Universumin sinusrytmiin

Minulla on jännä ystävä.

Hän ei vietä aikaa kanssani kahviloissa, ei istu kanssani hidasta sunnuntai-iltaa sohvanmutkassa vilttiin kääriytyneenä, eikä liiemmin ole fyysisesti edes olemassa. Jotkut vänkyilijät väittäisivät, ettei 30-vuotiaalla perusjärkevällä naisella voi olla mielikuvituskaveria, mutta minullapa on.

Olen nimennyt hänet Universumiksi. Hän ei ole koko kosmosta syleilevä tähtitomutyttö niin kuin minä, vaan hän on minulle se kummallinen kutkutus  takaraivolla ja hento lepatus sydänalassani kun asioita pitäisi alkaa tapahtua. Hän myhäilee vino hymy kasvoillaan seistessään muutaman metrin takanani, kurkkaa kulman takaa hyväksyvästi kun on saanut suunnitelmansa manifestoitua tietoisuuteeni. 

Minä tapaan Universumia harvoin, mutta joka ikinen kerta kun istumme alas keskustelemaan Elämästä, tapaamisemme on täynnä säkenöivää ihmetystä ja syvää hämmennystä. Universumi on melkoinen ketku, sillä hän ei koskaan kerro tulostaan etukäteen, hän ei todellakaan soita ja sovi treffejä tai kysele lakonisesti ”onko nyt paha paikka, jos piipahtaisin?”.  Yleensä hän tupsahtaa paikalle, kun olen siihen vähiten valmistautunut ja vähiten valmis ylipäätään – ja juuri siksi Universumi onkin parasta mitä minulle voi tapahtua. Hän osaa ajoittaa tulonsa juuri niin, etten pysty enkä pääse vänkäämään vastaan, vaan olen totaalisen aseeton hänen ja hänen suunnitelmiensa edessä.

 

Viimeisin tapaamiseni Universumin kanssa oli lähes päivälleen kuukausi sitten. 

Olin juuri hyvästellyt kaikki rakkaat työkaverini entisessä työpaikassani yövuoron päätteeksi, ajanut silmät itkusta turpeina uuteen kotiini Helsinkiin ja sydän väsymyksestä ja valvomisesta sykkyrällä istuin asuntoni lattialla itkemässä ilosta ja puristavasta onnen tunteesta. Päätähuumaavan sekasorron keskellä sain ystävältäni viestin, että tänään on lähdettävä baariin keikalle, koska kyseisellä bändilllä on kummallinen vaikutus sinkkunaisten elämään. Ystäväni ystävä oli kuulemma kyseisen bändin edellisellä Helsingin-keikalla tavannut elämänsä parhaan (pardon my french) panon, ja että muutoinkin vallan outoja asioita tapahtuu aina kun moinen pohjoisen Suomen tykki tuuttaa menemään Helsingissä. Ajattelin välittömästi, että kuolen todennäköisesti sydänkohtaukseen jos piehtaroin vielä seuraavankin yön ilman unta punkkuhybriksen karmivassa huumassa, ja olin jo näpytellyt valmiiksi viestin jossa kohteliaasti kiitin tarjouksesta, mutta että en vaan yksinkertaisesti voi tarttua tilaisuuteen kiitos nam.

Sitten POW, taas tuo veijari virnuilija pöllähti vailla ennakkovaroitusta kylään ja supsutti korvaani tuhmuuksia – ja pari tuntia myöhemmin löysin itseni kylpyhuoneesta sutimassa luomiväriä pitkin poikin kulmaluuta, ja siitä tuntia myöhemmin tanssin luomivärit luomivakoon hikisen kuumassa Semifinalissa vailla huolta huomisesta tai tasaisesta sinusrytmistä.

Aamulla heräsin partaveden tuoksuisesta viekusta sydän tykytellen muustakin kuin unenpuutteesta ja orastavasta krapulasta.

*

Universumin suunnitelmat ovat yleensä niin nerokkaan kieroja ja kryptisesti rakenneltuja, etten ymmärrä niiden toteutumista kuin vasta sitten, kun elämä on jo muuttanut suuntaansa hyvän tovin ja minä tassuttanut menemään uutta polkua tietämättäni. Se on mielestäni myös äärettömän lohdullista: Universumi antaa minulle aikaa ja tilaa ymmärtää asiat itse, vaikka ehkä petaisikin perustukset vakaiksi alkujaan. Saan astella varmaa ja tasaista polkua, vaikka luulenkin käveleväni eteenpäin hatarasti ja epävarmasti. Saan rauhassa kasvaa ja vahvistua, havaita ja ymmärtää omaan tahtiini.  Päästä kiinni itseeni, vaikken aina tajuakaan sitä. Vailla kiirettä ja hoputusta.

*

Kuukausi tähän kaikkeen ymmärtämiseen meni tällä kertaa. Nyt sudin taas luomiväriä kulmaluulle kylpyhuoneessani sydän väpättäen. Luomiväripaletin viereen on ilmestynyt partaöljypullo ja toinen hammasharja. Tuttu partaveden tuoksu hiipii nenään, sydän sykähtää väkevämmin kuin hetkeen, kun ympärilleni kietoutuu käsivarret jotka Universumi oli selvästi suunnitellut kietoutumaan ympärilleni juuri nyt. Hetki on aina oikea, sydämen rytmi aina tarkoituksenmukaisen epätasainen kun Universumilla on näppinsä pelissä.

Ja minä niin nautin sykähdellä tähän minulle räätälöityyn tahtiin, juuri tässä hetkessä, jonka itse olen itselleni rakentanut rakkaan mielikuvitusystäväni avulla. 

Niiin tahdittomasti, niin täydellisesti.

<3 … <3 … <3

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *