Aino Leppänen: Terkuin ope ja Tujuin terkuin ope

Tänään vietetään Mikael Agricolan päivää ja suomen kielen päivää. Mikäs sen parempi tapa juhlistaa päivää kuin lukea suomalaista kirjallisuutta. Viimeksi kuuntelemani kirjat sijoittuvat suomalaiseen lukioon, ja päähenkilö on suomen kielen tärkeä sanansaattaja ja lukiolaisten sivistäjä, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tämä blogiteksti onkin omistettu kaikille äikän opeille. Teette valtavan tärkeää työtä suomen kielen tason edistämiseksi (vaikka aina ei siltä välttämättä tuntuisikaan teinejä kasvattaessanne).

Aino Leppäsen romaani Terkuin ope on fiktiivinen kertomus opettajan lukuvuodesta 2019–2020 koronapandemian alkukaaoksen keskellä. Tarina kuitenkin varmasti sisältää myös totuuden siemeniä ja käytännön elämästä poimittuja sattumuksia, sillä Leppänen on itsekin äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.

Aisku on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja pienessä lukiossa, oletettavasti jossakin päin Pohjois-Suomea. Hän on selvästi kutsumusammatissaan, mutta lukion arki ja teinien toilailut tuottavat jatkuvasti myös harmaita hiuksia. Opiskelijat myöhästelevät, lintsaavat, luistavat tunti- ja kotitehtävistä, käyttävät oppitunteja esimerkiksi pelaamiseen ja Netflixin katseluun opiskelemisen sijasta ja kehtaavat silti vaatia kurssisuorituksia. Tarkistettavien kirjoitustehtävien laadussakaan ei ole hurraamista, vaan nuoret tekevät täysin käsittämättömiä kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Aisku joutuu käyttämään kaiken itsehillintänsä, ettei lähetä piikikkään suorasanaisia vastauksia opiskelijoiden ja vanhempien Wilma-viesteihin.

Vapaa-aika menee yksinhuoltaja-arjen pyörittämiseen 9-vuotiaan Alina-tyttären kanssa ja lasten lentopallojoukkueen valmentamiseen. Parisuhdetta ei ehdi edes kaivata. Sitten lukioon saapuu uusi, nuori ja komea virastomestari Elmo, joka jostain käsittämättömästä syystä osoittaa kiinnostusta Aiskua, keski-ikäistyvää täti-ihmistä kohtaan.

Alkuvuodesta 2020 arjen muuttaa täysin koronapandemia, joka sulkee koulut lähes yhdessä yössä. Opettajien täytyy yhtäkkiä muuttaa opetustaan etäyhteydellä toteutettavaksi ja totutella uuteen normaaliin. Aiskulle muutos on alkukankeuden jälkeen suhteellisen kivutonta, kun aamulla voi nukkua pitkään ja tehdä huoletta mitä mieli tekee kymmenen minuutin opetustuokion jälkeen. Eristäytyminen tuo myös yksityiselämään muutoksia, kun tytärkin on koko ajan kotona ja etelässä asuva ex-puoliso palaa hetkeksi kuvioihin.

Tujuin terkuin ope jatkaa siitä, mihin edellisessä kirjassa jäätiin eli kesään 2020. Kirja seuraa siis lukuvuotta 2020–2021. Tarina jatkaa samaan tyyliin Aiskun arjen ja opettajan työn seuraamista. Kotona Aisku totuttelee uudehkoon parisuhteeseen ja nauttii rakkauden huumasta, vaikka välillä epävarmuuskin hieman kalvaa. Koulussa draamaa tuovat uudet oppilaat ja uudet opettajat. Varsinkin eräs pitkänhuiskea mies saa Aiskun posket punehtumaan, onnellisesta parisuhteesta huolimatta. Koronarajoitukset vuoroin hellittävät, vuoroin tiukentuvat, tuoden haasteita opettajan arkeen. Etäopiskeluun ja lusmuiluun tottuneet teinit eivät tunnu tekevän sitäkään vähää mitä ennen. Onneksi poikkeuksiakin on, erityisesti eräs herkkä runopoika.

Terkuin ope ja Tujuin terkuin ope olivat aivan hulvattoman hauskaa luettavaa. Leppänen onnistui tuomaan eläväisesti esiin lukion arkea ja opettamisen haasteita. Parasta antia olivat Aiskun tuohtumuksissaan kirjoittamat piikikkäät vastaukset opiskelijoiden typeriin Wilma-viesteihin, jotka hän kuitenkin valitettavasti aina siisti kohteliaiksi ennen lähettämistä. Välillä tuntui, että viesti olisi mennyt paremmin perille muutamalla ärräpäällä varustettuna. Hykerryttäviä ja toisaalta myös myötähäpeää aiheuttavia olivat pätkät opiskelijoiden kirjoitustehtävistä. Kuinka lukioon pääseekään niin ala-arvoisella kirjoitustaidolla, ja mihin nämä nuoret ihmiset tulevaisuudessa päätyvät? Olen itsekin varsinainen pilkunviilaaja mitä kielioppiin tulee ja olen opiskellut suomen kieltä yliopistossa, joten kieleen liittyvät yksityiskohdat olivat erityisesti mieleeni näissä kirjoissa. Samaistuin vahvasti Aiskun tuntemuksiin ja nauroin monesti ääneen.

Koronapandemian ensimmäisen vuoden läpikäynti romaanin kautta tuntui synkeältä ja yllättävän kaukaiselta. Vaikka noista ajoista ei ole kuin kolmisen vuotta ja kaikki kuvatut rajoitukset kyllä jollain tasolla muistaa, ne tuntuvat näin jälkikäteen täysin uskomattomilta ja absurdeilta. Miten elämä muuttuikin niin radikaalisti aivan hetkessä. Tämä toisaalta kertoo myös ihmismielen toiminnasta ja psyyken suojaamisesta. Negatiiviset asiat mieluummin unohtaa ja jatkaa elämässä eteenpäin. Vaikka Leppäsen kirjat ovatkin täynnä koronaa ja sen tuomia ikäviä asioita, ne ovat myös loistavia aikansa kuvauksia.

 

Aino Leppänen: Terkuin ope
SAGA Egmont 2022
8t 35min
Lukija: Maija Lang

Aino Leppänen: Tujuin terkuin ope
Myllylahti Oy 2023
9t 13min
Lukija: Maija Lang