Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus

Iida Rauman omiin kokemuksiin perustuva, kouluväkivallasta kertova romaani Hävitys – Tapauskertomus voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2022 – mielestäni täysin ansaitusti, niin vaikuttavasta ja tärkeisiin asioihin kantaa ottavasta teoksesta on kysymys. Hävitys käsittelee kouluväkivaltaa ja sen sivussa myös Turun historiaa ja kaupunkipolitiikkaa. Se kuvaa mielestäni etenkin ihmisyksilöiden, koulujärjestelmän ja kaupungin historian hävitystä.

Kirjan päähenkilö on A, jonka näkökulmasta maailmaa, kaupunkia ja koulujärjestelmää sekä A:n elämäntapahtumia ja kokemuksia katsellaan. Kertomus alkaa nykyajasta, jolloin A on historian opettajana yläkoulussa ja kärsii edelleen sekä fyysisesti että psyykkisesti oman kouluaikansa aiheuttamista traumoista. Vanhan luokkatoverin, Iran, yllättävä kohtaaminen saa vanhat traumaattiset muistot puskemaan pintaan. Irasta muodostuukin jollain tavalla kirjan toinen päähenkilö.

Takaumat ja muistelut vievät 1990-luvun loppupuolen Kaarinaan, alakoulun musiikkiluokan viidennelle luokalle. A ja luokan uusi oppilas Ira joutuvat kärsimään mitä kamalimmasta koulukiusaamisesta, syrjinnästä ja väkivallasta, jopa luokan opettajan puolelta. Kukaan ei ota heidän kokemuksiaan tosissaan. Vaikka tytöt ovat molemmat kiusattuja ja koulun arvoasteikon pohjalla, eivät hekään ole todellisia ystäviä, vaan tuntuvat halveksivan tai jopa vihaavan toisiaan. He ovat myös persoonaltaan hyvin erilaisia. Kun A tosissaan yrittää pärjätä ja vaikuttaa asemaansa (siinä kuitenkaan onnistumatta), heikko Ira vain alistuu ja uhriutuu.

Toisena ulottuvuutena kirjassa on Turun historian ja kaupunki- ja rakennuspolitiikan värikäs kuvailu. Vaikka Turku on aikoinaan ollut Suomen historiassa merkittävä kaupunki, hetken aikaa jopa pääkaupunki, sitä ei selvästikään ole arvostettu. Historian merkit on hävinneet niin suurpalojen kuin ihmisten tarkoituksenmukaisen toiminnan ja politiikan myötä. 

Pysäyttävintä ja järkyttävintä kirjassa ovat kiusaaminen, syrjintä, väkivalta ja niiden laajuus. Lapsilta kuvatunlaista käytöstä voisikin odottaa (valitettavasti), mutta aikuisten – erityisesti opettajan – kohdalla se on täysin käsittämätöntä. Opettaja, jonka pitäisi olla lapselle tuki ja turva, katsoo kiusaamista ja pahasti puhumista läpi sormien ja kiusaa ja syrjii A:ta ja Iraa itsekin, vieläpä aivan näkyvästi. Vaikka kuinka yrittäisi saada hyväksyntää ja kiitosta opettajalta tai luokkatovereilta, mikään ei riitä. Muita kyllä ylistetään huonommistakin suorituksista. Haukkuja tulee sellaisistakin asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa. Tässä tapauksessa ymmärtää hyvin, miksi halutaan puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta: vaikka varsinaista fyysistä väkivaltaa ei olisi (tässä tapauksessa on kyllä sitäkin), jo pelkkä syrjintä ja sanallinen kiusaaminen ovat henkistä väkivaltaa ja voivat jättää elinikäiset arvet. 

Rauma ottaakin kirjassaan hyvin vahvasti ja armottomasti kantaa koulukiusaamisen ja -väkivallan syihin ja siihen liittyvään politiikkaan. Vaikka näennäisesti kiusaamiseen puututaan kampanjoilla, lupaamalla nollatoleranssi kiusaamiselle omassa koulussa ja kehittämällä KiVa Koulu -ohjelma, mikään ei kuitenkaan oikeasti tunnu muuttuvan. Kirjassa rinnastetaan osuvasti myös kiusatun syyllistäminen kiusaamisesta sekä laajemmassa mittakaavassa tapahtuva erilaisten ihmisryhmien syrjintä ja esimerkiksi hysteriadiagnoosin ongelmallisuus ja näiden potilaiden kohtelu.

Turun historian ja ympäristön kuvaus on hyvin mielenkiintoista. Harmi vain, ettei Turku ole kaupunkina minulle kovin tuttu. Olisin varmaan saanut kuvauksista enemmän irti, jos olisin tunnistanut paikkoja ja viittauksia. Oman eläväisen ulottuvuutensa tuo A:n kollegan Nordinin puhuma Turun murre, jonka lukija Karoliina Niskanen hallitsi mielestäni hienosti.

Aluksi kirjan kerrontatyyli hieman häiritsi. Valtaosan tekstistä kerronta on aivan tavallista ja sujuvaa, mutta säännöllisin väliajoin siinä toistuu suulliseen kerrontaan viittaava “A sanoi”. Tämä varmasti viittaa nimessäkin olevaan tapauskertomukseen, eli yhdestä tapauksesta tai yksilöstä tehtävään laajempaan selvitykseen tai tutkimukseen. Myös päähenkilön nimettömyys viittaa samaan asiaan; hänestä on käytetty vain kirjainta A. Voisi siis ajatella, että A kertoo tarinaansa jollekin ulkopuoliselle.

Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea, erityisesti kouluissa tai muuten lasten ja nuorten parissa työskentelevien. 

Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus
Siltala 2022
13t 9min
Lukija: Karoliina Niskanen