Stressaavat lastenvaatteet?

Huhh, luin viime viikolla Hesarin jutun lastenvaatteista, mikä oli ehkä virhe, koska tuli jotenkin paha olla. Ei tekis mieli ees linkata sitä tähän, kun oli mun mielestä juttunakin kirjoitettu niin yksipuolisesti, tiettyä ajatusta hakien, mutta joo, menkööt. Herätti ajatuksia toi juttu, nimittäin olin just listailemassa poikien kaapista meidän luottovaatteita nyt syksyyn ja talveen ja sit mietin sitä juttua taas tänään. Jotenkin oikeesti ihan hirveän sääli, että pienten lasten vaatteisiin ulotetaan näin paljon merkitystä ja statusta ja noin paljon äidit (ja isät?) miettii, mitä muut ajattelee heidän lasten pukeutumisesta. Mä oon tässä miettinyt viikon ajan sitä, mitä päikkyhenkilökunta on mieltä musta, kun mä unohdan joka toinen päivä lukon lapsen pyörästä ja joka toinen päivä avaimen 😀 Mut en oo kyllä sekuntiakaan ajatellut mitä ne ajattelee mun tai lapsen vaatteista, niin kauan kun on säänmukaiset puhtaat kledjut lapsella.

Ja siis tiedän toki, että on ihan fakta, että ihmiset velkaantuu ostellen lapselle merkkivaatteita. Se on ihan typerää. Mutta nyt täytyy muistaa, että laadukasta pätevää vaatetta saa edullisesti esim. kirpparilta ja kaikilla ei tarvii olla tuhansia euroja kii lasten vaatekaapissa. Se on valinta, eikä se ole sen vaatemerkin syy. Ihmisillä on myös hämärtänyt käsitys siitä, mikä on sopiva hinta. Onko 30 e t-paidasta liikaa? Pitäisikö sen olla 5 e? Vai 10? Vai mitä? Koska moni jotenkin ajattelee sen ketjuliikkeen hinnan ”sopivaksi” ja merkkiliikkeen ”kalliiksi”, mutta faktahan on se, että ottaen valmistusolot ja työntekijöiden palkat, kuljetukset ja ekologiset materiaalit, sä et valmista yhtään mitään 5 eurolla. 30 e t-paita ei ole kallis. On se verrattain, mutta nyt myös riippuu mihin vertaa. Ja nykypäivänä helposti verrataan siihen, mikä ei sitten vuorostaan ekologisuus/työolot -mittarilla oo millään lailla perusteltua.

Meillä on 70-80% varmaankin ns. ”merkkivaatetta”. En nyt puhu Guccista vaan ihan siis Gugguu, Metsola, Kaiko, Makia, Mainio, Minikid, Reima -tyyppistä merkkiä. Näitä täntyyppisiä tässä jutussakin kai tarkoitetaan. En oo kyllä kertaakaan koskaan miettinyt, mitä joku muu olisi mun lasten vaatteista mieltä. Jos tiuskin kiukuttelevalle taaperolle kaupassa, en silloinkaan kyllä mieti, mitä joku on mun kasvatuksesta mieltä ja vielä vähemmän kyllä vaateasioissa.

Niillä on puhtaat vaatteet, eli tarpeeksi vaatteita vaikka pyykkiä ei pestäisi ihan nonstop. Niillä on säähän sopivaa vaatetta ja niillä on tarpeeks lämmintä päällä kun viilenee. Siinäpä oikeestaan se, mitä haluan viestiä lasteni vaatteilla, jos jotain on viestittävä. Miksi mä oon sitten käyttänyt satoja euroja vaatteisiin lapsilleni? No, koska musta on ihanaa samistella lapsia samanlaisiin söpöihin asuihin vielä kun voin. Musta on kiva ostaa esteettisesti miellyttäviä ja laadukkaita vaatteita lapsille ja koska mun lempivaatteet lastenvaatteissa nyt sattuu olemaan näillä ”merkeillä” ja kokemus yli 3 vuodelta on se, että Kaiko kestää 100 pesua ja H&M ei kestä edes 10 nukkaantumatta. Ihan tarpeeks moni halvemman vaateketjun lastenpaita on heti kutistunu oudon malliseksi tai sauma alkanut kiertämään tai mitä ikinä.

Meillä on poikien vaatteissa paljon enemmän suomalaisia merkkejä kuin esim. omissa. Olen ylpeä suomalaisista megamenestyjistä vaateasioissa, sillä on hienoa, jos lapseni pipo on Suomessa suunniteltu, valmistettu ja myyty. Ihan niinkuin kulttuurisesti, taloudellisesti ja ekologisesti asiaa arvioiden. Suomalaisen suunnittelun, valmistuksen ja kauppaa tekevän yrittäjyyden pitääkin maksaa jotakin. Ehkä jossain on enemmän katetta kuin muissa, sitä en kiistä. Mutta nyt ei silti puhuta täysin järjettömistä hinnoista.

Tää alkuperäinen lehtijuttu kaikki vaan osuu siihen vanhemmuuden hienouteen, jossa teit niin tai näin, väärinpäin. Puet siihen tai tähän, olet köyhä huono äiti tai prameileva huono äiti. Mut siis joka tapauksessa huono äiti. Ymmärshän kaikki nyt sen? Koska tässä maassa ei edes rikollisia syyllistetä niin paljon kuin äitejä.

Meillä on tällä hetkellä niin, että 11kk ei kiinnosta metriäkään oma pukeutuminen, ja 3,5v taas valitsee välillä innoissaan vaatteet ja välillä sitten ei kiinnosta yhtään. Saa pukea itse itsensä just niin epämätsääviin vaatteisiin kuin haluaa ja mennä niissä. Päikyssä on samat vaatteet kuin muuallakin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (kudotut lenkkarit ei vaan oo hyvät hiekkalaatikossa) ja esimerkiksi uudet maiharit meni suoraan mustikkapellolle jalkaan ja sai mustikasta osumaa ja ihan vedellä ja saippualla sekin lähti. Jos mä säästelisin kivoja vaatteita kaapissa, millon niitä ehtis pitää, jos viitenä päivänä viikossa ollaan päikyssä? Vaatteet on meillä tarkoitettu käytettäväksi ja vaikka toki ostajan maku vaikuttaa, lapsi saa silti soveltaa omaa luovuuttaan vaikka kuinka paljon niissä. Toki emme käy yleensä lasten kanssa vaatekaupoissa, eli äiti ostaa ja lapsi valitsee siitä mitä on. Jos hän siis haluaa pukea vihreät housut, leopardivärisen paidan ja sinisen valashupparin, niin hän saa. Hän saa valita pyörän ja kypärän värin, saa valita mitkä kengät päikkyyn sopivista kengistä laittaa ja millaisen pipon laittaa. Joskus jopa äiti tekee aivan karmean ratkaisun ja ostaa maailmanhistorian rumimmat Spiderman-sandaalit, koska lapsi tarvii sandaalit ja äiti tietää, että lapsi repee onnesta kun saa hämis-sandaalit. Vaikka äitin silmät vähän itkisikin verta aina kun ne näkee 😀 Äidin mielestä rumin lippis on lapsen suosikki ja lapsi sitä ei halua itse laittaa päikkyyn, vaan se on ”kotilippis”. Meillä siis selkeesti konsepti on lapsella vielä se, että kotona on kivoimmat jutut, ettei mene likaiseksi / huku 😀 Vaatteita ei esitellä kellekään, vaan päinvastoin, lapsen mielestä parhaat jää kotiin. Se esittely- ja statusasenne on muualta tullutta ja me opimme sen ja omaksumme sen, mikä on ihan typerää. Me ollaan valittu olla jatkamatta tätä lapsille ja puhutaan Gugguun vaatteesta ja H&M:n vaatteesta ihan samalla tavalla. Paita ku paita, ei lapsi tiedä mikä on kallis tai ”parempaa seppälää” ja mikä ei.

Lapsi ei osaisi kertoa kumpi on kalliimpi, Gugguun huppari vai H&M:n t-paita. Ei edes sitä, minkä merkkinen kumpi on. Meillä ei koskaan puhuta vaatteiden merkeistä ja hinnoista tai tehdä numeroa siitä, kumpi on kivempi. Tuttujen suomalaisten lisäksi mä oon yhtä lailla ostanut välillä muita. Suurin osa ihmisistä ei osaisi sanoa päälle päin, että jokin vaate on Phil & Phae -merkkinen tai minkähintainen on Oeuf NYC:n neule, jonka bongasin kirpparilta. Vaatteissa ei lue hintaa printillä ja suurimmassa osassa niistä ei edes näe merkkiä. Harjaantunut silmä erottaa, mutta ei niissä yleensä merkkiä isolla lue. On jotenkin pelottavaa, miten paljon ajatellaan ja omassa mielessään kauhistellaan sitä, mitä muut ajattelee vaatteista, sillä suurin osa ei osaa erottaa toisistaan Gugguun hupparia Lindexin vastaavasta.

Tällä hetkellä lapselle on itse asiassa hirveän tärkeää, että jollain on samaa. Tai siis tykkää, jos äidillä on samaa väriä tai isillä samanlaiset housut. Joten sitten mätsäillään oikein kaikkien iloksi. Ja kyllä, maksoin ylihintaa Makian talvitakista lapselle kun kirpparilta sen bongasin. Meillä on samanlaiset vanhemmilla ja lapsi meinasi haljeta onnesta kun sai ihan samanlaisen kuin äidillä ja isillä. Ja sitten kun kirpparilta bongasin seuraavan koon siitä takista, ostin senkin, sillä nyt mulla on myöhemmin kaikilla meillä samanlainen. Ei se edes ole poikkeuksellisen kiva takki, mutta käytännöllinen ja silti nätti. Tai no on se ehkä, koska oon ostanut koko perheelle moisen 😀 Mutta siis lapsen silmiin ei poikkeuksellisen kiva, vaan harmaa lämmin talvitakki. Lapsi tykkää itse samistella, mutta muuten ei ole suuria tunteita vaatteita kohtaan, ne on vaatteita ja sillä selvä. Aina välillä haluaa tietyn vaatteen ja useimmiten ei oikein välitä. Puhtaudesta on erittäin tarkka, ollut aina.

Musta on surullista nähdä tällaisia juttuja kahdesta syystä. Ensinnäkin, mun mielestä on surullista, että vanhemmat oikeasti stressaa asiaa näin paljon. Tyyli ei tule euroilla, ja lapsilla ei mun mielestä edes tarvitse olla ”tyyliä”. Vaikka tiedän varmaan jokaisen suomalaisen merkin syksyn valikoiman ulkoa, en ikinä katso toisia lapsia sillä silmällä, että mitäs niillä on päällä. Kuin korkeintaan positiivisena inspiraationa, että onpas joku ihana. Tää on mun mielestä pitkälti myös monien tuntema paine, jolle ei ole syytä. Siis sellainen, joka on itse itselle luotu. Toiseksi musta on huolestuttavaa, jos asia on oikeasti näin tärkeä vanhemmille, niin miten se tulee näkymään lapsissa. Tullaanko lapsia kiusaamaan väärästä merkistä tai halvasta/kalliista? Me voitas vaan suoraan vanhempina opettaa lapset niin, ettei toisen vaatteita ja asusteita, kuten ei mitään muutakaan, tarttis väheksyä. Oli ne erilaiset kuin itsellä, tai ei. Suomessa on paljon huolestuttavampiakin luokkaeroja kuin nämä, esimerkiksi opiskelun ja ruoan saralla.

Täntyyppisissä jutuissa usein myös monet merkit leimautuvat ikään kuin riistäjiksi, joiden takia perheet kärsii, mikä on musta ihan naurettavaa. Meidän pitäisi iloita suomalaisen lastenvaate-teollisuuden nykytilasta ja tukea sitä mahdollisuuksien mukaan, sillä se on just sitä esimerkkiä, mitä me tarvitaan omaan kuluttamiseen, monellakin tapaa. Ja on vaan ja ainoastaan hienoa, että 180 euroa maksavasta haalarista saa hyvässä kunnossa käytettynä 120 e. Tai että jostain kuosista/mallista/väristä saa jälleenmyynnissä käytettynä enemmän kuin kaupasta ostettaessa. Kuvitelkaa. Lastenvaatteesta, käytettynä. Siinä on arvostus vaatetta ja sen käyttöä kohtaan vähän eri kuin kolmen euron paidalla. Mä ainakin fiilistelin eilen aivan onnessani kun osuttiin vahingossa Ideaparkin tasauspäiville, ja sieltä löytyi mukaan molemmille pojille toppahousut Reimalta -70% ja talvikengät Danten kasvavaan jalkaan 40 €:lla 85€:n sijaan. Koin ne ihan mielettömiksi löydöiksi! Dantella on talveksi myös turkisvuoriset käytetyt Dr. Martensit ja Mytylle postissa matkalla Eccon vuoratut talvikengät, nekin kirpparilta. Danten talvikengät uutena ja käytettynä maksoivat about 80 € yhteensä. Joku saattaa katsoa niitä ja miettiä, että noihinkin on mennyt melkein 200 €. No ei ole. Hyvänä esimerkkinä siitä, että se vaate tai kenkä tai asuste ei kerro yhtään mitään ja siihen on turha ulottaa sen enempiä merkityksiä.

(Eläimet kuuluu kaikille lapsille. Kuten myös Reiman ensiaskel-kengät. Lapsi ku lapsi, suloisissa eläinkuoseissa, jotka kestää aikaa. Toinen ostettu uutena ja toinen netistä käytettynä kalliimmalla kuin mitä se oli kaupassa. Ja saa myllätä mustikkamaalla ihan huoletta!) 

Enemmänkin toivoisin keskustelua siitä, miksi edelleen jaetaan autot poikien vaatteisiin ja peurat tyttöjen vaatteisiin ja mun mielestä täysin neutraalit asiat saa edelleen ihan hirveän sukupuolittuneen merkityksen. Mut se nyt on ihan eri keskustelu. Ja itse asiassa siinäkin suomalaiset vaatemerkit loistaa mun mielestä esimerkillisesti tekemällä kukkakuosia, joka sopii kelle vaan lapselle ja käyttämällä kuvissa poikalasta mallina. Gugguu käytti tässä viimeisimmässä mallistossa silmälaseja kaikilla malleilla, mikä oli musta mielettömän kiva juttu. Väreistä löytyy poikkeuksellisen paljon kaikkea muuta kuin pinkkiä ja sinistä ja mallit on hyvin unisexeja. Kun katsoo lastenvaatteita maailmalla, tää on oikeesti esimerkillisen hienoa. Puhumattakaan kaikesta muusta hyvästä, kuten kierrätetystä muovista pipoissa ja lahjoituksista naisten koulutukseen jo valmiiksi eettisesti valmistetuista vaatteista. Itse asiassa lasteni kautta mä oon päätynyt ostamaan itselleni esim. Blaan neuletakin ja Kaikon mekon ja vingun joka ikinen kerta, että voisko Gugguu tehdä talvitakkinsa aikuisten koossa 😀

On tässä maailmassa paljon enemmän asioita pielessä kuin lastenvaatteet, ja sen takia näin negatiivisten mielikuvien ulottaminen asiaan on musta jotenkin tosi surullista.

Raksuttaako kuvia katsoessa euro-merkit mielessä vai kiinnitättekö huomion johonkin ihan muuhun? Entä arjessa? Podetteko merkkivaate-stressiä lasten vaatteista?

Teen nyt joka tapauksessa sen lastenvaatejutun, vaikka oliskin kuinka stressaava sitten merkkivaatteiden vuoksi, koska ne nyt sattuu olemaan omia lemppareita ja luottovaatteita.

Kommentit (19)
  1. Kun oma lapsi on vaatekoossa 146 (ja on siis tokaluokkalainen tyttö, ettei tosiaan mitenkään ”iso” vielä), niin kyllä tätä äitiä harmittaa että lähes kaikille kivoille merkeille saa heittää heipat (Gugguusta en tiedä kun ei ole mun makuun, mutta meidän lempparit Kaiko (uusin malli loppuu 140, aiemmin oli isompia), Mainio, Metsola, Blaa ja Nosh (niillä kivat vaatteet loppuu 128 kokoon nykyään, isoille löytyy sikatylsiä malleja) nyt ainakin, Reiman vaatteita moni loppuu 140 kokoon (Wettereitä ja hanskoja onneksi saa). Samaten ketjuista Lindex ja Kappahl on turha edes katsoa, niiden teinimallistot on karseita. Niinpä lapsen vaatetus on vaihtunut H&M linjalle maustettuna Mololla, Benettonilla, GAP:illa ja Nameit:llä. Harmillista sinällään, kun edelleen ostaisin mielelläni lapselle suomalaista vaatetusta (tai Suomessa suunniteltua, monihan noista toki valmistaa vaatteet muualla) ja samaten lapsi tykkäisi noista vaatteista, mutta ei oo vaan kokoja.

    Merkkivaate vs merkitön keskustelu ei pragmaatikkoa jaksa hirveästi innostaa. Meillä lapsi vaatetettiin pitkälti kirppislöydyin alle metrin mittaisena. Todella helposti löytyi hyväkuntoista vaatetta. Sen jälkeen kirppistarjonta on heikompaa (ja työssäkäyvällä aikaresurssit rajalliset), joten olen keskittynyt aleostoksiin (mm. ulkovaatteet ja kengät olen ostanut vuosia vähintään 50% alella). Hyväksi havaituissa jumitetaan (mm. tietyt Reiman ulkohousut ostin lapselle koossa 86-92-98-104-110, samaten Wettereitä on ollut joka koossa 32 lähtien, talvigoret on aina Eccon, Molon Waiton/Watts on pikkukoululaiselle ehdoton näillä keleillä jne).Lapsi taas on ollut hyvin kiinnostunut pukeutumisesta 1v. iästä lähtien, joten pitkälti on menty sillä, että minä olen vaatteet hankkinut kaappiin ja hän valitsee mitä pukee. Nyt tosin muutama vuosi jo niin, että kysyn etukäteen onko jee vai nej. ”Ainut” vaaterajoitus meillä taitaa olla, että ”joulumekkoa” ei oteta arkikäyttöön ennen kuin on joulukorttikuvaus suoritettu marraskuun lopussa, muuten päiväkodissa oli ihan kierrossa samat vaatteet kuin kotona ja lapselle ohje ”älä huoli tahroista, pesukone pesee”.

    Vaatteiden kestävyydestä, sen olen huomannut tässä yli 8 vuoden ajan lapsen vaatteita pesseenä, että hinta ja laatu ei korreloi mitenkään. Jotkut parhaiden pesua ja pitävät vaatteet on H&M:stä (materiaalitietoinen kannattaa olla) kun taas joku kallis ”trendi”merkki nukkaantuu kamalasti. Meillä lapsi hyvin tietää vaatteidensa merkit, mutta eipä niihin ihmeempää arvottamista liity (enempi se on että ”laita Reima-kengät kouluun ja se Molon ohut takki”). Tämän hetken lempparivaatteet on isommalta serkulta saatuja ja sama menee toiseen suuntaan, lapsen pienemmät serkut on ihan intopinkeenä isolta serkulta saaduista vaatteista (oli ne sit Mainiota, Papua tai H&M:ää).

  2. Maisamimosa
    17.9.2020, 19:37

    Mulla on yksi lapsi, joka on vasta 2,5 v. Ostan niiiiin paljon kierrätettynä, kuin mahdollista, loput alesta ja tarvittaessa normihintaisena. Pääasiassa tiettyjä materiaaleja ja malleja, en niinkään merkkejä, mutta ostokset jakaantuu kyllä tiettyjen merkkien välillä laadun takia selkeesti. Puen mielelläni tiettyyn tyyliin, mutta tyttö on selkeästi nyt alkanut itse valikoimaan värejä ja kuvioita. Rakastaa mekkoja ja niitä onkin osteltu aleista sekä kirppiksiltä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *