MIELIPIDEMAANANTAI – Onko bloggaaminen rankkaa?

Onko bloggaaminen rankkaa? Mietin sitä tänään itsekseni ja päätin kirjoitella lapsen kaksikielisyydestä ja puhumisen kehityksestä muussa yhteydessä ja käyttää mielipidemaanantain tähän.

Bloggaaminen on siitä hauskaa, että se jakaa hirveästi mielipiteitä. Toisten mielestä kyseessä on harrastus, mistä saa rahaa, eikä sitä voi edes työksi sanoa. ”Paperinukkeilua, jonka kutsuminen yrittäjyydeksi ja ammatiksi halventaa näitä termejä”. Samaan hengenvetoon bloggaajat korostavat kiirettä, rankkaa yrittäjyyttä ja tuo esille bloggaamisen vaikeitakin asioita ja moni seuraajakin osaa ymmärtää bloggaamisen vaikeat puolet. Itsekin olen oikonut ajatuksia siitä, onko bloggaaminen tärkeää (jokainen veroja maksava ammatti, jolla elättää itsensä on mun mielestä tärkeä) ja onko bloggaaminen helppoa.

Rehellisesti sanottuna omakin mielipiteeni siitä, onko bloggaaminen helppoa vai ei, vaihtelee kuukausittain. Kun yrität kuvata marraskuun pimeässä loskapaskassa asukuvia, ja huomaat, että kaikki valoisa aika on silloin kuin valokuvat ottava mies on töissä ja viikonloppuisin joko lapsella on kiukkukohtaus tai taivaalta sataa kissoja koiria ja vähän jotain muutakin ja tuulee neljäsataa metriä sekunnissa, ei tää tunnu ratkiriemukkaalta. On kausia, kun bloggaaminen tuntuu vaikealta. Kun on henkisesti vaikeaa sietää koko ajan oman ulkonäön, äitiyden ja parisuhteen arvostelua, jokaisen valinnan piikittelyä ja koko ajan jatkuvan tuomitsemisen. Kun ei jaksa olla suurennuslasin alla koko elämä muiden kommentoitavana. Kun on ihan teknisesti vaikeaa, kampanjat menee myttyyn, kuvat epäonnistuu, ei ole luovaa fiilistä ei kuviin, teksteihin eikä aihepiireihin. Kyllä tää silloin varmasti tuntuu ajoittain raskaalta.

Mä en tule koskaan hyväksymään sitä ”bloggaajilla on niin helppoa, pelkkää skumppaa ja macaronsia” -lässytystä, joka on maailman kaukaisin asia totuudesta kirjanpitojen, kampanjaraporttien, mediamyynnin ja muun keskellä. Mutta pakko se on kyllä todeta, että verrattain, bloggaaminen on melko helppoa ja mukavaa.

Tässä on omat lieveilmiönsä, tässä on omat negatiiviset puolensa, tässä on omat huonot juttunsa. Tässä on omat raskaat hetket ja puolet. On pitkiä päiviä, on hankalia asiakkaita, on vittumaisia seuraajia, on kriisejä ja kiireitä. Mutta silti, tämä on oikeasti aika mukavaa.

Sen sijaan, että jälleen yksi vaikuttaja korostaisi kuinka raskasta vaikuttaminen on, niin halusin myös ihan rehellisesti tuoda ilmi ne puolet, jotka tässä ovat helppoja. Kun tuossa tuli viihdyttyä 9 kk päivätöissä, niin nyt sen loputtua on jotenkin konkretisoitunut taas bloggaamisen helppous eri tavalla.

VAPAUS

Mulla on vapaus postata tai olla postaamatta, saan valita milloin kuvaan, milloin kirjoitan, milloin käsittelen kuvia ja milloin teen mitäkin. Jos haluan, aloitan aamun suursiivouksella kotona ja teen töitä keskiyöllä. Harvoin on aikatauluja, jotka oikeesti sitoo mihinkään, ellei itse sellaisia sovi. Toki kaikki oma tekeminen näkyy suoraan omassa tienestissä, mutta vapaus sumplia ja pyöritellä arkeaan miten haluaa, on ihan mielettömän helpottavaa. Varsinkin kun kotona on lapsi, vauva tuloillaan ja puolisolla 9-17 -työ. Ei tarvitse kysellä etäpäiviä, palkattomia vapaita, lomapäiviä tai mitään muutakaan, vaan ne päättää täysin itse. Jos tarvii päästä pankkiin tai mihin tahansa konttoriin, sen kun menee arkena. Jos ulkona on hyvä sää, voi todeta, että hommat odottaa huomiseenkin ja painella metsälenkille lapsen kanssa. Bloggaajayrittäjänä en vastaa kellekään, en ole velkaa kellekään eikä kukaan voi luoda mulle pakottavia työaikoja tai -velvoitteita. Tätä voi tehdä vaikka paikkakunta vaihtuu, vaikka elämäntilanne muuttuu (lapsi, opiskelu yms.), aina.

KOTITOIMISTO

Se, että saa oikeesti tehdä töitä kotona on kaksiteräinen miekka, jonka toinen pää on se, ettei koskaan saa tehtyä töitä rauhassa. Mut onhan tää ihan mieletöntä! Käyt heittää pyykit koneeseen ja teet tunnin töitä. Ripustat pyykit samalla kun soitat puhelun ja teet kotona kunnon lounaan kun omaan nälkääsi sopii. Tänään aloitin aamuni siivoamalla koko kämpän lattiasta kattoon. Lapsenvahdin leikkiessä Danten kanssa pyöräytin kolme koneellista pyykkiä, siivosin, pyyhin pölyt, kävin ruokakaupassa, imuroin ja pesin lattiat. Välissä vastailin kiireisimpiin meileihin ja raportoin yhden kampanjan. Lapsen nukahtaessa päiväunille, avasin läppärin ja aloitin päivän työt. Kun mies tulee kotiin, vietetään yhdessä aikaa koko perhe ja jatkan sitten töitä. Ei mene aikaa siirtymisiin, ei tarvitse pukea ja meikata ja pakata kaikkea, vaan voit sängystä suoraan hypätä läppärin äärelle. Tai olla hyppäämättä. Mikä nyt sen päivän suunnitelmiin sopiikaan. Kaiken kaikkiaan kotitoimistossa töiden tekeminen mahdollistaa sen, että ei tarvitse olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, vaan lapsen hoidon, kodin työt ja kaiken muun voi järjestää hieman joustavammin.

PALKKAUS

Alalla on oikeasti hyvä palkkaus. Ei tarvii kun vilkaista bloggaajien verotietoja, jotka aina marraskuisin puidaan läpi lehdissä ja keskustelupalstoilla. Suosittujen bloggaajien liikevaihdot on järjestäen 100 000 paremmalla puolen ja ansiotulotkin monilla jo sen 50 000 €+. Oma palkkani viime vuonna vahvistettiin juuri verotuksessa ja se oli päälle 70 000. (Mä puhun rahasta avoimesti, ja toivon, että niin tehtäisiin yleisestikin enemmän palkkojen kohdalla. Vaan niin voidaan korjata epäkohtia palkkauksissa ja rikkoa lasikattoja. Sitä paitsi, tää on julkista tietoa marraskuussa anyway :D)  Kun tätä vertaa todella moniin muihin töihin ja aloihin, kyllä hieman alkaa silmät aukeamaan sille, että on onneksi itse hyväpalkkaisella alalla. Bloggaajat ei mielestäni missään nimessä ole ylipalkattuja, vaan moni ala on aivan alipalkattua. Vaikuttajamarkkinointi on kasvanut koko ajan ja se on vakiintunut jo osaksi markkinoinnin monia ulottuvuuksia. Bloggaajana on mahdollisuus päästä hyville tienesteille, eikä ala vaadi tiettyjä kompetensseja ja koulutuksia, vaan kuka tahansa voi pärjätä alalla. Kuka tahansa ei kuitenkaan pärjää alalla, joten alan parjaaminen on yhtä tyhmää kuin se, että parjataan näyttelijöitä tai laulajia. Viihdetyötä tämäkin on ja ei välttämättä vaan voi päättää että nyt musta tulee menestyvä bloggaaja. Niin moni asia vaikuttaa kaikkeen. Vaikka palkkaus on alalla hyvää, on alalla paljon epävarmuuksia ja suosio voi sammua yhtä nopeasti kuin syttynyt ja oma bloggaaminen voi vaan hiipua. Toisin kuin vaikka hyvin vakaassa ammatissa oleva mieheni, minun on koko ajan mietittävä tulevaisuutta ja sitä, kuinka kauan tämä ala palvelee minua ja minä sitä.

MENESTYMISMAHDOLLISUUDET

Siinä missä voisin puida tuntitolkulla sitä, paljon vastuita ja paineita ja mitä vielä tässä on (ikään kuin niitä ei muilla aloilla olisi), niin bloggaamisessa on myös yhtenä puolena ihan mielettömät menestymismahdollisuudet, joita ei todellakaan ihan joka alalla ole. ”Kaikki on itsestä riippuvaista” on sellainen ajatus, mitä käytetään usein perustelemaan sitä, miksi ala on raskas ja vaativa, mutta silläkin on toinen puolensa. Koska kaikki on itsestä riippuvaista, myös esimerkiksi paremmat tienestit on itsestä kiinni eri tavalla kuin muissa duuneissa. Kiinteällä kuukausipalkalla ei niin vaan päätetä tehdä 40 % lisää ylityötunteja ja vedetä parempaa liksaa silloin ku tarvii tai haluaa. Bloggaajana on aina mahdollista kiristää mediamyynnin tahtia, tehdä enemmän ja panostaa tekemiseen enemmän, mikä näkyy myös taloudellisesti. Siinä missä toisena puolena on turvattomuus omasta palkkiosta, niin toisella puolen on sitten täysi vapaus tehdä enemmän ja menestyä paremmin. Monikaan ystäväni ei voi vaikuttaa palkkaansa myönteisesti kuukauden aikana, toisin kuin bloggaajat.

”HELPOMPI YRITTÄJYYS”

Bloggaaminen ei vaadi varastoa, toimipistettä, myyntipistettä, henkilökuntaa, isoja investointeja laitteisiin yms. riskejä. Bloggaaja voi menestyä ja pärjätä tekemällä töitä kotitoimistossa läppärillä ja älypuhelimella ja järjestelmäkameralla. Ei tarvitse murehtia työntekijäkuluista, isoista hankinnoista tai mistään muustakaan. Bloggaajana on melkeinpä vaikeaa velkaantua, jos ei nyt ihan kuse koko hommaa tarkoituksella tai puolihuolimattomasti, sillä miinukselle jääminen on melko vaikeaa. Aloittaminen on helppoa ja ei tarvitse tehdä kalliita hankintoja, että pääsisi alkuun. Nykymaailmassa, kun blogeja on tuhansia ja tuhansia, erottuminen on haastavaa ja joutuisi varmasti jonkin verran sijoittamaan markkinointiin, mutta näin pitkän linjan yrittäjänä/bloggaajana, mulla on huomattavasti vähemmän murheenkryynejä kuin monilla muilla yrittäjillä.

SIISTI, FYYSISESTI HELPPO TYÖ

Ei sekään ole mikään itsestäänselvyys. Bloggaaminen on siistiä ja mukavaa, usein hemmottelevaa ja kivaa. PR-lanseeraukset sun muut on usein ihania tapahtumia, joissa on ruokaa ja juomaa, herkkuja ja tuotelahjoja. On se nyt ihan helvetin paljon mukavampaa kuin moni muu duuni. Toki itse käyn äärimmäisen harvoin missään kissanristiäisissä, mutta se on ihan oma valinta, joka liittyy ajankäytön priorisoimiseen eikä siihen, että nuo olisi jotenkin epämiellyttävää työtä mulle. Mä nyt ennemmin vaan lähden naapurieni kanssa kävelylle jauhaa kaikkea mahdollista kun pönöttämään jonnekin kissanristiäisiin päivästä toiseen. Vastaan aina kutsuihin fiiliksen mukaan, mutta oon tehnyt sen linjanvedon, että en lähde 1-2 päivän pressimatkoille, enkä hurauttele Helsinkiin mistä tahansa syystä. Tietyllä tapaa olen itsekin usein ajatellut, että onhan tässä nyt hirveesti kaikenlaista, mutta rehellisesti sanottuna, vaikka kuinka puhutaan verkostoitumisesta ja muusta, niin ei ihan jokaiseen PR-päivään ja -tilaisuuteen tarvii mennä ja juosta koko ajan pää kolmantena jalkana. Toki kotiin jäämällä voi mennä sivu suun jokunen kaupallinen yhteistyö, mutta nää on taas niitä valintoja. Vapautta, jota meillä on. Ja fyysisestihän tää on helppoo työtä, toisin kuin moni muu.

Puhumattakaan näiden lisäksi kaikesta siitä etuoikeudesta, mitä meille tulee erilaisten tuotteiden ja palvelukokeilujen muodossa ja siitä, millaista tukea omaan arkeen saa pitkäaikaisten lukijoiden kanssa vuorovaikuttaen. Ne on ihan rahassa mittaamattomia ja korvaamattomia mielettömiä juttuja, jotka entisestään tekee tästä ihan mielettömän duunin. Ja osa on ihan rahassa mitattavia hyötyjä. Mun ei oo esim. vuosiin tarvinnut ostaa puhelinta, tietämättä onko se mun mieleen kun aina saa kokeiluun tuotteita. Eipä tuu tehtyä satojen eurojen hutiostoksia.

En tiedä onko kyseessä tietynlainen iän mukanaan tuoma avarampi arviointi vai kenties se, että oman elämäntyylin muuttuessa olen irtaantunut enemmän ja enemmän blogiskenestä ja elän vähän irrallista elämää ilman pressimatkoja ja PR-tapahtumia viettäen arkeani ympäröitynä ihmisillä, joilla on ”normaalit” duunit. Oon ollut parissakin päivätyössä tässä viimeisen kolmen vuoden aikana ja seurannut monien perheellisten ihmisten aikataulutetristä ja taloudellisiakin ajatuksia. Monta kuplaa on paukkunut, ymmärrystä on tullut reippaasti lisää ja maailma näkyy ehkä hieman laajempana niin palkkauksen kuin muunkin suhteen. Tietyllä tapaa myös mun tilanne bloggaajana on sikäli hyvä, että mun seuraajamäärät on pysyneet vuosia hyvin samana, pystyn ennakoimaan ja suunnittelemaan paljon ja pystyn myös irtautumaan tästä välillä niin, ettei tule taloudellista kriisiä. Se avartaa tietyllä tapaa  näkemystä, kun ei koe olevansa niin sidottu tähän. Lähdenhän taas keskiviikkona reissuun oltuani kotona kaksi viikkoa. Raskaana olevan parhaan ystäväni luona käyminen ryöpsähtikin lähes kaksiviikkoiseksi reissuksi pitkin Eurooppaa mieheni ja poikani kanssa. Ei tarvinnut paljon keneltäkään lupia kysellä tai ilmoitella. Ei tarvinnut tehdä mitään suuria taloudellisia suunnitelmia ja miettiä miten kaksi palkatonta viikkoa vaikuttaa elämääni, kun voin tehdä töitä lentokoneessa, junassa tai vaikka hotellilla. Todennäköisesti jopa paremmin, kun mieheni on kanssani 24/7 ja ehditään kuvailemaan ja kokemaan ja näkemään, juttelemaan ja olemaan vaan rennosti, mikä inspiroi tekemistäni. Mieheni piti laskea lomapäiviä ja miettiä meneekö heti seuraavana päivänä töihin ja säästää yhden lomapäivän vai antaako itselleen päivän aikaa palautua myöhäisestä lennosta ja menee vasta sitä seuraavana päivänä töihin. Vaikka miehellänikin on ihan mukavasti lomapäiviä käytettävissä. Välissä hänen piti ehtiä tekemään kiireiset työhommat pois, että voi lähteä hyvillä mielin kesälomalle. Toki yrittäjänä voisin vinkua ja mankua siitä, että ei ole loma-ajan palkkaa ja lomarahoja ja mitä vielä. Mutta näin lähes kymmenen vuotta yritettyäni tällä alalla ja ihan hyviä liikevaihtoja pyörittäen, olisi kyllä vähän omaa vikaa, jos en voisi jäädä lomalle.  Kyllä yrittäjänäkin pitää pystyä kattamaan elämän menot, ellei ole ihan aloitteleva yrittäjä, tai sitten pitää miettiä yrityssuunnitelmaa uusiksi. Ne lomarahat ja loma-ajan palkat pitää pystyä budjetoimaan ja suunnittelemaan koko vuoden tuloihin ja huomioida tän työn kaupallisuudessa ja omassa hinnastossa. Niin se vaan menee.

Ehkä mä oon tänään ylioptimistisella tuulella keskiraskauden energioissani puhtaassa kodissani ja loma mielessäni.

Mun mielestä monella tapaa asioissa on kyse siitä, miten ne haluaa nähdä. Esimerkiksi mun pitäisi nyt vielä illalla valmistella kirjanpito kirjanpitäjälle ja ehtiä nukkumaan ajoissa, sillä huomenna täytyy lähteä pihasta 6.30. Pitää hakea UPS:n säilöstä yks paketti ennen reissua, viedä Benji äidilleni ja olla 9 kampaajalla. Siitä sitten kirjanpitäjän luokse ja viemään meidän kakkosauto parkkiin, josta siskoni voi noukkia sen käyttöönsä reissumme ajaksi. Siitä äkkiä junalla kotiin vapauttamaan lapsenvahti. Junassa töitä, kotona pakkausta reissuun ja sitten kun mies tulee kotiin, niin vielä hierojalle laittamaan hartioita kondikseen. Illalla vielä viimeiset pakkailut ja unta palloon, että ehtii lähtemään aikaisin aamulla lennolle. Voisin marmattaa siitä, että on minuuttiaikataulu huomenna. Mut ihan totta? Kampaaja? Paketin nouto (eli kiva uus juttu itelle)? Auton vieminen siskolle? Reissuun pakkaaminen? Hieroja? Mikä näistä on jotenkin epämiellyttävää tai mikä näistä oli edes pakollista? Valittaa voisi lukemattomista asioista ja helposti kiireiset asiat mieltää jotenkin raskaaksi tai epämukavaksi, vaikka se kiire voi rakentua monesta palikasta, jotka jokainen on miellyttäviä ja mukavia. Turha kitistä.

Ehkä en ookaan vaan raskaushormoneissani jossain superposilla tuulella. Ehkä kun oikeesti vähän tekee töitä sen oman pään sisällä sen jatkuvan vinkuvinku-mankumanku -litanjan kanssa niin on vaan todettava, että aika mukavasti menee. Niin elämässä kuin työn puolesta. Se ei ole asia, jota pitäisi jotenkin hävetä tai piilotella. Kyllä mäkin saan jatkuvasti kuulla, miten mä tienaan liikaa työhöni nähden ja kuinka tällä ja tuolla alalla on niin rankkaa, että pitäisi muakin hävettää ja pitäisi tuntea syyllisyyttä. Enpä taida. En aio potea syyllisyyttä tai häpeää. En minä polje kenenkään palkkoja alaspäin. Jos voisin äänestää sairaanhoitajien, lähihoitajien ja päiväkotihoitajien palkoista, niin äänestäisin korotusta. Mutta kun en varsinaisesti asialle mitään voi tehdä. Sen sijaan, että jotenkin valittelisin vaikeutta ja piiloutuisin sen taakse, että kun on niin sitä ja tätä, niin totean mieluummin, että teen ihan superkivaa duunia, josta saa tosi mukavasti palkkaa ja jossa on tosi paljon positiivisia puolia.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta eikä kaikilla ole näin helppoa, mutta eipä kenenkään elämä siitä helpommaksi muuttuisi, jos omani vaikeutuisi. Niinpä nautin ja olen kiitollinen, enkä valita. Se on ehkä vähintä, mitä voin asemassani tehdä.

Kommentit (12)
  1. Tätä oli jotenkin tosi ihana lukea! ❤️ Ihanan positiivista tekstiä! Itse olen sairaanhoitaja ja vaikka palkkani on työn vaativuuteen nähden surkea, en ikinä sanoisi jonkun toisen ansaitsevan liian hyvin enkä ole muutenkaan tästä katkera. Jokainen työtä tekevä on varmasti palkkansa ansainnut ja kaikkia ammatteja ja työtätekeviä ihmisiä tulisi arvostaa. Sehän vasta ihanaa on, jos joku nauttii työstään ja ihana kuulla, että sinä nautit ja näet siinä myös hyvät puolet ❤️

  2. Kiitos! Ihanan positiivista ajattelua ja uskon joka sanan 🙂 Hienoa, kun kerroit rehellisesti asiasta, en ole muualta tällaista lukenut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *