso pienenee ja äidin on lähdettävä töihin. Toki juu ymmärtääkseni tässä ehdotetussa mallissa niitä perhevapaita voi käyttää 3-vuotiaaksi asti, eli äiti voisi periaatteessa olla välissä hoitovapaalla kotona ja isä voisi sitten myöhemmin käyttää sen perhevapaansa, mutta missä vaiheessa, jos äiti haluaisi olla myös toisen lapsen kanssa kotona mahdollisimman paljon eikä vapaita voi käyttää päällekkäin? Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa voisi olla perheelle parempi, jos äiti saisi olla suoraan 18kk lapsen kanssa perhevapaalla ja sitten jäädä perhevapaalle suoraan toisesta lapsesta. Aika tönkköä, jos tällaisessa tilanteessa koko perhevapaa jää 12 kuukauden mittaiseksi, sen sijaan, että vapaalla valinnalla se voisi olla 18 kk. Toki perhe voisi haluta toimia toisin ja äiti saattaisi haluta palata välissä töihin. Avainasemassa tässä on mielestäni se, että jokainen perhe saisi itse vapaasti päättää omasta toiminnastaan sen suhteen, kumpi vanhempi on perhevapaalla ja missä vaiheessa. 

Mua kiusaa todella usein tämä keskustelu vanhempainvapaista ja siinä käytettävät termit syrjinnästä patriarkaalisuuteen ja vaikka mitä kaikkea mitä siinä keskustelussa nyt kuuleekaan. On toki fakta, että naiset käyttävät perhevapaita huomattavasti miehiä enemmän. Ja on varmasti faktaa sekin, että miesten perhevapaa-valintoihin on erilaisia vaikuttimia, ihan vaikka tuon lukijani kommentin esimerkin mukaisia pelkoja ja ajatuksia. Mutta samalla on muistettava, että aika monessa valinnassa on taustalla mitä moninaisempia tekijöitä, mitkä eivät mitenkään liity siihen, että ”miehet olettaa naisten jäävän kotiin”, ”miehet eivät halua jäädä kotiin”, ”yleisesti edelleen pidetään vieraampana, että miehet jäävät kotiin” ynnä muita tämänkaltaisia juttuja.

Ensinnäkin, nykyisellään perhevapaat on äitiysloma (105 arkipäivää), isyysvapaa (54 arkipäivää) ja vanhempainvapaa (158 arkipäivää) sekä sitten hoitovapaa, jota en nyt laske tähän ”perhevapaiden” määritelmään tässä. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että perhevapaat kestävät lähes vuoden. Ne alkavat n. 6 vk ennen kuin vauva syntyy ja yhteen putkeen pidettynä kestävät n. siihen asti, että vauva on 10-11kk. Suunnilleen, nyt en ihan tarkkaa matikkaa jaksa asiasta tähän laskemaan. Helposti nuristaan siitä, että äitiysloma on kaksinkertaisesti pidempi kuin isyysloma. No oishan se aika absurdia pakottaa nainen olemaan töissä aivan viimeisilleen, eli sen alkaminen ennen vauvan syntymää on ymmärrettävää. Olis myös outoa varata isälle hirveesti vapaata ennen kuin lapsi on edes syntynyt. Mitä hän tekisi perhevapaalla ennen lapsen syntymää? Kannattelisi tulevan äidin vatsaa? Äitiyslomasta 30 päivää hujahtaa ennen syntymää, mikä jättää äidin n. 20 päivää miestä edelle äitiyslomien määrässä. Se lienee ihan sopiva aika fyysiseen toipumiseen synnytyksestä, jota miehen ei myöskään tarvitse käydä läpi. Tämän jälkeen vapaat on melko lailla tasavertaiset, sillä vanhempainvapaanhan voi pitää puoliksi tai kokonaan toinen vanhempi. Ei ole mitenkään kielletty sitä, että isä viettää enemmän perhevapaa-päiviä kuin äiti, eli se on mahdollista jo nykypäivänä. Nämä vapaat on loppujen lopuksi kaiken kaikkiaan aika lyhyitä (tai pitkiä, riippuu mihin vertaa) ja yhden lapsen kokemuksella 9-kuinen on vielä hurjan pieni ja pidempi perhevapaa palvelisi mielestäni perheitä paremmin. Mutta nämä nykyiset perhevapaat sentään jättävät perheelle valinnan mahdollisuuden. Eli vapaathan ovat jo nyt melko lailla tasaiset, jos ne vaan niin jakaa.

