MIELIPIDEMAANANTAI – Rikas rakas

Multa toivottiin mielipidemaanantaiksi postausta siitä, mitä mieltä olen sellaisista tilanteista, joissa on hyvin tienaava mies ja hänen ”varoillaan elävä”nainen. Tai tarkemmin:

”Nuoret naiset ja miksei hieman vanhemmatkin, jotka elävät varakkaamman miehen(sä) rahoilla tekemättä varsinaisesti mitään. Nyt näitä riittää jo ihan ilmiöksi asti. Ennen oli kotirouvia tai kotiäitejä, jotka hoitivat kotia ja lapsia, mutta yhteinen piirre näille naisille on, ettei heillä ole välttämättä edes lapsia. Hoitavat pääasiassa itseään ja käsilaukkujaan. Kyllä minäkin lahjat ymmärrän ja itse työllä tai bisneksillä hommatut tavarat, mutta tässä tuntuu nyt olevan jotain muuta. Luulisi naisen itsenäisyyden olevan heikoissa kantimissa jos se on kokonaan jonkun miesseuralaisen varassa, ilman avioliittoa naisella ei näissä suhteissa ole mitään suojaa, jos mies löytää hemaisevamman pakkauksen. Mitä mieltä olet ja mitä mieltä muut ovat?”

Tää on musta yhteiskunnallisesti ajatellen ihan mielenkiintoinen keskustelu, vaikka sinänsä mulla ei oo mitään sen kummempaa mielipidettä siihen, miten ihmiset raha-asiansa järjestää, jos tekevät sen laillisesti. Tai siis, on mulla tietenkin mielipide, mut sen merkitys on täysin yks tyhjän kanssa. Mä ehkä hieman vierastan tätä aihetta sen takia, että siitä puhutaan usein aina vähän negatiivissävytteisesti, vaikka mun mielestä asiaan ei varsinaisesti ole syytä. Mulle tää on myös vähän vieras maailma, koska en oo ollut koskaan tällaisessa suhteessa itse ja ehkä siksi en osaa kovin kummoista mielipidettä asiasta muodostaa. Mahdollisuuksia on ollut, mutta se, että ne kariutuivat ei liity rahaan millään lailla, vaan ihan muihin asioihin.

Mä ajattelen niin, että ihmisillä on erilaisia toiveita ja haaveita. Myös parisuhdetta ja kumppania kohtaan. Ihmiset haluaa kumppanilta ja myös omalta elämältä eri asioita ja on mun mielestä liian yksinkertaista niputtaa asioita lokeroihin, joihin pistetään gold digger -leima. Ihminenhän etsii yleensä elämässä tiettyä turvaa, tiettyä jännitystä ja tiettyjä asioita, jotka toimivat hänen omaa hedonismia ruokkien. Joku haluaa hyvän taloudellisen tilanteen, toinen haluaa lapsia ja perheen, kolmas haluaa uran. Yhdelle se taloudellinen tilanne tuo turvaa samalla tavalla kuin toiselle oma perhe. Jokaisella meistä on hyvin erilainen näkökanta siihen, mitä oikein haluaa. Onnistuneen parisuhteen avain on mun mielestä siinä, että ollaan avoimia toisiaan kohtaan asioista ja puhutaan asioista oikeilla nimillä ja eletään niin, että molemmat haluaa melko lailla samoja asioita.

Mä tienaan enemmän kuin mieheni tällä hetkellä, mutta kunnioitan ja arvostan mieheni tekemää työtä enemmän kuin omaani. Meidän parisuhteeseen ei vaikuttaisi mitenkään päin, vaikka palkkakuitit vaihtaisi päittäin, meillä on nimittäin yhteinen talous. Kaikki mitä tulee tähän perheeseen, on tämän perheen yhteistä. Ja niin siihen myös suhtaudutaan. En koe tarpeelliseksi vertailla tekemiämme työmääriä tai töidemme tärkeyttä, sillä kumpikin tekee sitä, mikä tähän tilanteeseen koko perheellemme sopii. Miestäni ei ole ikinä häirinnyt tämä asetelma, vaikka perinteisesti tää saattaa usein olla sellainen asia, joka joitakin miehiä saattaa häiritä. Päinvastoin, mieheni on ylpeä minusta ja onnellinen siitä, että meillä on mukava taloudellinen tilanne, jonka eteen molemmat tekevät töitä. Molemmat olemme myös valmiita elättämään toisiamme tarpeen vaatiessa.

Mua vähän jotenkin harmittaa monien ihmisten puolesta, että tällainen tilanne kuin meillä mielletään hienoksi ja hyväksi ja kaikin puolin positiiviseksi. Jos mieheni tienaisi 500 000€ vuodessa tai enemmän ja minä olisin kotona Danten kanssa tai ihan vaan vaikka valokuvailemassa laukkuja, siivoamassa kotia ja tekemässä ruokaa, olisi tilanne heti aivan eri ja saisi niskaan roppakaupalla paskaa, vaikka meidän rakkautemme ja parisuhteemme olisi ihan samanlainen. Mun mielestä pariskunnan raha-asiat on ihan toissijaisia siihen nähden, miten ihmiset kohtelevat toisiaan ja suhdettaan. Musta on myös jotenkin kummallista, että näissä tilanteissa aina se vähemmän/ei ollenkaan tienaava lasketaan jotenkin lompakkoloiseksi tai vastaavaksi ja maalataan jotenkin negatiiviseksi. Musta on ihanaa tehdä ja antaa lahjoja! Paljon ihanempaa kuin saada niitä. Jos tienaisin ihan hurjasti ja mieheni tienaisi vähän tai ei ollenkaan, haluaisin todennäköisesti hukuttaa hänet lahjoihin vaikka hän ei niitä pyytäisikään.

Liian usein tällaisissa taloudellisesti epätasaisissa suhteissa annetaan mielikuva naisesta, joka on ihan raukka ja miehestä joka rahalla ostaa naisen eikä ole kovin vilpitön. Jos kaksi ihmistä välittää toisistaan, on ihan normaalia käyttää rahaa ilahduttaakseen toista, ilman mitään valtapelejä tai negatiiviisia taka-ajatuksia. Musta on myös jännä, miten usein tällaisessa keskustelussa kotiäitiys on hyväksyttävää, mutta kotivaimous ei ole. Nainen pitää huolta itsestään (ja vaikka sitten niistä käsilaukuista), kodista, tekee ruokaa ja on todennäköisesti melko iloinen, onnellinen ja hyvinvoiva. Se mun mielestä on omalla tavallaan sen parisuhteen hoitamista, ja miksi se olisi yhtään vähemmän tärkeetä kuin lasten hoitaminen? Jos pariskunnalla ei siis ole lapsia? En ymmärrä sitä ajatusta, että jonkun olisi mentävä väkisin töihin tienaamaan omat rahat, jos mies tienaa kymmenen edestä ja on halukas käyttämään niitä rahoja naiseensa. Jätetään työpaikat niille, jotka niitä oikeesti tarvitsee. Usein mietin myös, että saako rikas ihminen edes rakastua kehenkään itseään vähemmän rikkaaseen ilman, että koko suhde leimataan heti? Tulee vähän sellainen olo, että rahalla menettää oikeuden siihen, että joku rakastuu ihan vaan tähän ihmiseen itseensä ja aina mukana on rahaoletus.

Mä oon nähnyt aika monta parisuhdetta, missä mies ja nainen on taloudellisesti epätasa-arvoisessa suhteessa, mutta missä on paljon rakkautta ja missä se rakkaus on ihan oikeesti aitoa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että näin olisi jokaisessa suhteessa, mutta mun mielestä ei pidä lähteä tuomitsemaan asiaa niin herkästi. Niin kuin sanoin tuolla yllä, ihmisillä on eri näkemyksiä, priroiteetteja ja ajatuksia elämässä. Ihminen etsii toisesta aina jotain. En minä ole sen parempi kuin joku miehensä rahoilla eläjä, vaikka maksan oman osuuteni lainalyhennyksestä. Mä haluan miehestä loputonta henkistä turvaa ja tukea, tietynlaisen isän lapsilleni, tietynlaisen puolison itselleni. Raha ei mun mittataulukossa paina juuri mitään, mutta en paheksu tai väheksy, vaikka se olisi jollekin tärkeää. Jos mieheni haluaisi tehdä vapaaehtoistyötä ja se antaisi hänelle paljon ja hän olisi siinä hyvä ja kokisi tekevänsä tärkeää työtä, hyväksyisin sen, että hänelle ei tulisi tuloja lainkaan. Samalla en kuitenkaan hyväksyisi sitä, jos hän haluaisi vain maata kotona työttömänä, koska se ei sovi mun arvomaailmaan lainkaan. Nää asiat liittyy sinänsä rahaan, mut sit toisaalta ne on paljon vahvemmin kiinni arvoissa, jotka eivät liity rahaan vaan ihan muuhun.

