Oon miettinyt paljon tätä vauvajuttujen ja muiden juttujen rajan vetämistä blogiin ja minkä verran jaksatte lukea vauvajutuista, mutta kun täällä tunnutaan aina olevan sitä mieltä, että nää on mielenkiintoisia ja näitä toivotaan, niin jatketaan hetki vauvajutuilla! Nimittäin meidän kokemukset aikanaan Danten kielijänneoperaation kanssa on auttaneet tosi monia (edelleen kiitän sitä Instagram-seuraajaani, joka koko refluksin aikanaan mulle edes mainitsi) mun seuraajia yhteydenotoista päätellen, niin nyt olis vähän siihen liittyen asiaa.

Me oltiin tänään Myttysen kanssa imetysohjaajalla ja lyhyesti vyöhyketerapiassa. Pakko sanoa, että mä en ihan ymmärrä, miksi koulutettuja imetysohjaajia ei ole sairaaloissa ja neuvoloissa. Jokainen hiton äiti pitäisi jokaisen lapsen kohdalla tarkistaa siellä sairaalassa imetyksen suhteen, koska imetys on niiiiiin valtava osa sitä vauva-arkea. Jos se menee pilalle, voi muistot koko vauvavuodesta olla kamalia. Jos taas imetys sattuu ja aiheuttaa vauvalle vaivoja, voi se vauvavuosi olla ihan tarpeettoman kuluttava. Mä tunnen todella monia, joille imetys on aiheuttanut ongelmia (erilaisia ongelmia laidasta laitaan), mutta aika harvan, joille se imetys on ollut syntymästä lopettamiseen ihan hunkydory-meininkiä.

Mun imetyshistoria Danten kanssa oli aika kivuton. Mulla ei oo koskaan menneet nännit verille tai imetys sattunut ensihetkiä lukuun ottamatta. Voimakas heruminen on lähes kivuliasta, mutta that’s it. Maitoa myös riittää yllin kyllin. Ja tähänhän jokainen hokee aina, että ”oo onnellinen ku maitoa riittää”. Oisin, ellei se tulis vauvalle ku hitto paloletkusta. Eli silloinkin kun asiat on tavallaan ”hyvin”, voi se syöminen olla vaikeaa.

Ensikertalaisena mulla ei ollut mitään havaintoa Danten kielijänteestä silloin kun D syntyi. Kun kolmen viikon paikkeilla meillä alkoi itkut syömisen jälkeen, niin kirjoittelin siitä mun sosiaalisen median kanaviin ja joku (maailman paras tyyppi!) silloin mulle kertoi refluksista. Mutta mun vauva ei puklannut, eihän se voinut olla siis refluksia? Asiasta kysyin myös neuvolassa ja silloin mulle reteesti todettiin, että refluksivauva ei kasva sitä huimaa vauhtia kuin D alkuun ja ei ainakaan nuku öitään (mitkä D nukkui vaan heräten tasan tissille). Vasta kun vein lapsen yksityiselle lääkärille about 6 viikon kohdalla, refluksidiagnoosi tuli ajankohtaiseksi ja sattuman kautta päädyimme lapsen refluksia paljon hoitavalle lääkärille ja sitä kautta löydettiin sekä kireä kielijänne, että huulijänne. Ne kun napsastiin, niin kaikki itku ruoan jälkeen loppui kuin seinään.

Nyt kun Myttynen syntyi, oli ihan selvää, että se kielijänne viedään näytille yksityiselle. Ensimmäisestä rääkäisystä siellä sairaalan salissa näimme miehen kanssa molemmat, että kielijänne on tiukka. Se oli niin tiukka, että se ylettyi kielen etuosaan asti ja kieli oli kuin käärmekieli. Tälle on ihan terminsä, herttakieli. Silti sairaalan lastenlääkärin mukaan ”kieli yltää alahuuleen, ei ole tiukka kielijänne”. Ehh. Veimme Myttysen 9-päiväisenä yksityisen lääkärin vastaanotolle, joka totesi, että on niin tiukka, ettei jätä seurattavaksi, vaikka yleensä seurailee 1-2 -kuiseksi tilannetta. Naps ja kielijänne leikattu. Joka päivä sen jälkeen ollaan jumpattu kieltä ja venytetty sitä, ettei haava pääse kuroutumaan. Saatiin puhtaat paperit jälkitarkastuksen tehneeltä knk-lääkäriltä, ja oltiin helpottuneita.

Tästä kaikesta huolimatta maidon takaisinvirtailu jatkui ja Myttyskä nieleksi unissaan ja välillä pulautti vielä 2 tuntia syömisen jälkeen. Omituista, ajattelin. Kuitenkin 2vk ikäisenä hän oli ylittänyt syntymäpainonsa jo lähes 700 grammalla ja nyt 4vk neuvolassa painoa on jo 1,1kg enemmän. Eli hyvin on ruoka-aikaan oltu kotona. Pulautuksiakin tulee korkeintaan yksi päivään, vaikka äijämäisesti röyhtäilee ruoan jälkeen usein. Viime kerrasta viisastuneena osaan kuitenkin nähdä nuo oireet, joita refluksi, se silent refluksikin, aiheuttaa ja olenkin jo miettinyt, mistä tämä voi johtua. Tällä kertaa on ollut tosin helpompaa.Ollaan reagoitu jo viimeksi hyviksi havaituin keinoin, eli joka ruoan jälkeen pystyasentoa 20 minuuttia vähintään ja ollaan nostettu myös kehdon pääpuolta ylemmäs. Ei olla päästetty tilannetta äitymään ja ollaan annettu hänelle Gavisconia iltasyötöllä, kun edessä on ollut pidemmät unet. Nyt melkein kuukauden ikäinen Myttyskä ei ole vielä kertaakaan itkuhuutanut, ja enemmänkin vain parahdellut ja nieleksinyt syömisen jälkeen epämukavan näköisesti. Ollaan hallittu tilannetta, eikä annettu sen hallita meitä.

Meidän kielijänneleikkauksen jälkitarkistuksen piti olla imetysohjaajalla, mutta ohjaajan sairasloman vuoksi me päädyimme tosiaan toiselle lääkärille jälkitarkastukseen. Kävimme viime viikolla osteopaatilla ja saimme puhtaat paperit. Kielijänneleikkauksen jälkeen usein ohjataan osteopaatille katsomaan hieman noita jumeja. D ei aikanaan halunnut kääntää päätään kuin toiseen suuntaan, minkä yhdistin siihen, että hän tosiaan tuli pää vinossa jo syntyessään. Osteopaatti sai silloin tuota vaivaa helpotettua. Myttysen kohdalla tällaista en ollut huomannut, mutta kun lähete osteopaatille oli, mentiin. Kuulemma erittäin rento tyyppi, eikä mitään jumeja. Hyvä hyvä. Osteopaatinkin kanssa pohdittiin sitä, että refluksi voi johtua ihan vaan siitä, että mun tissit suihkuaa paineella ja vauvalla on vaikeaa hallita syömistä sen vuoksi. Olen pumpannut ennen syöttöä, olen tehnyt suihkutissihoitoa, olen yrittänyt omin avuin kaikkea. Hieman huolestutti kuitenkin se syy sille refluksille. Kaksi asiantuntijaa oli tutkinut suun ja napsaisun jälkeen jänteet ja kaikki oli kunnossa. Päivä päivältä enemmän vakuutuin, että ongelma oli imetyksessä. Tässä vajaassa kuukaudessa ollaan nähty pari epätoivonkin hetkeä, jolloin olen hormonihuuruissani miehelle ilmoittanut, että jumalauta mä alan tästä lähin vaan pumppaa maitoa pulloon, kun ei tästä tule mitään. Ja samaan aikaan oon nauttinut aivan älyttömästi niistä imetyskerroista, kun vauva on saanut syödä rauhassa ja ollut rinnalla pitkään ja hartaasti.

Tämän kaiken keskellä imetysohjaaja tuntui ehdottoman tärkeältä stepiltä. En halunnut lopettaa tai vähentää imetystä, mutta en halunnut myöskään elää siinä tilanteessa, että mun typerät daisarit aiheuttaa vauvalle refluksia. Onneksi Vauvantain ihana imetysohjaaja Silja otti meidät vastaan toipilaanakin ja pääsimme tänään aamulla imetysohjaukseen. Heti alkuun kun otin vauvan rinnalle, hän totesi, että on kapea imuote ja vauva on vähän väärin rinnalla. Jahas. Neuvolasta ja sairaalasta on kehuttu imuotetta leveäksi ja hyväksi ja munki mielestä se näytti hyvälle. Mutta mitäpä helvettiä minä asiasta tiedän 😀 Silja korjasi Myttyskää rinnalla, ohjasi hänen pään siihen tissille oikein ja kas! Hommahan toimi! Vielä kun tissi alkoi suihkuamaan, näytti hän miten sitä voimakastakin herumista voi hallita nipistäen ja vauva pääsi jatkamaan syömistä. Mä kuvittelin, että vauvalla oli leveä hampurilaisote rinnasta. Nojoo, hampurilainen se Mäkkärin juustokin on, mutta nyt puhutaan sellaisesta Megakerros-hampurilaisesta. Vauvan ote aukeni tuplaksi, leuka oli rinnassa ja nenä ei ollut enää hukuttautunut tonne rintaan. Vauva söi rauhassa. Röyhtäsi ruoan jälkeen, mutta oli melko rauhallinen heti syötyään normaalin kitinän sijaan. Ja nyt on syöty neljästi näillä ohjeilla ja kertaakaan ei ole tullut itkua tai harmia syötön jälkeen ja viimeiset pari syöttöä meni parahtamatta lainkaan.

Miten näin pienet asiat voi olla näin isoja?! 10 cm jätkä alemmas siinä sylissä, tissi isommin suuhun ja hartia alas. Siinä. En oo jumissa ja lapsi saa syödä rauhassa. Miksi tämä ei ole pakollinen osa kotiutumistarkistusta, kysynpä vaan. Silja vastasi jokaiseen mun kysymykseen, ohjasi ja neuvoi miten voin hallita tätä mun maidontuotantoa ja selitti ihan piirtäen maitorauhasten toiminnasta. Ja siinä ohessa teki vauvalle vyöhyketerapian, jonka jälkeen Myttynen oli rento ku mikä.

Mietin kotiin ajellessani, että on ihan käsittämätöntä miten paljon sairaalat rummuttaa imetysmyönteisyyttä ja jopa tietynlaista syyllistävää imetyspakotusta, mutta samaan aikaan siihen annetaan todella vajavaiset ohjeet. Mä sain selkeät ohjeet tänään alle viidessä minuutissa ja myös ohjeet, kuinka varmistua jatkossa itse, että ote on leveä. On normaalia, että vauva yrittää kaventaa otetta hallitakseen sitä suihkuavaa maitomäärää, mutta se päästää samalla masuun ilmaa, jonka takia se maito myös sitten seilaa siellä ruokatorvessa. En nyt voi sanoa, että tässä oli nää refluksioireet Myttysen osalta, mutta enpä ole bongannut tänään koko päivän aikana kertaakaan yhden yhtä takaisinvirtausta tai puklua. Ja äsken röyhtäytys meni täysin mukisematta ja kitisemättä.

Yritin muistella tässä Danten alkuaikoja ja sitä, millainen imuote hänellä oli. Muistin vaan ja ainoastaan sen, että viimeksi me mentiin imetysohjaajalle heti kielijänneleikkausta seuraavana päivänä ja se imuote tarkistettiin. Ehkä kaikki oireet loppuivat viimeksi kuin seinään sen takia, että kielijänteen vapauduttua se suu alkoi toimimaan ihan eri tavalla JA samalla se imetysohjaaja viimeksi osasi katsoa sen homman kuntoon. Viimeksi oltiin Vaajakoskella Salla Joutsenella, joka oli osaava ja hyvä imetysohjaaja hänkin. Jos mun pitäisi nyt valita hänet 10 henkilön rivistä, en osaisi. En muista miltä hän näyttää ja vielä vähemmän muistan, mitä hän silloin teki ja näytti. On aivan liikaa vaatia yövalvomisesta väsynyttä äitiä muistamaan vielä 2,5 vuoden päästä, miten se imuote-homma toimikaan. Vaikka itseäni tästä tänään reteesti syyllistinkin. Kaikkea ei vaan voi muistaa, ei ainakaan vauva-arjen asioita, sillä väsymys, babybrain ja sellainen vauvakupla kulkee mukana vaikka olis kuinka hyvin nukkuva vauva.

En tiedä. Tiedän vaan sen, että tänään Myttynen on saanut syödä rauhassa ilman mitään yskimisiä ja mulla on paljon luottavaisempi olo tähän meidän imetystaipaleeseen. Tällä kertaa imetys on mulle vielä jotenkin hurjan paljon tärkeämpää kuin viimeksi. Viimeksi mua pelotti tietynlainen 24/7 sidoksissa olo vauvaan ja jos olisi ollut pakko valita, olisin ottanut vain pulloruokinnan pelkän imetyksen sijaan. Onneksi viimeksi meillä toimi yhdistelmä. Nyt jos olisi pakko valita, luopuisin vapaudestani imetyksen vuoksi. Ei mulla ole varsinaista tarvetta imettää yhtään sen pidempään kuin viimeksi, mutta olen jotenkin eri asenteella liikkeellä. Viimeksi se koko imetysasia tuntui tietyllä tapaa velvollisuudelta. ”Näin minun kuuluu tehdä”. Nyt mä oikeesti nautin imetyksestä eri tavalla ja haluan imettää vauvaa mahdollisimman paljon, vaikka mun mielestä kenenkään ei kuulu tehdä yhtään mitään ja vauva kasvaa ihan yhtä hyvin vaikka korvikkeella. En tiedä onko tämä minun viimeinen lapseni ja senkin takia haluan ottaa kaiken ilon irti näistä kaikista vauvavuoden ulottuvuuksista. Olen ehkä vasta tällä kertaa päässyt kiinni tähän imetyksen ihmeellisyyteen. Viimeksi pukeuduin tavallisiin vaatteisiin ja pakkasin kaupungille mukaan pullon. Jos imetys ei ollut helppoa jossakin, niin annoin ihan mieluusti pullosta. Nyt taas mietin vaatteet sen mukaan, että voin imettää helposti missä vaan, vaikka mulla olis se pullo mukana enkä poistu kotoa ilman imetyssuojaa. Toivon, että tämän päivän opit ja tulokset enteilee sitä mitä luulen niiden enteilevän, eli rauhallisen imetyksen toteutumista meillä lähikuukausina. Katsotaan.

Mä suosittelen ehdottomasti kaikille imetysohjausta vauvan synnyttyä. Vaikka sitten olisi kuinka mones lapsi. Jokainen lapsi on erilainen ja jokainen imetystarina on erilainen. Ei ole yhtään huono idea pyytää siihen osaavan ammattilaisen apua. Se on kuin imetyksen valmentamista. Moni on varmasti valmis ottamaan salilla pt:n auttamaan treenaamisen alkuun. Miksi samaa ei tekisi imetyksen suhteen?

Mä oon muuten myös jotenki ennakkoluuloisesti suhtautunut imetysohjaukseen. Ensinnäkin jokin osa musta on varmaan ennen ajatellut, että eipä se nyt niin ihmeellistä voi olla se imettäminen, että se vaatisi jotain erityisosaamista. että kyllä sen nyt hitto jokainen äiti osaa. No, en mä osannu tehdä selkätaljaakaan oikein ilman ohjausta. Imetysohjaajilla on tieto kuinka lisätä maidontuotantoa, kuinka vähentää sitä, neuvoja ja vinkkejä oikeanlaisiin asentoihin ja kaikkea imetystietoa maan ja taivaan väliltä. Onkin todella turhauttavaa, että tää tieto on saatavilla, jos on itse aktiivinen ja hakeutuu osaavan imetysohjaajan luokse. Varsinkin kun vauva-ajan alussa on äiti vielä itsekin toipilas, väsynyt ja kaiken uuden ristiaallokossa niin, ettei välillä muista omaa nimeään.

No anyway, halusin kirjoittaa tästä ihan oman postauksen ja toivottavasti rohkaista tulevia ja tuoreita äitejä imetysklinikalle tai imetysohjaukseen 🙂

Onko seuraajieni joukossa muita apua ja neuvoja imetysohjauksesta löytäneitä?