Mun mielestä isien vähäinen perhevapaiden käyttö ei liity niinkään siihen, onko ne vapaat allokoitu tietylle osapuolelle käytettäväksi, vaan vanhempainvapaiden ajoitukseen. Kun vanhempainvapaa isyyslomineen putkeen pidettynäkin päättyy kuitenkin ennen kuin lapsi on vuoden ikäinen, on hyvin tavallista, että äiti on enemmän lapsen kanssa kotona. Alkuun monilla jo imetys sanelee tämän asian. Ja aika harva äiti kai haluaa palata töihin lapsen ollessa 3 kk:n ikäinen. Kun koko (korvaukseltaan lähes palkkaan rinnastuva) perhevapaa osuu käytännössä ensimmäiseen vuoteen, on mielestäni hieman yksioikoista syyttää tilanteesta vain miesten työpaikkojen suhtautumista, yhteiskunnallista suhtautumista ja ties mitä, kun hyvin useinkin syy voi olla äidin halussa olla lapsen kanssa nämä kuukaudet. Toki en tiedä paljonko tässä 10/90% -jakaumassa on huomioitu hoitovapaalle jäämistä kotihoidontuella, sillä sekin on toki tavallaan perhevapaata. Hoitovapaalle jäämisen ongelma on vaan hoitovapaan aikainen todella pieni korvaus hoitovapaalla olevalle vanhemmalle. Harva perhe on tilanteessa, jossa on haluttavaa tai edes mahdollista, että isä jää hoitovapaalle äidin palatessa vuoden kohdalla töihin ja perheen talous jää vain yhden vanhemman palkan ja pienen kotihoidontuen varaan, vaan usein lapsi aloittaa silloin päivähoidon. Käsittääkseni Suomessa yleisin päivähoidon aloittamisen aika on juurikin 1 ja 2 ikävuoden välillä.

Uskon, että moni mies pitäisi mielellään perhevapaata enemmän kuin nyt. Mutta koska perhevapaa on niin aikaisessa vaiheessa lapsen elämää, on biologisestikin selvää miksi imetyksineen kaikkineen äiti pitää valtaosan perhevapaasta. Ja kun ottaa huomioon taloudelliset tekijät hoitovapaan osalta, on se ennestään selkeämpää. Meillä mies piti yhtä paljon vanhempainvapaata (ellei hieman enemmänkin?) ja tällä kertaa mies pitää enemmän vanhempainvapaata kuin minä. Me olemme kuitenkin niin poikkeuksellisessa tilanteessa, että minun ei tarvitse palata tiettyyn työhön tiettyyn paikkaan tiettyyn kellonaikaan, vaan voin tehdä työni lähes täysin kotoa valitsemanani aikana. Näin olen saatavilla vauvan imetystä ja läheisyyttä varten, mutta samalla minulla on työrauha pätkissä pitkin päivää isän hoitaessa vauvaa. Mieheni saa toki vähemmän tuloja vanhempainvapaalla kuin työssä ollessaan, mutta sitä tasoittaa minun saamani tulot. Tällainen tilanne on mahdollinen kuitenkin melko harvalle. Jos minun pitäisi palata työpaikalle pois kotoa ja vauvan luota kun vauva olisi 3kk vanha, ei tulisi kuuloonkaan, että mieheni olisi meistä se, joka jäisi vanhempainvapaalle. Ei sen takia, ettei hän haluaisi tai kehtaisi tai mitä ikinä, vaan koska minä en yksinkertaisesti suostuisi olemaan vauvasta erossa siinä vaiheessa niin pitkää pätkää. Haluan imettää enkä todellakaan pystyisi olemaan täysiä työpäiviä pois vauvan luota tämän ollessa niin pieni.

Kaiken tämän keskellä tuntuu musta jotenkin naiivilta ajatukselta, että miehet jäisivät hirveän paljon aktiivisemmin perhevapaalle, jos heille allokoitaisiin se 6 kk vapaaehtoista vanhempainvapaata. En oikein näe miten negatiivinen asenne työpaikalla muuttuisi yhtään asian suhteen, jos tämä perhevapaa ei olisi vieläkään lain sanelema pakko luokkaa asevelvollisuus, vaan edelleenkin vapaavalintainen. Toki sen ajoitus olisi parempi (yllä mainituistakin syistä), jos sen pitäisi lapsen ollessa 12-18kk, mutta tilanne voi hyvinkin olla sellainen, että silloin sitä vielä vähemmän nähtäisiin työpaikalla olennaiseksi, sillä asiaa todennäköisesti ihmeteltäisiin ihan yhtä lailla mm. ”lapsihan olisi jo iso ja täysin sopiva päiväkotiin”ja asenne olisi aivan yhtä negatiivinen ellei negatiivisempikin.

Musta olisi mielenkiintoista nähdä tilastoa siitä, kuinka moni mies olisi halunnut jäädä kotiin esim. lapsen ollessa 6-kuinen, mutta on ollut äidin toive saada olla lapsen kanssa pidempään vapaalla. Entä kuinka moni on tehnyt tämän perhevapaiden valinnan tulojen ja taloudellisten tekijöiden kautta? Mun mielestä tässä keskustelussa asenne on hyvin pitkälti usein sellainen ”miehet ei halua, naiset tippuvat työelämän kelkasta, koska naisten oletetaan ja miesten ei tarvii”. Musta se on liian yksinkertainen näkemys tähän asiaan. Sitä paitsi, lasten saaminen nyt perkele on epäreilua sukupuolia arvioiden. Miehen osallistuminen prosessiin on kuin heittäisi hieman yhtä ainesosaa kahden ainesosan kokonaisuuteen, samalla kun nainen antaa prosessin alkuunpanossa aivan tismalleen saman panoksen, mutta vatkaa sen reseptin, toimii uunina 9 kk ja kärsii kaikki sen fyysiset epämukavuudet sen 9kk aikana ja jälkeenkin ja vieläpä on ainoa sopiva vanhempi ruoan lähteeksi. Perseestähän se on ollut herätä yössä neljä-kuusi kertaa vessaan iskiaksen iskiessä joka herätyksellä ja nukkua välissä koiranunta kipuine ja epämukavuuksine samalla kun mies on nukkunut täysiä öitä syvästi tuhisten. Perseestä se on ollut tietää joka herätyksellä, että se mies saa sen ihan saman ihanan lapsen ihan tasapuolisesti lapsekseen, vaikka hänen panostus asiaan on olemattoman pieni verrattuna äidin panokseen raskausaikana. Raskaus ja imetys nyt vaan myös on sellaisia asioita, että ne jo sitovat äidin lapseen hyvin vahvasti ja vaikeuttavat sitä äidin irroittautumista lapsesta tämän ollessa hyvin pieni.

Oli syyt perhevapaiden epätasaiselle käytölle mitkä tahansa, en kannata kiintiöintiä ja allokointia perhevapaiden osalta. Pidempiä perhevapaita tavallaan voisin kannattaa ja uskoisin pidempien perhavapaiden jo itsessään luovan paremmat puitteet tässä asiassa sukupuolen väliselle tasa-arvoistumiselle, joka tapahtuisi omaehtoisesti ja ihmislähtöisesti. Mutta vaikka perhevapaiden pidentäminen 18-kuiseksi ei heilauttaisi niiden pitämisen prosenttisuhteita yhtään mihinkään suuntaan, en siltikään koe, että kiintiöpakottaminen tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi olisi tärkeämpää kuin jokaisen perheen yksilöllinen vapaus valita. Vaikka meidän sukupolvemme kasvatus ja yhteiskunnallisesti vahvoilla oleva asenne varmasti jonkin verran edelleen vaikuttaa perheiden päätöksiin, haluan silti uskoa siihen, että jokaiselle perheelle on parasta päästä tekemään ne omat ratkaisut ja valinnat. Enemmän pitäisi pureutua esimerkiksi naisvaltaisten alojen palkkaukseen ja naisten ja miesten erilaisiin palkkakehityksiin, sillä kuten sanottua, usein myös taloudelliset syyt vaikuttavat perhevapaiden pitämiseen. Jos naista odottaa työpaikka, jonka palkalla elättää koko perheen sillä aikaa kun mies on hoitovapaalla, niin väittäisin isän jäämisen vanhempainvapaalle helpottuvan monilla.

Kaiken kaikkiaan mun mielestä näissä keskusteluissa niin vanhempainvapaasta, naisten heikosta palkkauksesta yms. sukupuolten välisestä epätasa-arvosta olisi hyvä heittää roskiin se yksinkertaisen tyhmä näkökanta siitä, että on miesten konsensus ja tavoite sortaa naisia, vaan myös hieman miettiä sitä, mitä naiset tekevät tilanteen auttamiseksi tai muuttamiseksi. Samaan aikaan kun huudetaan feminismiä, tasa-arvoa ja parempia palkkoja naisille, samoissa keskusteluissa tuhahdellaan ”bloggaajabimboille, jotka tienaavat aivan liikaa turhalla työllä”. Tässä ollaan kuitenkin harvinaisen naisvaltaisella alalla, jolla menee hyvin ja se on aina kotiinpäin naisten asialle. Mä äänestäisin jokaisen naisvaltaisen alan parempien työehtojen, -olojen ja palkkauksen puolesta. Kätilöt, terveydenhoitajat, päiväkotien ja vanhainkotien henkilökunta, opettajat, sosiaalityöntekijät… Kaikki tekevät äärimmäisen tärkeää työtä aivan liian pienellä palkkauksella. Mä maksaisin jopa mielelläni lisää veroja, jos ne verorahat ohjattaisiin oikeasti siihen, eikä hassattaisi epäolennaisuuksiin. Ja vaikka juuri tässä postauksessa sanoin, että kannattaisin pidempiä perhevapaita, niin en ehkä kuitenkaan, sillä ymmärrän myös sen, että valtion kassa on rajallinen ja me ollaan jo muutenkin maailman kärkikastia (vaikka Pohjoismaisessa vertailussa emme sinällään loistakaan), joten on mun mielestä myös liikaa pyydetty vaatia yhteiskuntaa maksamaan oman lapsen kasvatuksesta isossa määrin vielä pidempään kuin nyt.

Mitä mieltä te olette tästä kaikesta?