Mä en itse osaisi olla epätasapainoisessa taloudellisessa tilanteessa, mutta se liittyy ihan vaan enemmän mun omiin elämäntavoitteisiin ja ajatuksiin ja arvoihin, eikä ole mikään ultimaattinen totuus siitä, miten tulisi elää. Jokainen mun puolesta järjestäkööt parisuhteensa raha-asiat miten itse parhaaksi näkee, enkä tuomitse tai arvostele ketään joka valitsee toisin kuin itse.

Mutta. Onhan tässä sitten tuo toinen puoli, minkä kysyjäkin toi esille, eli naisen taloudellinen turva tilanteessa, jossa ei olla avioliitossa ja nainen on vuosia miehen rahojen varassa. Se on mun mielestä näin yksinkertaistettuna ajatuksena todella pelottavaa, mutta kuten sanottua, eivät muut voi tietää, mitä pariskunta on keskenään sopinut. Tärkeää olisi kuitenkin pitää omasta tulevaisuudesta sen verran kiinni aina, ettei ole vain yhden ihmisen varassa. Enkä nyt edes viittaa hemaisevampaan mimmiin vaihtamiseen, vaan siihen, että toinen voi vaikka osoittautua rikolliseksi tai kuolla tai vaikka mitä. Jos kaikki elämänsä asiat on laskenut yhden kortin varaan, pitää tiedostaa se riski, että se kaikki tosiaan on sen yhden kortin varassa ja se kortti voi leimahtaa liekkeihin ihan mistä syystä tahansa. Sen takia mun mielestä on tärkeää sopia asioista silloin kun menee hyvin. Ihan konkreettisesti niin, että asiat on sovittu kirjallisesti.

Voin antaa esimerkin. Kun asuimme Kuopiossa, mieheni omisti meidän kämpän, koska halusimme säästellä mun ensiasunnon omistajuutta kiinteistön varainsiirtoveroon eikä käyttää melko pienihintaiseen asunto-osakkeeseen. Mies lyhensi lainaa pankkiin, minä maksoin yhteisiä menojamme saman verran. Laitoin myös omat säästöni kiinni kämppämme remonttiin. Meillä oli selvät sävelet siitä, että kaikki on yhteistä, eikä kukaan pelännyt mitään kusetusta toisen puolelta. Yksi päivä mä vaan tajusin, että jos miehelleni käy jotain, niin laki ei ole minun puolellani sillä emme ole naimisissa. Toki mieheni vanhemmat olisivat hänet perineet jos hänelle olisi käynyt jotakin ja he olivat asiasta tietoisia, mutta silti me teimme ihan yhteisesti asiakirjat remonttilainasta. Mieheni oli minulle virallisesti velkaa tietyn määrän rahaa ja sitä tarkistettiin aina välillä. Jos meille olisi tullut sotkuinen ero tai kuolemantapaus tai mitä tahansa, niin meillä oli mustaa valkoisella asioista. Rakastuneena onnellisessa parisuhteessa tulee ajatelleeksi koko ajan, että ”kyllä me sitten sovittaisiin asiat, jos tulisi ero”, mut tilanteita ei voi ennustaa senkään osalta. Tämä oli aikana ennen lasta ja avioliittoa, sillä nykytilanteessahan lapsemme perii meidät molemmat ja meillä on kaikki mahdollinen henkivakuutuksista lähtien tehty niin, että on huomioitu lapset ja puolison tulevaisuus. Aviopareina meillä on myös aivan eri oikeudet kuin ennen avioliittoa.

En koe, että rakkautemme tai romantiikka välillämme olisi kärsinyt yhtään siitä, että istuimme alas ja mietimme ihan juristin avulla sen, miten omaisuuden kanssa tulisi käyttäytyä. Elämä voi yllättää ja vaikka sillä hetkellä ei varmasti oo raha-asiat päällimmäisenä mielessä, niin kaikkeen on hyvä turvautua. Mulle se on ainakin sitä arkielämän realismia ja turvallisuuden tunnetta. Meillä on esimerkiksi nyt niin, että henkivakuutukset kattavat puolet lainasta, hautajaiskulut ja vähän vielä päälle. Jos jommalle kummalle meistä sattuisi jotain, niin toista ei varmasti lohduttaisi ne rahat ja vielä vähemmän Dantea, jos hän menettäisi jomman kumman vanhemmansa. Mutta olis se jotenki mun mielestä vielä enemmän lohdutonta, että hädän ja surun keskellä pitäisi vielä muuttaa pois perheen kodista, koska ei pärjäisi taloudellisesti tms. Ei näiden miettiminen, kuten ei myöskään vaikka elinluovutusasioiden tai vaikka testamentin tekeminen, ole mitenkään jinxaamista tai epäromanttista tai mitä vielä. On vain ja ainoastaan järkevää ja itseään palvelevaa miettiä elämää ja tulevaisuutta.

(Tää on muuten sellainen asia, jota suosittelen ihan kaikille mietittäväksi. Ihan tasa-arvoisillekin parisuhteille, missä vaikka toinen omistaa kämpän ja toinen maksaa samalla määrällä muita menoja yms. Siinä käy nimittäin paperilla niin, että toisella kertyy säästöt ja toisella ei. Myös jos toinen on kotiäitinä/kotivaimona ja toinen tekee isoa tiliä, kertyy tällaisessa tapauksessa miehelle eläkettä ja toiselle ei. Silloin täytyy siihen toiseenkin tulevaisuuteen sijoittaa rahoja, varsinkin jos toinen ihminen ei ole työssä yhteisellä päätöksellä.)

Jos joku elää todella taloudellisesti epätasaisessa parisuhteessa, on mun mielestä tärkeää, että pariskunta yhdessä miettii läpi ”Mitä jos…?” -asiat. Ja vaikka sitten joku ei haluaisi näitä miettiä, niin sekin on heidän oma ratkaisunsa. Loppujen lopuksi, Suomessa kukaan ei joudu kadulle kodittomaksi hirveän herkästi ja jos on valmis tällisen suhteen riskit kantamaan, niin mikäs siinä.

Tuollaisissa parisuhteissa mun mielestä huolestuttavinta on oikeastaan vain se, jos parisuhde on valta-tasapainoltaan ihan vinksallaan. Jos taloudellisesti menestyksekkäämpi kokee oikeudekseen sanella ja määrätä ja päättää kaiken, on parisuhde todella retuperällä. Parisuhde on kahden ihmisen tasa-arvoinen suhde ja päätökset tehdään yhdessä, eikä sen mukaan mitä isompilompakkoinen haluaa, kuuntelematta sitä toista. Jos parisuhde perustuu siihen, että toisella on rahaa ja toinen on kuin jalkavaimo, silloin ollaan ihan metsässä. Rahan ei pidä olla vallankäytönväline parisuhteessa, niin kuin ei pidä olla myöskään lapset, seksi tai mikään muukaan. Aidosti onnellinen parisuhde on sellainen missä valtaa ei käytetä, ei millään. Jos asetelma on se, että toinen on parempi tai tärkeämpi jostakin syystä, ollaan jo vaarallisella tiellä.

Että niin. Mä oon sitä mieltä, että kukin hoitakoot asiansa miten haluaa. Jos mies on miljonääri tai tienaa hitosti ja nainen haluaa olla kotosalla ja tehä kaikkea kivaa ja se sopii sille miehelle, niin mikäs siinä. En ymmärrä, miksi pitäisi mennä väen vängällä silloin opiskelemaan tai töihin pienellä palkalla, kun miehelle se naisen koko vuoden palkka on vaan pieni taskuraha. Eri asia on, jos itse haluaa opiskella ja tehdä ja mennä, silloin kenenkään ei sitä pitäisi estää. Jokainen eläkööt niin kuin itselleen sopii ja annetaan jokaiselle rauha elää niin ilman mitään lompakkoloiseksi kutsumista tai muita negatiivisia ennakkoluuloja. Kahden ihmisen parisuhteen sopimukset ja yksityiskohdat tietävät yleensä vain ne kaksi ihmistä, joten turha muiden on niitä pohtia.

Toivon, että kaikki ovat parisuhteessa ilosta ja rakkaudesta, ei rahasta ja muista syistä, mutta kuten sanottua. Ihmiset haluaa eri asioita, hakee turvaa eri asioista ja myös todennäköisesti rakastuu eri asioihin. Parasta on se, että parisuhteen osapuoliksi törmää kaksi ihmistä, jotka jakavat samat arvot ja mielenkiinnot ja haluaa samoja asioita. Millään muulla ei oikein ole mitään väliä mun mielestä.

Kommentit (5)
  1. Viisaita sanoja taas. Ihmiset tuomitsevat niin äärettömän nopeasti toisiaan tietämättä mitään kyseisistä ihmisistä. Nuorempana jouduin, tai koin olevani velvollinen, selittämään useinkin perheemme järjestelyjä, kun siirryin työelämästä kotiin…lasten ollessa jo kouluikäisiä. Minusta tuli siis parjattu kotirouva. Toki olin ollut lasten ollessa pieniä myös kotiäiti, mutta se oli hyväksytty status toisin kuin kotirouva.

    Koitan nyt selittää tämän kuulostamatta siltä kuin yrittäisin jotenkin leveillä. Eli olin aikaisemmin yksityisyrittäjänä ja siirryin siitä töihin mieheni yritykseen. Siirtymisen takana oli puhtaasti se, että he tarvitsivat osaamistani. Vuosien päästä mieheni möi osuutensa firmasta ja taloudellisista syistä päätimme, että jatkan omassa firmassani. Teen työtä kotoa käsin, joten näyttää siltä, etten tee mitään. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että mieheni kyllä sekä tekee, että ansaitsee huomattavasti enemmän kuin minä, mikäli mittarina pidetään kuukausipalkkaa ja kodin ulkopuolella tehtyjä työtunteja. Ulospäin siis näyttää siltä, että olen rikkaan miehen siipeilevä kotirouva. Todellisuuspa onkin kuitenkin se, että olen sijoittanut omia säästöjäni asuntoihin, rempannut ne ja nyt vuokraan noin 15 asuntoa. Osan ostin aikoinaan lainarahalla (yksin), mutta lainaakaan ei enää ole jäljellä. Totuus on siis täysin toinen kuin mitä ihmiset kuvittelevat. Itseasiassa minun firmani omistaa kaikki vuokralla olevat kiinteistömme ja osakehuoneistot. Mieheni on puhtaasti omaisuuden arvoa arvioimalla se, joka on meistä ”köyhempi”. Mekin olemme tästä syystä juristien kanssa käyneet läpi omistuksemme ja asiat, joilla lasten ja toisen aviopuolison tulevaisuus turvataan, mikäli toiselle tapahtuu jotakin.

    Se mikä näkyy ulospäin, ei siis olekaan totuus, mutta siitä huolimatta lähes joka ikinen olettaa asian olevan niin, että mieheni elättää meidät.

  2. Olipa hyvä kirjoitus! Olen sun kanssasi ihan samaa mieltä: jokainen päättäkööt itse minkälaista elämää ja minkälaisessa parisuhteessa haluaa elää. Mun mielestä vain ja ainoastaan siinä suhteessa olevien asia, eikä todellakaan kuulu muille. Hyvin toit esille myös asian huonoja puolia, ja oon taas samaa mieltä siinäkin: aikuisen ihmisen (eli sen kotiin jäävän henkilön) luulisi tiedostavan tilanteeseen liittyvät huonot puolet, ja jos hän silti kotona haluaa olla ja se on sitä mitä puolisokin haluaa, niin siitä vaan. Annetaan jokaisen elää sellaista elämää kuin haluaa.
    Niin ja muistetaan sekin ennen kuin aletaan arvostella, ettei kaikki ole aina täysin sitä miltä ulospäin voi muille näyttää. Vain ja ainoastaan siinä suhteessa olevat tietää miten asiat heillä on, ja se riittää.:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *