Mielipidemaanantai – Ylpeys ja ylpistely, nöyryys ja nöyristely

Oon miettinyt aina välillä nöyryyttä ja nöyristelyä, ylpeyttä ja ylpistelyä ja sitä, miten eri tavalla ihmiset suhtautuu eri asioihin. Mietin tuossa joku päivä julkkisten ja vaikuttajien kohdalla sellaista tietynlaista yleistä suhtautumista eri ihmisiin. Oon tavannut monia niin julkkiksia kuin esimerkiksi bloggaajia, joista on monilla paljon ennakkoluuloja ja ajatuksia heidän persoonistaan. Suurin osa menee usein mun mielestä todella pieleen. Erittäin suloisen ihanaa ja mukavaa mielikuvaa blogissaan tuova bloggaaja on ollut yksi epämiellyttävimpiä tapaamiani bloggaajia kun taas paljon kritiikkiä ja negatiivisia mielipiteitä herättävä bloggaaja on ehkäpä yksi aidoimpia ja lämpimimpiä blogivaikuttajia, joita olen tavannut. Myös julkkispuolella mua välillä ihmetyttää tiettyjen ihmisten kokema joukkoviha tai vuorostaan lähes pyhä asema.

Tätä pohdiskellessani rupesin miettimään niitä mediapersoonia, julkkiksia ja esimerkiksi ihan bloggaajia, jotka aiheuttavat usein närää ihmisissä. He ovat usein ihmisiä, jotka ylipäätään aiheuttavat mielipiteitä paljon vahvemmin kuin muut. On paljon ihmisiä, jotka itse koen ”hajuttomaksi ja mauttomaksi”, yhtään tarkoittamatta mitään pahaa sillä. He ovat vähän kuin Fazerin sininen, joka on lähestulkoot kaikkien makuun, sopii joka tilanteeseen ja on klassisen aikaa kestävä, mutta harvalle aiheuttaa suuria säväreitä sellaisenaan. Sitten kun mennään niihin erikoismakuihin, niin on niitä, jotka eivät voi elää ilman ja niitä, jotka eivät voi sietää palastakaan. (Mun suosikki on se keltakulmainen hasselpähkinä, näin niinku tärkeenä välihavaintona. Mut siitäkin napsin ne palat, joissa on vähintään 3 pähkinää aina ekana.) 

Oon huomannut, että usein paljon vastalauseita ja negatiivisia kommentteja ihmisissä aiheuttaa sellaiset ihmiset, jotka ”eivät ole nöyriä”. Räväkät, tilaa ottavat, näkyvät ja kuuluvat tyypit, jotka uskaltavat puhua menestyksestä ja sanoa asioita suoraan. Menestyksestä puhutaan suoraan, rahoista puhutaan suoraan. Saavutuksista ollaan ylpeitä ja tuodaan itseään esille vahvasti. Tämä tuntuu usein olevan se ihmisiä eniten vastakarvaan silittävä asia. Jos joku fiilistelee avoimesti omaa menestystään, on hän auttamatta kusipää. Ja aina Suomessa muistetaan muistuttaa, kuinka pitää olla nöyrä. Pitäisi sopia siihen isoon massaan, ei yrittää jotenkin erottua joukosta tai herramunvereni ainakaan nostaa itseään jotenkin erityiseksi. Pitäisi olla ”nöyrä”. Mutta mitä se nöyryys oikein on ja onko meillä jo mennyt hieman sekaisin nöyryys, realismi ja nöyristely?

Nöyrän synonyymeiksi löytyy tottelevainensopeutuvainenkuuliainen ja vaatimaton. Ja jo lapsesta asti meille on hoettu, kuinka täytyy muistaa olla nöyrä. Vaikka olisit omassa osaamisessasi ihan älytöntä huippuluokkaa, muista olla nöyrä. Olympiavoittajilta, areenat loppuunmyyneiltä artisteilta ja menestyjiltä suorastaan vaaditaan nöyryyttä. Sana ”nöyrä” on tullut esiin lukemattomissa urheiluhaastatteluissakin. Omia voittoja ja menestyksiä ei saisi juhlia. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla vaatimattomia, tottelevaisia tai kuuliaisia?! Kuulostaa aivan hirvittävän tylsältä. Väkisin tulee mieleen, että nöyrä pitää olla, ettei muille tule paha mieli tai ettei aiheuta muissa kateutta (eli sitä pahaa mieltä). Kateuskin kun on yksi yhteiskuntamme perisynneistä.

Nöyryyden vastaparina on ylpeys. Ylpeyttä pidetään niin herkästi pahana asiana yhteiskunnassamme, että paikoitellen emme edes osaa olla ylpeitä. Kun joku kehuu, suomalainen huitaisee kättä ja aloittaa litanjan ”No eihän tässä, no eihän tämä, no enhän minä, no ihan vahingossa…”. Sen sijaan, että olisi ylpeä saavutuksestaan ja kiittäisi kehujaa. ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä”sanoo jo Raamattukin ja siitä on ammennettu aikamoiset aasinsillat tähän päivään.

Älkää ymmärtäkö väärin, en minäkään pidä pöyhkeilystä, henkseleiden paukuttelusta ja ylpeilystä. Varsinkin sellaisesta, jolle ei ole mitään pohjaa tai syytä. Mutten ihan ymmärrä sitä, miksi ylpeys on niin pahasta meidän kulttuurissamme. Lapsistaan ei pidä olla ylpeä ainakaan kovin kuuluvasti, omista suorituksista tai menestymisistä ei pidä ”ylpeillä” ja oikeastaan kaikenlainen ylpeys on vähän kuin nujerrettu huonoksi.

Ja tässä tulee mun mielestä tietynlainen virhe. Nimittäin ylpeys ja pöyhkeily on ihan eri asioita. Ihminen voi ja saa olla ylpeä saavutuksistaan ja onnistumisistaan. Ja jos minulta kysytään, hänellä pitäisi myös olla oikeus ja mahdollisuus iloita niistä myös ääneen. Jokaista voittoa, onnistumista tai hyvää menestystä ei tarttisi piilotella tai sitten sotkea puheisiin onnenkantamoisista, onnekkuudesta ja siitä, että kävi hyvä tuuri. Ei, jotkut asiat on ihan ansaittuja ja niistä saa olla ylpeä. On vissi ero olla ylpeä kuin olla kusipää. Mutta koska jokainen itse tulkitsee asiat omalla tavallaan, on usein ylpeyden ja pöyhkeilyn välinen raja kuin veteen piirretty viiva. Se, mikä mulle on ihan vaan tosiasioiden esille tuomista on toiselle ylpeilyä ja pöyhkeilyä. On vaan jotenkin surullista miten nitistettyä on kaikenlainen onnistumisen, ylpeyden ja menestymisen tunne yhteiskunnassamme ja kuinka omista onnistumisista iloitsemista niin herkästi tuomitaan. Välillä tuntuu siltä, että yleisesti ajatellaan, että ”saa olla ylpeä, kunhan ei tuo sitä esiin tai puhu siitä”. Ehh.

Mä en koe, että nöyryys on pahasta. Tietyssä mittakaavassa. On hyvä olla terve määrä nöyryyttä, mutta mun mielestä Suomessa nöyryys asetetaan aivan liian korkealle. Ylenpalttinen nöyryys ja ennen kaikkea nöyristely myös tietyllä tapaa on itseään ruokkiva kehä, josta on vaikea murtautua mihinkään parempaan. Liiallinen nöyryys ja nöyristely johtaa helposti siihen, että jättää toteuttamatta itseään ja unelmiaan eikä uskalla iloita saavuttamistaan asioista. Ei uskalla vaatia itselleen parempaa, mukautuu liian herkästi johonkin, eikä uskalla koetella rajoja. Nöyryys ja ylpeys voi myös kulkea samanaikaisesti rinnakkain.

Ihan esimerkiksi. Nöyräksi vetää, kuinka mielettömän paljon positiivista olen saanut osakseni teiltä lukijoilta viime aikoina. On mieletöntä huomata, miten paljon te annatte mulle positiivisia ajatuksia ja hyvää mieltä ja kuinka mielettömän fiksua ja asiantuntevaa porukkaa on lukijoissani. Tän blogin kautta saan mielettömiä mahdollisuuksia ja etuja, joita en saisi ilman teidän jatkuvaa osallistumista. Samalla olen kuitenkin ylpeä siitä työstä, jonka olen tehnyt tämän blogin parissa ja sillä panostuksella, mitä olen tälle antanut, koen ansainneeni teidät lukijat ja nämä mahdollisuudet.

Jos ajattelen tätä ajatusta tarkemmin, niin tässä nöyryys on ajatuksena lähellä kiitollisuutta. Nöyryys onkin aika monipuolinen tunne ja ajatus, enkä siksi sano, että se on missään tapauksessa huono asia. Mutta jotenkin musta tuntuu, että yhä enemmän ja enemmän vaaditaan ihmisiltä nöyristelyä ja juurikin tuota kuuliaisuutta, vaatimattomuutta ja tottelevaisuutta.

Minä kuulun aivan ehdottomasti niihin ihmisiin ja bloggaajiin, jotka herättävät tunteita. Usein myös negatiivisia. Puhun asioista avoimesti, on ne positiivisia tai negatiivisia. Sen moni voi käsittää pöyhkeilynä tai vähintäänkin nöyryyden puuttumisena. Mutta miksi ihmisten pitäisi olla vaatimattomia? Mistä kumpuaa se ajatus, että vaatimattomuus jotenkin kaunistaa? Miksi pitäisi olla vaatimaton palkkatoivetta työhaastattelussa esittäessä tai nöyristellä omia menneitä saavutuksia pyrkiessä seuraavalle askelmalle unelmien uraansa? Miksi pitäisi olla vaatimaton jos on mielestään onnistunut jossain, eikä saisi sanoa suoraan, että mun mielestä tää on ihan helvetin hienoa? Ja tarkalleen ottaen kenen edessä pitäisi olla kuuliainen ja tottelevainen?

Mun mielestä on virkistävää nähdä nykypäivänä julkkiksia ja vaikuttajia, jotka ovat avoimesti ylpeitä saavutuksistaan ja menestyksestään. Toivon, että sitä nähtäisiin enemmän, jotta jotenkin hyvinkin vanhoillinen suhtautuminen nöyryyteen ja ylpeyteen muuttuisi Suomessa. Monessa asiassa varsinkin meidän naisten olisi hyvä olla vähemmän nöyriä ja suorastaan vaatia enemmän. Jotta voisi vaatia enemmän, pitäisi ensin nostaa itsensä arvokkaaksi, niin omissa silmissä kuin muidenkin. Ja se ei onnistu nöyristelemällä liiaksi.

Mitä mieltä te olette? 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *