Mustarastaan piparkakkumökki
Jouluun on ”enää” kuutisen viikkoa, joten jopa on oiva aika esitellä Mustarastaan piparit! Itse en pipareista välitä oikeastaan ollenkaan, mutta viime jouluna teki mieli kokeilla piparkakkumökin tekemistä ja varsinkin koristelua. Olen lapsesta asti rakastanut leipomusten koristelua ja piparkakkumökkien erityisesti, vaikka se olisi ainoa syy sellainen hankkia pölyyntymään.
Idea iski, koska Mustarastaan nimipäivää vietetään joulukuun alussa ja viimeksi juhlin niitä isolla porukalla. Sain idean tehdä piparimökin näitä juhlia varten, lintumaisen version tietenkin. Suunnittelin ja piirsin linnunpöntön kaavat ensin paperille. Kiireisenä en ehtinyt tehdä piparitaikinaa itse, tällä kertaa pääpointti oli ideassa ja koristelussa. Loppujen lopuksi teinkin piparipönttöjä kerralla kolme.
Tältä näyttää valmis mustarastaiden lomamökkikylä! Stockan Herkusta löytyi sattumalta sellainen uusi tuttavuus kuin musta marsipaani. Sillehän löytyi heti käyttöä.
Minkähänlaisia pipareita sitä tänä jouluna keksisi…