Jojo Moyes: Lainakengissä
Jojo Moyesin Lainakengissä on yllättävä, hauska ja koukuttava kertomus sattumasta ja ystävyydestä.
Sam työskentelee painofirmassa ilkeän ja alistavan pomon alaisuudessa. Vaikka hän on hyvä työssään, pomo etsimällä etsii moitittavaa eikä anna Samille kunniaa tämän saavutuksista. Työhön liittyvän ahdistuksen lisäksi Samin mies on masentunut ja makaa päivät pitkät kotona saamatta mitään aikaan. Kun Sam sitten eräänä aamuna löytää salikassistaan omien vaatteidensa sijasta kalliit Christian Louboutinin korkokengät ja joutuu menemään ne jalassaan asiakastapaamisiin, hän saa alun horjahtelujen jälkeen maistaa kauan kaivattua arvostusta ja itseluottamusta.
Nisha on luksuselämää viettävä amerikkalaisnainen, joka on tullut Lontooseen rikkaan miehensä kanssa. Kuntosalilla hänen merkkivaatteensa ja kalliit Louboutininsa kuitenkin varastetaan, ja tilalle hän saa halvat Primark-tason vaatteet. Epäonni ei kuitenkaan pääty siihen, sillä samalla hetkellä käy ilmi, että Nishan aviomies on aivan yllättäen jättänyt hänet. Nisha on vieraassa maassa ilman rahaa, omia vaatteittaan tai pääsyä hotelliinsa.
Samin ja Nishan, kahden täysin erilaisen naisen kohtalot kietoutuvat yhteen sattuman ja punaisten korkokenkien kautta. Suurten vastoinkäymisten kohdatessa naiset tukeutuvat vanhoihin ja uusiin ystäviin ja tutustuvat lopulta myös toisiinsa.
Lainakengissä on erittäin viihdyttävä ja koukuttava romaani ystävyydestä, vastoinkäymisistä ja yhdestä kenkäparista. Kirja ei ole aiheiltaan kevyimmästä päästä, sillä siinä käsitellään synkkiä tunteita ja tapahtumia. Jojo Moyes osaa kuitenkin kertoa vaikeistakin asioista koukuttavasti ja viihdyttävästi. Juoni vie mennessään aivan alusta asti, ja loppuratkaisu on erittäin tyydyttävä.
Jojo Moyes: Lainakengissä
Gummerus 2023
14t 53min
Kääntäjä: Riina Vuokko
Lukija: Meri Nenonen