Mustarastaan piparkakkumökki

Jouluun on ”enää” kuutisen viikkoa, joten jopa on oiva aika esitellä Mustarastaan piparit! Itse en pipareista välitä oikeastaan ollenkaan, mutta viime jouluna teki mieli kokeilla piparkakkumökin tekemistä ja varsinkin koristelua. Olen lapsesta asti rakastanut leipomusten koristelua ja piparkakkumökkien erityisesti, vaikka se olisi ainoa syy sellainen hankkia pölyyntymään.

Idea iski, koska Mustarastaan nimipäivää vietetään joulukuun alussa ja viimeksi juhlin niitä isolla porukalla. Sain idean tehdä piparimökin näitä juhlia varten, lintumaisen version tietenkin. Suunnittelin ja piirsin linnunpöntön kaavat ensin paperille. Kiireisenä en ehtinyt tehdä piparitaikinaa itse, tällä kertaa pääpointti oli ideassa ja koristelussa. Loppujen lopuksi teinkin piparipönttöjä kerralla kolme.

piparii.jpg

Tältä näyttää valmis mustarastaiden lomamökkikylä! Stockan Herkusta löytyi sattumalta sellainen uusi tuttavuus kuin musta marsipaani. Sillehän löytyi heti käyttöä.

mokit.jpg

Minkähänlaisia pipareita sitä tänä jouluna keksisi…

Koti Ruoka ja juoma DIY

Blogisiipien kokeilua

kansi.jpg

Nyt minä sen teen, pitkän harkinnan ja unelmoinnin jälkeen: aloitan blogin!

Tämä blogi kertoo mitä Mustarastaan pesässä tapahtuu: keitä siellä asuu, keitä siellä käy, mitä siellä syödään, mitä siellä lauletaan ja soitetaan, mitä askarrellaan, mitä elokuvia katsotaan, mitä kirjoja luetaan ja mitä laitetaan päälle.

Ihan aluksi kaivelen omia arkistojani ja katson mitä tähän mennessä on tullut tehtyä.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään